Uutiset



Uutisia ja päivityksiä lyhyesti: 
 
2023:
 
29.12.2023 Hiljaisuus. Tassujen ääni on talossa hiljentynyt. Päivitetty Jekun ja Jipon tietoihin kuolintiedot: Jippo menehtyi 19.7.2022 ja Jekun aika oli lähteä 1.11.2023.
 
2021:
 
12.9.2021 Jekulla todettiin keväällä maksanäyteen perusteella uusi sairaus, krooninen kuparivälitteinen hepatiitti. Jekku aloitti lääkityksen huhtikuussa ja maksa-arvot kontrolloitiin kesäkuun loppupuolella Afos-arvot nousseet hurjaan 11 600. Elokuisessa kontrollissa samat arvot olivat laskeneet hiemaan reiluun 2500. Matkaa normaaleihin arvoihin on vielä ja arvot siis kymmenkertaiset normaaliin verrattuna. Uusi kontrolli loka/marraskuussa.

Sairaudessa kupari kertyy maksaan ja aiheuttaa myrkytyksen, mikä johtaa kuolemaan. Metalcaptase-lääkitys poistaa maksassa jo olevaa kuparia ja vähäkuparinen maksasairaan koiran ruokavalio huolehtii siitä, ettei kupari pääse uudelleen kertymään.

Sairaudesta ei voi parantua, mutta lääkitys voisi jäädä pois/annosta pienentää, mikäli arvot normalisoituisivat. Täytyisi ottaa koepala maksasta uudelleen ja eläinlääkäri pyysi miettimään asiaa. Vaihtoehtona on myös jatkuva lääkitys pienellä annostuksella ja veriarvojen kontrollit. Jekku on kohta 12,5 vuotias, joten koemme että näytepala on hyvin riskialtista maksan vuotamisen sekä nukutuksen osalta Jekun ikä huomioiden, vaikka Jekku on fysiikaltaan erinomaisessa kunnossa eikä ikä siinä paina.

 
12.3.2021 Jekulta otettiin paksuneulanbioosiana ultaääriohjauksena koepala maksasta kohonneiden maksa-arvojen tutkimista varte. Toimenpiteen suoritti Eläinsairaala Aistissa Anders Eriksson:

"Maksa oli selkeästi laajentunut ja kaiultaan lievästi kirjava. Mitään selkeää kasvaimeen viittaavaa ei havaittu. Vasemman lisämunuaisen poikkimitta oli hieman suuri, mutta oikea oli normaali.
 
 
 
2.3.2021 Jekku kävi maksa-ja kilporauhasarvojen kontrollissa ja lisäksi hengästysmisoireita. Sydän- ja hengitysäänet olivat normaalit, ei myöskään viitteitä nieluhalvauksesta. Maksa oli laaja ja laikukas. Muut ua-tutkimuksessa tutkitut sisäelimet normaalit, ei viitteitä kasvainsairauksista. Lähete maksan koepalojen ottoon Aistiin.
 
Jipon oikeassa kyynärässä ulkopinnalla ihokasvain, minkä kasvua seurataan. Ei vaadi tässä vaiheessa leikkaushoitoa, jos ei kasva nopeasti tai muuten vaivaa.
 

2020: 
 
21.8.2020 Olemme muuttaneet! Elämä kerrostalokoirana ja satunnaisena rivitaloasujana on päättynyt. Pääsimme muuttamaan Lohjalle maaseudulle metsien keskelle. Jekulla ja Jipolla on nyt puoli hehtaaria tutkittavaa, pehmeästä nurmikosta rinteiseen metsään. Täällä pappojen on hyvä vanheta ja kunto samalla kasvaa, kun juoksevat rinnettä ylös alas. Tarkoitus tehdä metsään polkuja talven aikana ja hyvä heittää Jekun lempilelua frisbeekiekkoa.
 
9.4.2020 Jekku kävi kilpirauhasarvojen kontrollissa. Lisäksi Jekun oikean lavan alueella on 2-3 mm massalöydös on ihonalaiskudoksessa ihon alapinnalla. Mahdollisesti talirauhastukkeuma, mikä saattaa itsestään tyhjentyä. Seurataan tilannetta.

9.1.2020 Jekku kävi  silmätarkastuseläinlääkäri Leena Ruotsalainen-Ryökkysen luona näyttämässä silmiä lisääntyneen harmauden takia. Kyseessä oli epävirallinen silmätutkimus. Ei poikkeavia muutoksia. Linsseissä todetaan normaali ikään liittyvä kovettuminen eli nukleoskeroosi. Eli näön tarkkuus ei ole enää yhtä hyvä kuin nuorena. Kaihimuutoksia ei ollut ja silmänpohjatutkimus normaali.
 
2019:
 
28.5.2019 Jekku kävi vatsaolenton ultaäänitutkimuksessa:
 
Virtsarakko: sisältö ja seinämät normaalit
Perna: rakenne ja kaikuisuus normaali
Munuaiset: rakenne, pinnta/kapseli ja kaikuisuus
Sappirakko: sisältö ja seinämä normaali
Maksa: rakenne ja koko vaikuttaa normaalilta, maksan takareunat terävät, paikoitellen laikkuisuutta (kaikuisuus lisääntynyt paikoitellen), ei etäpesäkkeitä tai muuta kasvaimeen viittaavaa
- Ei vapaata nestettä vatsaontelossa. Suolisto näkyvin osin: ei löydäksiä.
 
> Lasketaan kilpirauhaslääkitystä 1 tabletti/aamuin ja illoin. Ei ruokavaliomuutosia (maksasairaan koiran ruokavaliota)

26.5.2019 Jekku suoritti Kiva koirakansalainen- testin hyväksytysti.
 
21.5.2019 Jekun kilpirauhaskontrolli ja eläinlääkäri kirjasi, että yleiskunto on hyvä ja iho (tassuissa) on nyt hyvässä kunnossa.  

Jipon senioritarkastus: Yleiskunto hyvä, paino 20.6 kg. Tutkimuksessa todettiin mm. seuraavaa: Ei sivuääniä sydämessä, ei poikkeavaa hengitysäänissä. hyväkuntoinen turkki Ei arkistuksia, turvotusta tai liikerajoituksia etujaloissa. Takajalkojen suhtee samaa kuin etujalkojen osalta, mutta Jippo ei pitänyt lonkkienmanipulaatiosta ja sen takaselän lihakset ovat jännittyneet.

Vatsaontelon tunnustelussa ei löydöksiä eikä aristuksia.
 
2018:
 
5.12.2018 Jekku kävi kilpirauhasarvojen kontrollissa. 
 
14.11.2018 Jekku kävi kilpirauhasarvojen kontrollissa.
 
29.11.2018 Jippo kävi silmätarkastuseläinlääkäri Leena Ruotsalainen-Ryökkysen luona näyttämässä silmien lievän oireilun takia. Kyseessä oli epävirallinen silmätutkimus, missä silmät tutkitaan perusteellisesti ja on tutkimuksena puolta arvokkaampi, kuin virallinen silmätarkastus. Molemmissa silmissä todettiin lievä sidekalvontulehdus. Sarveiskalvohaavaumia, hankaavia ripsiä tai roskia ei ollut. Kyynelnesteen eritys oli molemmissa silmissä normaalin ylärajoilla. Silmänpaineet olivat normaalit ja tasaiset. Jippo sai silmiin lääketipat.
 
25.10.2018 Jekku kävi kilpirauhasarvojen kontrollissa. Jekulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta 28.9.2018. Aloitettu tuolloin Thyroxin-lääkitys. 

27.9.2018 Jekun senioritarkastus. Sydän- ja hengitysäänet normaalit, syke 76, normaalikivekset, imusolmukkeet normaalit, siistit hampaat, lihaskunto hyvä, turkki ajeltu. Otettu laajat verinäytteet ja kilpirauhasarvot. 

Virallinen polvitutkimus 0/0, virallinen sydäntutkimus, ei sivuääniä.
 
18.7.2018 Molemmat pojat saivat rokotteen penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta, ja parvoripulia vastaan, missä tehosterokotus 3 vuoden kuluttua. Lisäksi kennelyskärokotus, mikä tehostetaan vuoden kuluttua, mikäli tarvetta.

3.4.2018 Tultuamme automessuilta huomasimme, että Jipon anaalirauhasfisteli oli puhjennut oikealla puolella. Kipulääkityksellä sekä huuhtelulla Jippo pärjäsi maanantaihin, jolloin pääsimme elääinlääkäriin  ja anaalirauhaset tyhjennettiin ja huuhdeltiin rauhoituksessa.

2017:


27.9.2017  Jekulta löytyi to 14.9. mustaherukan kokoinen patti alavatsasta nisän läheltä ja ma 18.9. siitä otettiin ohutneulanäytteitä, joiden tulos tuli to 21.9. Maanantaina 25.9 kasvain leikattiin kiireellisesti ohutneulanäytteen perusteella muutos on epäilyttävä mastsolukasvaimen varalta. Leikkausta ennen otettiin myös keuhkoista rg-kvuia, missä ei havaittavissa etäpesäkkeitä.

Leikkaus meni hyvin ja kasvain poistettiin laajoin marginaalein. Kasvain lähetettiin patologin tutkittavaksi ja niistä tuloksista ilmoitetaan myöhemmin. Potilas on näiden parin päivän perusteella jo hyvävointinen.

Kasvain ei siis näkynyt ulospäin ja oli havaittavissa vain tunnustelemalla.



1.5.2017  Kaunis päivä vappunäyttelyssä takana Sastamalassa ja tuomarina pitkän linjan lapinkoirakasvattaja Jukka Kuusisto (Knl Lecibsin).


Jekun poika Poke, Syrjänharjun Heikki,  ensinäyttelyssään
JUN-EH JUK1

"Sopivan kokoinen, vielä pentumaisen olemuksen antava uros, hyvä pää, hieman pyöreät ja vaaleat silmät, selässä pehmeyttä sopivasti rintakehää, pitkä lanne, sopivasti kulmautuvat raajat, riittävän pitkä askel"



Jippo VAL ERI SA VAK3


  " Hyvät mittasuhteet, oikeamuotoinen pää, etuosa saisi olla paremmin kulmautunut, vahva selkä, oikein kiinnittinyt häntä, niukat takakulmaukset, taka-askel voisi olla tehokkaampi"




Jekku VET ERI VEK3

  "Hyvät mittasuhteet, hyvässä kunnossa oleva veteraani, hyvä pää, vahva selkä, hyvät raajat, kevyet liikkeet"


8.4.2017 Jekku ja Jippo petotestattiin -  petona karhu. 
 
Pojat saivat uudet nimilaatat nimilaatat.com'ista. Laattoihim kaiverrettiin kolme puhelinnumeroa ja sana "löytöpalkkio". 


Ruoka-annosmääriä tarkasteltu helmikuusta lähtien ja kävimme 27.2. Mustissa ja Mirrissä painokontrollissa. Jipon lähtöpaino tammikuussa oli 24,5kg ja nyt painoi 22,4kg. Jekun lähtöpaino ei ollut tiedossa mutta oli tuhdinpi kuin Jippo ja nykypaino Jekulla enää 22,2kg eli oli laihtunut vähintään 2-3,5kg.

Jippo kävi uusintalonkkakuvissa tammikuussa. Iloksemme kuvista ei löytynyt mitään muutoksia huonompaan eli ei nivelrikkoa, epätasaisuutta tms. Lonkat oli hieman jopa tiivistyneet mutta tulos ennallaan eli C/D.


2016:

5.6.2016 Kävimme katsomassa 5,5-viikkoisia Jekunpoikia - saanen esitellä Heikki, Huuko, Herkko, Hermanni, Hiski ja Hemmo. Kaikki pennut olivat iloisia hännänheiluttajia ja hurjan reippaita.






Lisää kuvia pojista löytyy blogin puolelta tai pentugalleriasta:

http://quaint.kapsi.fi/jekku/Syrjanharjun/
 

29.5.2016 Pojat saivat tänä vuonna Bravecton punkkeja varten.


Toukokuu:  Rallitokon möllikisoissa Jippo 86/100 ja Jekku ensimmäisissä kisoissaan vajaalla koulutuksella 85/100.

5.5.2016: 
Jipon ensimmäiset rallitokokisat Vihdissä, pisteet 66/100 eli nollatulos. Päivä oli kuuma eikä virettä herralla löytynyt. Pikkuvirhein pisteet olisivat olleet yli 80, mutta Jippo päätti pariin kertaan istahtaa potemaan kuumuutta, mistä napsahti -20 pistettä. 



28.4.2016 Jekun ja Taigan pennut syntyneet - kuusi potraa poikaa näki päivänvalon. Suurimman pennun syntymäpaino oli 408g.





28.2.2016
Pikku-Jekkuja ja Taigoja tilauksessa - Jekku astui Taigan
itsenäisesti  - pidimme vain pannoista lopuksi kiinni, että olisivat aloillaan nalkissa olemisen ajan ja nalkissa olivat 15-20 minuuttia.

Pentuja odotetaan syntyväksi vappuna Syrjäharjun kenneliin yhdistelmästä Cantavia Noitarumpu "Jekku" & Syrjänharjun Auroora "Taiga".

Yhdistelmällä on jalostustoimikunnan hyväksyntä ja sukusiitosprosentti kahdeksan (8) polven mukaan vain 1,29 %, sukukatokerroin 0,68%.  Tulevat pennut ovat Prcd-Pra ja Pompen terveitä vanhempiensa tulosten perusteella. Yhdistelmä KoiraNetissä.

Pentueen tuleva isä on meidän Jekku (s.2009) ja sen terveyttä on tutkittu laajasti: B/A-lonkat (indeksi 100), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät tutkittu terveeksi kolmasti (2011, 2014 & 2016), puhdas sydänkuuntelu, Prcd-Pra ja Pompen terve ja DM kantaja. Jekku on luonnetestattu pistein +155 ja laukausvarma, jalostustarkastettu (yleisvaikutelma erittäin hyvä, tyyppi erinomainen). Näyttelyssä Jekku on käynyt harvakseltaan, viimeksi 2014 tuloksella AVO-ERI AVK3. Jekku on älykäs, reipas, avoin ja aktiivinen, mutta osaa rauhoittua. Pentue on Jekun ensimmäinen.

Pentueen tuleva emä Taiga on syntynyt 2011 ja terveystuloksiltaan B/C-lonkkainen (indeksi 105), kyynärät 0/0, terveet silmät (2013 & 2015), Pompen ja DM-terve. Luonnetestistä +89 pistettä ja laukausvarma, ja näyttelyistä viimeisin tulos AVO-EH AVK4. Luonteeltaan Taiga on ihastuttavan rauhallinen, lempeä ja sosiaalinen kaikkien kaveri. Pentue on Taigan toinen.

Pentueen kummatkin vanhemmat ovat äänivarmoja ja helppoja arjessa.
 




28.1.2016
Jekun silmät tarkistettiin kolmannen kerran terveeksi, tarkastajana toimi Leena
Ruotsalainen-Ryökkynen



2015:



8.12.2015 Jipon sivu päivitetty ja lisätty hurjasti kuvia.


http://jekkula.blogspot.fi/p/jippo.html


Aktivointilelut-sivu tehty valmiiksi, käyhän kurkkaamassa. Pari uutta aktivointilelua hankittu - Little Bigger Roll-A-Treat-Ball (sininen pallo)  ja West Paw Tux Treat Toy (vaaleansininen)


Kuvasta aktivointilelut-sivulle


1.12.2015 Jippo kävi valloittamassa maailmaa kasvattajansa kanssa Valko-Venäjällä marraskuun lopulla upein tuloksin. Mukana kasvattajalla oli myös Myy (Jäkäläkummun Yliveto), joka oli aivan hurmaava ja Jipon kanssa niillä oli mukavat hetket.

Ensimmäisenä päivänä Jippo vei koko potin ja oli rotunsa paras. Yllätys oli, että tuomari sijoitti Jipon voittajaksi kahden valiokoiran edelle. Myy oli PN2 saaden myöskin sertin. Sunnuntaina kaikki tulokset kääntyivät toisinpäin, mutta Team Cantavia jyräsi sunnuntainakin kun Myy oli ROP ja Jippo oli PU2 ja sai myös silloin sertin. Jippo ja Myy palasivat  Suomen ja Valko-Venäjän muotovalioina.

Hurjan hienoa - kiitos Petra kun otit Jipon matkaan.

Valko-Venäjä, Minsk 28.11.2015, Lisbeth Mach, Sveitsi
AVO-ERI SA AVK1 PU1 SERT CACIB ROP

Valko-Venäjä, Minsk 29.11.2015, Olga Kojevnikova, Valko-VenäjäAVO-ERI SA AVK1 PU2 SERT VA-CACIB- > FIN & BY MVA


20.7.2015 Jippo on DM-terve!

14.7.2015 Rokotukset saatettu ajantasalle! Rokotukset voimassa 14.7.2018 saakka, lisäksi pojat saivat kennelyskää varten rokotteen, mikä on vuoden voimassa. 

Jipolta otettiin samalla reissulla verikoe DM-testiä varten. Etenevästä selkäydinrappeumasta (DM) voit lukea jalostustoimikunnan sivulta lisää tästä linkistä.

Molemmat luovuttivat verta Hannes Lohen tutkimusryhmälle. Lisätietoja: http://www.koirangeenit.fi/

Poikien painot olivat laskeneet viime vuodesta - Jippo painoi 19,3kg ja Jekku 20,6kg. Jipolle on ruuanvaihto menossa, ja toivottavasti painoa saadaan lisää. Jekun paino on nyt mallillaan. 

10.7.2015 Vihdoin punkkipannat laitettu - punkkien vähäisyyden takia pantojen laittaminen on viivästynyt, vaikka ne hankittiin jo aikaisin keväällä.
1.6.2015 Pojat madotettu Axilurilla. 

16.4.2015  Jekku testattiin Degeneratiivinen Myelopatian eli etenevän selkäydinrappeuman osalta kantajaksi. Jekku itse ei sairauteen sairastu ja jalostuksen osalta mennään samoilla säännöillä kuin prcd Pra:n ja Pompenin suhteen eli kantajan voi yhdistää perimältään terveeseen. Lisätietoja tästä.


12.4.2015 Jekku jalostustarkastettiin  Helsingissä 12.4.2015, tarkastajana toimi ulkomuototuomari  Saara Sampakoski (kennel Shacal)

Yleisvaikutelma: erittäin hyvä
Koko: korkeus 50 cm
Purenta: ok
Hampaat: ok
Kivekset: ok
Tyyppi: erinomainen
Mittasuhteet: oikeat
Sukupuolileima: selkeä
Kallo: hyvä
Ilme: erinomainen, pehmeä
Kuono: hyvä, sopivan voimakas
Kirsu (pigmentti): hyvä
Otsapenger: loiva
Korvat:  oikein kiinnittyneet, sopivan kokoiset ja karvaiset
Silmät: oikean malliset ja tummat
Luusto: hyvä, sopivan voimakas
Ylälinja: hyvä
Alalinja: hyvä
Rintakehä: sopivan voimakas ja riittävän pitkä
Eturaajat: suorat
Eturaajojen kulmaukset: niukat
Lanne: hyvä
Lantio: hyvä ja vahva
Takaraajat: suorat
Takaraajojen kulmaukset: riittävät
Liikunta: tasapainoinen sivusta ja hieman lyhyt askelinen. Kapea edestä ja takaa hyvä.
Käpälät: hyvät, tiiviit
Häntä: oikein kiinnittynyt ja oikein kannettu
Karvapeite: erinomainen laatu
Väri: riistanvärinen
Yleiskunto: erinomainen
Luonne: miellyttävä ja rodunomainen
Hyväksytty


Kuva: Petra Österberg


10.4.2015 Jekku 6-vuotta!



12.2.2015 Jippo 4-vuotta!



2014:


21.9.2014 Kotiutuminen kerrostaloon on sujunut mallikkaasti ja pojat eivät reagoi muista asunnoista kuuluviin ääniin, koirien haukuntaan tai ovikelloihin. Parvekkeella oleskelevat mielellään. 

Vähitellen ovat oppineet kävelemään lenkeillä siten, että ovat nyt  ystävällisen välinpitämättömiä pyöräilijöitä, lastenrattaita ja muita kävelijöitä kohtaan. Ohitukset vaativat hieman työtä, sillä toisia koirakoita hieman liikaa katselevatkin. Onneksi eivät hauku tai murise toisille koirakoille kovin helposti.

Uusia lenkkimaastoja ja retkikohteita on löytynyt mukavasti ja olemme pyrkineet kuuman heinä- ja elokuun jälkeen tekemään aina sunnuntaisin retkiä luontopoluille.
Ikävämpää oli se, että Jipon isoisä Jäkäläkummun Jänkäjustus on sairastunut addisonin tautiin. Addison on autoimmuunisairaus ja lisää siitä voit lukea Lappalaiskoirat ry:n sivulta:


11.4.2014 Olemme muuttaneet Nummelaan, mikä sijaitsee 40 km Helsingistä pohjoiseen. Täällä on todella upeat lenkkeilymaastot ja hienot maisemat.  

10.4.2014 Cantavia N-pentue 5-vuotta! Onnea rakkaalle Jekulle sekä sisaruksille Masille, Kuuralle, Viiville ja Netalle! 

1.4.2014 Kaisa Wickström peilasi Jekun silmät toistamiseen terveeksi. Mukana oli myös harjoittelija ja myös hän tutki silmät.

Jekku on saatavissa jalostukseen terveille nartuille. Yhteydenotot ja lisätietoa: paivi.e.riihimaki @ gmail.com (poista välit) tai puhelimitse 045147 0001 (miel. klo 20 jälkeen)

22.2.2014 Laihian ryhmänäyttely, tuomarina Matti Palojärvi:

Kahden vuoden näyttelytauon jälkeen Jekulle sen ensimmäinen ERInomainen tulos ja sijoitus avoimessa luokassa kolmanneksi upealla arvostelulla:

AVO-ERI AVK3

"Keskikokoinen. Riistanvärinen. Mittasuhteiltaan oikea. Hyväilmeinen pää. Hyvät korvat. Vahva runko. Riittävä raajaluusto ja kulmaukset. Raajat oikea-asentoiset. Erinom.karvapeite. Hyvä häntä. Kevyt liike. Miellyttävä luonne."
  


Jippo esiintyi myöskin avoimessa luokassa voittaen sen. Paras uros kehässä paransi viime keväisestä PU2 suorituksesta parhaaksi urokseksi. Viime vuoden tapaan tälläkin kertaa irtosi serti. ROP-kehässä Jippo sijoittui vastakkaisen sukupuolen parhaaksi, "häviten" Team Cantavian Sylville.

AVO-ERI SA AVK1 PU1 SERT VSP

"Musta merkein. Keskikokoinen. Mittasuhteiltaan oikea. Hyvä pää, erinom.korvat Vahva runko. Riittävä raajaluusto. Hyvät kulmaukset. Erinom. karvapeite. Hyvä häntä. Tehokas liike. Miellyttävä luonne" 
 


Kiitos kasvattajalle tästä mahdollisuudesta käytättää molemmat pojat Laihialla!

12.2.2014 Jippo 3-vuotta - onnea pienelle suurelle! 

1/2014 Jipon lonkka- ja kyynärkuvat on arvioitu kennelliitossa. Kyynärät olivat priimat eli 0/0, mutta lonkat valitettavasti C/D, joten Jippo ei ole käytettävissä jalostukseen. Lämmin kiitos kaikille jotka ovat Jippoa kyselleet jalostukseen.

Jipon lonkkien röngtenkuva, tulos C/D


Jipon oikea kyynär, tulos 0 eli täysin normaali

Jipon vasen kyynär, tulos 0 eli täysin normaali



2013

9.12.2013 Jipolla on terveet polvet 0/0 ja puhdas sydänkuuntelu. Kyynär- ja lonkkakuvat lähti kennelliittoon arvioitavaksi. Tulos sieltä saapuu tammikuun lopussa. 

20.11.2013 Jipon Ransu-isä eli Staalon Usvapeikko on todettu Pompen-taudin osalta geenitestein terveeksi, joten Jippo on testaamattomana isänsä tuloksen perusteella korkeintaan kantaja.

22.10.2013  Jippo kävi virallisissa silmätarkistuksissa ja Kaisa Wickström totesi silmät terveeksi. 

23.9.2013: Jekun Pompen-testitulos tuli - Jekku on taudin osalta terve. Se ei itse kyseistä tautia sairasta, eikä kanna sitä. Jekun mahdollisista pennuista tulisi siis korkeintaan kantajia, mikäli narttu on kantaja tai sitä ei ole tutkittu.

Pompe Disease (Glycogen storage disease II) - PCR

 Result: Genotype N/N (free)


18.8.2013: Jippo kävi Alahärmässä esiintymässä Leni Finnen kehässä seuraavasti: 

AVO-EH AVK3

"Ok mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää. Hyvät silmät ja korvat. Niukahko eturinta. Hieman lyhyt ja pysty olkavarsi. Oikeanmallinen rintakehä. Ok takakulmaukset. Kovin ahdas takaa." 


9.8.2013:

Myös Jekun rakennekuvagalleria ajantasalla:

[Kuvasta galleriaan]


7.8.2013:

Jipon rakennekuvagalleria on päivitetty:

[Kuvasta galleriaan]

Jipon liikekuvagalleria on päivitetty: 


[Kuvasta galleriaan]

Jippo kävi luonnetestissä Lapualla 28.7.2013 , 
tuomareina Sirkka Lempinen ja Jorma Lankinen

Toimintakyky: +1 Kohtuullinen
Terävyys: +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: -1 Haluton
Taistelutahto: -1 Pieni
Hermorakenne: +1 Hieman rauhaton
Kovuus: +3 Kohtuullisen kova

Temperamentti: +2 Kohtuullisen vilkas
Luoksepäästävyys: +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: Laukausvarma +++


+139 ja laukausvarma


1.7.2013 Pojille hommattu aikaisemmin punkkipannat ja itselle tähän muistiin, että mitä tuli laitettua:








1.5.2013 Pitkästä aikaa Jipon kanssa näyttelyissä, ja laihialaiset eivät nuukailleet, kun poika pokasi hienosti ensimmäisen sertinsä! 

Laihia rn 1.5.2013, tuomarina Sakari Poti:

AVO-ERI SA AVK1 PU2 SERT
 
"Tummanharmaa valkoisin merkein. Keskikokoa hieman kookkaampi. Erinomaiset mittasuhteet. Komea pää. Erinomainen runko ja raajarakenne. Turkki ei parhaimmillaan. Oikea-asentoinen häntä. Hyvä liike. Rauhallinen miellyttävä luonne. Koko 51cm"


15.4.2013  Jalostustoimikunnan hyväksymä yhdistelmä Jekusta ja Priitasta on peruttu.

Priitan emo sairastui AIHAan (hemolyyttinen anemia), joten suositus on ettei sairastuneen koiran täyssisaruksia, vanhempia eikä jälkeläisiä käytetä jalostukseen. 

Päivitys 8/2013 surukseni joudun kertomaan, että Priitan emo ei selvinnyt sairaudesta ja se on nyt ikiunessa.

AIHA on äärimmäisen vaarallinen, eikä siihen ole parannuskeinoa. Ystävän koira saatiin elvytettyä ja elämään muutama vuosi sairauden toteamisen jälkeen.



17.1.2013 Itselle muistiin, että pojat madotettu 15.-17.1.2013
(Axilur 500mg, 2 tabl./pv/koira)

13.1.2013  Jalostustoimikunta on hyväksynyt Jekun yhdeksi sulhoehdokkaaksi Miskajasmin Priittalle (Usvatassun kennel):

Miskajasmin Priitta FI14564/10, A", (B)
Tiina Soininen, Kuopio (jalostusoikeus)
- Cantavia Noitarumpu FI29257/09, B/A", (A), oe
- Staalon Åregano FIN42930/08, B/B", (A), oe

 


2012

1.10.2012 Jipon suvun terveykysely saapui jalostustoimikunnasta ja suvullista estettä jalostukselle ei ole. Terveystarkastuksiin ja luonnetestiin Jippo menee keväällä 2013 ja täytyy toivoa, että niissäkään ei ole esteitä jalostukselle, kun Jipon luonteisia lapinkoirauroksia soisi olla enemmänkin. 

Ote jalostustoimikunnan vastauksesta:

"Epilepsialuku: tällä hetkellä vanhempien perusteella 0,726 (rodun keskiarvo ja epiriskin raja on 0,840)"

10.6.2012 Lisätty helmikuisia kuvia Jipon sukulaisiin 8-vuotiaasta Mimmi-mummosta eli Lapinlumon Lapinlorusta. Iso kiitos kuvista Sarah Brandesille!


26.3.2012 Jekku & Jippo sekä allekirjoittanut muuttivat Kauhavalle, joten meidät tapaa jatkossa Etelä-Pohjanmaan koiratapahtumissa. 

Päivittelin pojille tuoreemmat liike-, rakenne- ja pääkuvat - niitä pääsee katsomaan kummankin omien sivujen kautta.

13.2.2012 Urheilukoirahieroja kävi hieromassa Jekun ja kokeili samalla polvet - polvet eivät antaneet yhtään periksi, joten ne olivat edelleen "Tämän paremmat ei voi ollakaan"-statuksella. Myös Jipon polvet kokeili ja ne oli myös ok - tiiviit ja napakat. Tulokset siis epävirallisia, mutta meille tärkeitä, joten laitan ne tähän.


21.1.2012 Kokkola rn, tuomarina Pekka Teini: Jipon toinen junnuluokan esiintyminen ja Jekun ensimmäinen piipahdus avoimessa luokassa meni näin:

Jippo JUN-EH:
"Yleisvaikutelmalta erittäin hyvä. Mittasuhteilta oikea. Hyvillä rotupiirteillä varustettu, vielä kevytraajainen nuori uros. Vielä kapea ja hieman kiilamainen pää, kuono-osa toivottavasti vahvistuu vielä. Rintakehässä erinomainen syvyys, voima tulee myöhemmin. Raajat kulmautuneet tasapainoisesti. Väri musta valkein ja ruskein merkein. Nuoren koiran turkki. "

Jipon kuvat: Petra Palukka
Jekku AVO-EH: 
"Yleisvaikutelmalta erittäin hyvä. Sukupuolileimaltaan erittäin selvä. Mittasuhteilta oikea, vielä hieman tiivistymätön uros. Hyvä kuono osa, riittävä otsapenger. Hyvän kokoiset korvat. Rungossa hyvä rakenne, lihaskunto voisi olla parempi. Karvapeite hyvänlaatuinen, mutta se on tänään hieman niukka, varsinkin raajoissa. Liikkuu takaa hieman lyhyellä askelpituudella. Avoin, vilkas luonne."
Kuva: Adalmiina Fordell
15.1.2012 Kajaani kv; Jipon ensiesiintyminen junnuluokassa toi tuloksen JUN-H kasvattajatuomari Saara Sampakosken kehässä:

"Erittäin hyväntyppinen uros, joka antaa itsestään tänään kovin ilmavan vaikutelman. Pää saa vielä kehittyä; otsapenger voimistua ja kallo levetä. Kuono saisi olla topatumpi. Hyvä rintakehä ikäisekseen, mutta saa vielä täyttyä. Raajaluusto riittävä. Tasapainoiset liikkeet, joskin vielä pentumaisen löysät. Todella miellyttävä luonne."


Kuva: Paula Martiskainen

2011

7.12.2011 Jekun prcd-PRA- testitulos on saapunut ja Jekku on senkin osalta terveeksi todettu: "Cantavia Noitarumpu prcd-PRA genotype N/N, clear, terve"

Testitieto löytyy myös Lappalaiskoirat Ry:n Prcd PRA-testattujen listalta.


1.12.2011 Hienoja uutisia jälleen terveysrintamalta! Jekku on saanut ensimmäisen jalostusindeksin lonkkien osalta: 102 (11/2011)

27.11. 2011 Arctic Agilityn järjestämä Match Show 27.11.2011: Jekulle ensimmäinen punainen nauha hyvien liikkeiden ja rauhallisen & itsevarman käytöksen takia ja Jipolle myös punainen, kun oli kehittyneempi kuin hieman nuorempi suomenlapinkoirauros.

Jekku, PUN

Kuva:Laura Posti
Jippo, SIN

Kuva: Laura Posti

 15.11.2011 Jalostustoimikunta on hyväksynyt Jekun yhdeksi sulhoehdokkaaksi Miilupellon Murulle (Katajavaaran kennel):

Miilupellon Muru FI19598/09, A", (a).
Pirjo Kivijärvi ja Jani Moilanen, Suomussalmi kk
- Jehnajan Kamfertti FIN43600/08, B", (B), oe
- Cantavia Noitarumpu FI29257/09, B/A", (-), oe
- Pikku-Panuman Musti FI20306/09, B/C", (-), oe




10.10.2011 Tein jalostustoimikunnalle terveyskyselyn Jekun osalta ja vastauksensi sain, että sen suvussa on vain vähän kataraktaa (kaihia) sairastavia koiria  ja epilepsian osalta suku on terve (tämän hetkisen tiedon mukaan). 

22.9.2011 Jekun kyynär- ja lonkkakuvat on arvioitu Suomen kennelliitossa ja lonkat ovat B/A ja kyynärät 0/0! Aivan mahtavaa! :) 


Jekun lonkkien röngtenkuva  - tulos B/A

Jekun vasen kyynär, tulos 0 eli täysin normaali.

Jekun oikea kyynär, tulos 0 eli täysin normaali.

Koko terveystaulukko näyttää tältä:

Lonkat: B/A
Kyynärnivelet: 0/0
Polvet 0/0 (Eläinlääkärin kommentti oli "Tämän paremmat ei voi ollakaan")
Silmät ok (09/11)
Sydänkuuntelu: ei sivuääniä
Kivekset ok

Muut epäviralliset kliiniset tutkimukset: Olka- ja kyynärnivelten muodostus ja liikkuvuus erinomaista


Muut tulokset:
Luonnetesti +155 ja laukaisuvarma


13.9.2011 Jekku kävi Kaisa Wickstömin vastaanotolla eilen Oulun Akuutisssa ja Kaisa totesi Jekun silmät terveiksi. Kennelliitolta odotetaan lausuntoa kyynär- ja lonkkakuvista.

10.9.2011 Jipon ensiesiintyminen pikkupentuluokassa meni nappiin. Tuloksena  PEK 1 KP PU1 VSP-pentu, tuomarina Katja Korhonen. Arvostelu kuului näin: 

"7kk. Erittäin hyvätyyppinen, hyvät pään mittasuhteet, poskien tulee vielä "täyttyä", hyvä purenta ja korvat. Aavistuksen lyhyt kaula. Ikäisekseen hyvä eturinta & runko, hyvä raajaluusto & käpälät, pysty olkavarsi, riittävät takakulmaukset. Erinomainen turkinlaatu, hyvä häntä, liikkuu erittäin ahtaasti takaa, aavistuksen löysästi edestä, hyvällä askelpituudella sivusta. Esiintyy ja esitetään hyvin." 


1.9.2011 Match Show Kallinkankaalla; Jippo PUN3 ja Jekku sin, ei sijoitusta.


21.7.2011 Match Show Kallinkankaalla; Jekku ja Jippo "menestyivät" samalla tavalla: sin., ei sijoitusta.

16.6.2011 Jipon ensimmäinen Match Show meni yli odotusten ja tuloksena PUN 5s jaettu sija. Tuomarina Tuula Pratt:

"Mittasuhteiltaan tosi kiva. Ikä 4kk. Tasaisesti kasvanut. Esiintyy aivan loistavasti. Mukava pää tulossa. Voisi olla pikkasen voimakkaammin kulmautunut takaa, kulmat luultavasti tulee myöhemmin, kun nyt kasvuvaiheessa."
 

10.6.2011 Jekku kävi virallisissa terveystarkastuksissa, joissa todettiin polvien olevan "tämän paremmat ei voi ollakaan":

Polvet 0/0 
Sydänkuuntelu: ei sivuääniä
Kivekset ok

Lisäksi tehtiin kliininen tutkimus olka- ja kyynärnivelille ja ne myös olivat erinomaisesti muodostuneet ja liikkuvuus oli myös erinomaista.

10.4.2011 Jekku täytti 2-vuotta ja samana päivänä Jekku luonnetestattiin Pellossa. Tuomareina Jari Keinänen ja Riitta Lehmuspelto. Tuomarit arvioivat Jekun luonteen 155 pisteen arvoiseksi ja laukaisuvarmaksi eli tuloksena oli erinomainen tulos nuorelle lapinkoiralle:

Testin osa-alueet:

Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää puolustushalua
Puolustushalu +1 pieni
Taistelutahto +2 kohtuullinen
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys: +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin
Laukausvarma +++

2.4.2011 Jippo eli virallisemmin Cantavia Yövilkka kotiutui ja Jipon tietoja voi tarkastella tästä. Kiitos Petra ihanasta pennusta (jo toistamiseen)!

29.1.2011 Jekku kävi Raahessa Teuvo Kankaan arvioitavana nuorten luokassa ja tällä kertaa tuloksena oli NUO-H arvostelulla:

"Tumma riistanvärinen. Keskikokoinen. Mittasuhteiltaan oikea, kauttaaltaan hieman kevyt uros, jolla vielä hieman kevyt pää. Hyvät korvat. Tiivis runko. Kevytluustoiset raajat, jotka saisivat kulmautua takaa paremmin. Oikea turkinlaatu. Normaali luonne ja liike."

2010:

11.7.2010 Oulun KV-näyttely, tuomarina tanskalainen Gunnar Nymann ja tuloksena JUN-EH täysin karvattomana: "14 months. OK size and balance. Not in coat today. Nice expansion. Strong muzzle. OK bite. Good ears. Enough neck. Tailset a little low. Could have more angle of the knee. Enough body. Could have more drive. A little loose, coming and going."

 13.6.2010 Toinen näyttely  Suomussalmella Gunnel Holmin arvioitavana karvattomana tuotti myös tuloksen JUN-H arvostelulla: "Hyvin kevyt juniori. Kevyt kuono. Tummat silmät. Hyvät korvat. Hento luusto. Hyvä ylälinja. Riittävät takakulmaukset. Liikkuu lyhyellä taka-askeleella. Hyvin avoin häntä liikkeessä. Tarvitsee aikaa."

1.-5.6.2010 Vaellusreissukohteena Karhunkierros.

22.5.2010 Ensimmäinen näyttely takana - Oulaisissa tuomarina Leni Finne ja arvosanalla JUN-H ja arvostelulla:  "Oikeat mittasuhteet. Luusto voisi olla voimakkaampi. Oikealinjainen, vielä kapea pää. Hyvät tummat silmät. Oikea ylälinja. Niukka eturinta, vielä hyvin kapea rintakehä. Etukulmaukset voisivat olla voimakkaammat. Hieman jyrkkä lantio. Häntä saisi nousta paremmin selälle. Tänään kovin niukka karvapeite. Riittävä askelpituus, ahdas edestä."


3.1.2010 Ensimmäinen Match Show tuotti tuloksen sininen nauha ja karsiutuminen. 


2009:

21.9.2009 Toinen vaellusreissu takana - kävimme Iso-Syötteellä.


Jekun toinen vaellusreissu kulki Iso-Syötteelle


24.8.2009 Jekun ensimmäinen vaellusreissu sijoittui Rokualle.


29.5.2009
Jekku eli virallisemmin Cantavia Noitarumpu saapui uuteen kotiinsa! Ensimmäisestä päivästä voit lukea tästä.