maanantai 21. lokakuuta 2019

Vesiterapiaa Jekulle

Altaassa ennen kuin hissi alkoi laskea mattoa alaspäin

Kokeiltiin uutta ja hauskaa koiramaista puuhaa Jekun kanssa - vesijuoksua. Puolentunnin allasvuoro kustantaa 35€ ja koiran tulee olla peruspuhdas ja harjattu, sillä altaan vettä ei vaihdeta koirien välillä.

Vesiterapiaa voi käyttää kuntoutuksena tai kuten Jekun tapauksessa terveille koirille yhtenä liikuntamuotona. Jekku on aktiivinen pappa ja ajalteltiin kokeilla löytyykö joku liikuntamuoto joka sitä väsyttäisi. Puolituntia kotiutumisen jälkeen oli täysi villi päällä, mutta ehkä huomenna väsyttää? Seuraava kerta on parin viikon päästä ja ajateltiin käydä uudelleen kokeilemassa.

Altaaseen mennään ramppia pitkin ja Jekku vauhdilla tepsutteli, ja astui altaaseen, jossa juoksumatto oli nostettu ylös. Jekku rohkeasti oli aloillaan, kun hissi alkoi laskeutua ja Jekku napsi lihapullia. Hissipöydät on eläinlääkärireissuilta tuttuja, ettei se ollut moksiskaan. Vähitellen alkoi tassut kastua ja vedenpinta nousi. Maton moottori jytkähti käyntiin ja alkoi kävely. Vauhtia ja vedenkorkeutta säädettiin ja yritettiin löytää Jekulle sopivaa kohtaa, missä tekisi töitä muttei alkaisi uimaan.

Jekulla oli pitkät askeleet ja hyvin tassutteli. Välillä Jekku köyristi selkää ja loppuvaiheessa alkoi peitsata, kun alkoi väsyä, mutta korjasi takaisin kävelyyn. Eiköhän ensi kerralla pysty keskittymään itse tekemiseen enemmän ja saadaan vauhtia lisättyä. Supermielenkiintoista seurata koiran liikkeitä!








sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Komiossa


 Haaveiltiin viikolla soisista maisemista ja tarkoituksena oli lähteä tutkimaan Torronsuon uutta reittiä, mutta sadekartan mukaan suuri saderintama oli pyyhkäisemässä Etelä-Suomen yli ja todettiin ettei ehdittäisi sinne saakka ilman perusteellista kastumista. Päädyttiin käymään Lopella Komion luonnonsuojelualueelle, jonne ajaa meiltä reilussa 40 minuutissa. Ehdittiin juuri autoon ja kotimatkalle kun alkoi sataa.

Toissakesänä käytiin helteisenä päivänä Luutaharjun Samo-reitti, 6,5 kilometriä, kiertämässä ihan kahdestaan ihmisporukalla, mikä on todella outoa, kun tottunut että aina retkirekut mukana. Tänään esiteltiin reitti pojillekin. Alueelta löyty toinenkin reitti Pikku-Samo, 3,5 km, ja se jää ensi kertaan.

Luutaharjun Samo tarjoaa monenlaista ihasteltavaa - poltettuja metsiä, kuivaa mäntyharjua, vanhoja sammaleisia kuusimetsiä ja suolampia. Reitti on hyvin merkitty ja helppokulkuinen, ellei muutamat ylöskipittämiset haittaa. Harjun päällä näkyi paikoin kauas, vaikka tänään maisemat peittyneet sumuverhon taakse. Parissa kohdassa reittiä oli portaat ja reitin loppuosassa pitkospuita pienen suoalueen läpi.

 Reitti kierrettiin alle kolmessa tunnissa ja pari lyhyttä istumahetkeä pidettiin, lähinnä juotettiin poikia. Autoja parkkialueella oli paljon, mutta reitillä näkyi meidän lisäksi vain kolme pariskuntaa, muuten tuntui ettei metsässä ollut ketään. Metsä oli muutenkin hiljainen, vain korpit ja muuttolinnut jäi äänimaailmasta mieleen. Reitin loppupäässä lammen rannalla on tulipaikka, mutta siihen ei pysähdytty sen kummemmin. Iloinen vanhempi pariskunta kyllä toivotti tervetulleeksi, mutta tällä erää emme olleet eväitä varanneet.

Jekulla oli meno päällä ja se on aina kovin tohkeissaan uusista reiteistä ja kulkikin pääsääntöisesti etunenässä. Sen tassuja ei reitin pituus painanut, mutta Jippo selkeästi loppua kohden alkoi väsymään ja vauhti hidastumaan. Tosin Jipon tyyli oli jäädä flexin mitan taakse ja täysiä kiihdyttää porukan matkaan, kun Jekku taas tasaiseen tahtiin eteni eteenpäin, ettei Jekku sinänsä päässyt väsymäänkään.

Nauratti, kun pojat kulkivat edellä ja toinen korva oli aina taasksepäin kuunnellen, mitä me puhutaan ja millaista käskyä tulee. Kaikki liike eteenpäin stoppasi täysin, kun sana "keksi" lausuttiin ja täyskäännös hakemaan namipalkkaa.

Lisätietoa: https://www.luontoon.fi/komio





























Lieko on varsin käyttökelpoinen kasvi.

Ihana pieni suo ennen nuotiopaikkaa



Jekku 10,5 vuotta, ikä ei tassuja vielä paina ja reitti mentiin reippaalla tahdilla.


lauantai 12. lokakuuta 2019

Karnaistenkorpi




Sateinen lokakuun aamu valkeni vähitellen liukkaita pitkospuita ja sammaleisia metsiä kulkien. Suuret kivet ja kalliot olivat vihreän sammaleen peitossa, saniaisten kasvaessa koloissa. Keväällä metsässä kukkii runsaan mitoin erivärisiä sinivuokkoja, syysmetsässä on oma rauhallinen tunnelmansa. Kevään runsaat kävijämassat olivat poissa ja metsässä ja laavuilla sai oleilla kahdestaan Moskun emännän kanssa.

Kaarnaistenkorpi sijaitsee Lohjalla, vain parinkymmenen kilometrin päässä kotikolosta. Paikalle pääsee kulkemaan nopeasti Turun moottoritietä pitkin. Autot parkkeerattiin Kisakallion urheiluopiston parkkipaikalle ja sieltä tallusteltiin hiekkatietä pitkin lähtöpaikkaan, missä sielläkin on pieni parkkipaikka, mutta kesäisin se on usein tukossa ja päätettiin varmistaa että saadaan keskittyä saman tien retkeilyyn eikä tuskastua parkkipaikan etsimisestä.

Reittiä lähdettiin kulkemaan välillä liukastellen ja risteyskohdassa päätimme kääntyä vasemmalle ja kulkea Ahvenlampea kohti (kuva yllä), jonka rannalla on laavu.






Sorvalammen laavulle päädyimme kuitenkin evästämään. Siellä on laavu ja nuotiopaikka upealla kallioisella paikalla. Kalliolta valuva vesi oli muuttanut laavun edustan velliksi, mutta kuivempaan aikaan paikka on mitä mainioin ja kaikki laavun "palvelut" helposti käytettävissä ja lähellä. Tilaakin on riittävästi isommallekin porukalle. Laavun katto oli tarpeeksi pitkällä ja laavun edustan penkki oli kuiva ja siihen päädyttiinkin istumaan.

Pipo, hanskat ja paita päätyivät laukkuun. Kylmä sadekaan ei auttanut vaan auttamatta tuli liian kuuma. Poikien ajeltu turkki ei pidä vielä kovin hyvin vettä, mutta tiheässä metsässä ei päässyt kastumaan. Sade lopulta lakkasi laavulle päästyämme kokonaan. Tainalla oli termarissa kahvia ja itsellä mehua. Rekut saivat Dentastixit ja nameja evääksi. 


Jekun turkki tuli leikattua heinäkuussa lyhyemmäksi ja se on pitkään ollut harmahtanrusehtava, kun päälikarva on puuttunut. Pikkuhiljaa päälikarva on kasvanut, mutta alaselässä on vielä isot vaaleat kohdat. Aivan kuin muste olisi loppunut ja samoin sillä näyttäisi olevan vaaleat "valjaat".




Jekulla on takana vuosi kilpirauhasen vajaatoimintaa. Lääkitystä käytiin toukokuussa tarkistamassa (pysyi ennallaan). Silloinkin huolena oli hieman korkeat maksa-arvot, mutta ainakaan sen käytöksessä ei ole näkynyt muutosta. Reipas, eläväinen ja liikkuvainen kaveri.






 Laavulta lähdimme jatkamaan matkaa ja tämä osuus on retken kauneinta antia. Voi kuvitella miten peikot, haltiat ja röllit täällä taikametsässä asuvat. Metsä on nuorta, mutta niin taianomaista.



 Osa matkasta oli pitkospuita ja pian kuvan ottamisen jälkeen tulikin reippaasti koira vapaana kulman takaa vastaan. Se säikäytti meidät kaikki ja aina harmittaa, kun koiria pidetään vapaana retkeilyreiteillä ja tälläkään kertaa koiran omistajat olivat vain hiljaa, kun asiasta mainitsin. Olisi kurjaa jos koira vammautuisi tappelun seurauksena.

Jekku on kokenut muutaman irtokoiran elämänsä aikana, jotka ovat pääseet iholle ja käyneet päälle. Kerran kuusi irtokoiraa juoksi perään.. Jekku ohittelee nätisti koirat eikä arjessa vaikuta, mutta yllättävät irtokoirat saa sen reagoimaan. Enkä voi sitä moittia, että ikävät tilanteet on siihen vaikuttanut. Tälläkin kertaa se reagoi  ja irtokoira päätti peruuttaa paikalta omistajiensa luokse. Jekulla onneksi ei jää tilanne ikinä päälle ja ohitti kytketyn koiran moitteetta. Eikä se ole vihainen, se vain haluaa ilmoittaa, että älä tule tänne ja se meni tälle koiralle onneksi perille. Meillä kulkee aina mukana turvasuihkeet, koska irtokoiria liikkuu ikävän paljon.



Kolme kaverusta. Pojat tulevat keskenään hyvin juttuun ja niiden kanssa on mukava retkeillä. Mosku ja Jippo yrittävät aina tilaisuuden tullen leikkiä. Jekku on retkellä retki-rekku, sitä kiinnostaa vain poluilla eteneminen ja evästys.


Risteyskohdassa päädyimme kulkemaan reitin vanhempaa osaa ja sen merkit olivat puissa haalistuneet. Merkit harvassa ja kyltit hävinneet. Pariin kertaan polku kulki tien yli ja jokaisella ylityksellä sai etsiä minne polku katosi ja etsiä polun jatkoa. Polku vain kapeni ja päädyimme lopulta urheilupuiston taakse. Reitti olisi vielä jatkunut, mutta asfaltille päästyä oli vieläkin epäselvempää minne suuntaan polku olisi jatkunut. Päädyimme kulkemaan loppumatkan asfalttia pitkin parkkipaikalle. Oli mukavan vaihteleva tuo vanhempi osa, jos vain se merkittäisiin paremmin.