perjantai 23. maaliskuuta 2018

Rommi kylässä


Rommi emäntineen tulivat meille kylään ja aluksi tehtiin kolmen koirapoppoon kanssa pitkä lenkki harjun metsässä. Pienessä metsässä on paljon polkuja ja niistä saa koottua pitkän lenkin aikaiseksi.

Pojat oli nuoresta neidistä kovin innoissaan ja aluksi homma meni aika sekoiluksi, kunnes päästiin taas kunnon lenkkivauhtiin ja sitä myötä rauhoittumaan. 




Lenkin jälkeen tultiin pihalle leikkimään. Rommi kiinnostui Jipon leluista ja Jippoa kiinnosti vain Rommi. Kyllä siinä pientä kisaakin saatiin aikaiseksi, mutta pitkälti olemiseksi se sitten lopulta meni, vaikka tarkoitus oli että leikitään.





Sitten päästettiin leikkisetä ulos ja Jekku on varsin äänekäs ja raju leikkijä. Sille olisi voinut pentuaikana tarjota vähän vanhempaa ja rauhallisempaa leikkiseuraa.. monet koirat ei alkuunkaan tykkää Jekun riehakkaasta tavasta leikkiä, mutta Rommille tämä leikkimuoto sopi.






Ei kommentteja: