Karnaistenkorpi

Sateinen lokakuun aamu valkeni vähitellen liukkaita pitkospuita ja sammaleisia metsiä kulkien. Suuret kivet ja kalliot olivat vihreän sammaleen peitossa, saniaisten kasvaessa koloissa. Keväällä metsässä kukkii runsaan mitoin erivärisiä sinivuokkoja, syysmetsässä on oma rauhallinen tunnelmansa. Kevään runsaat kävijämassat olivat poissa ja metsässä ja laavuilla sai oleilla kahdestaan Moskun emännän kanssa.

Kaarnaistenkorpi sijaitsee Lohjalla, vain parinkymmenen kilometrin päässä kotikolosta. Paikalle pääsee kulkemaan nopeasti Turun moottoritietä pitkin. Autot parkkeerattiin Kisakallion urheiluopiston parkkipaikalle ja sieltä tallusteltiin hiekkatietä pitkin lähtöpaikkaan, missä sielläkin on pieni parkkipaikka, mutta kesäisin se on usein tukossa ja päätettiin varmistaa että saadaan keskittyä saman tien retkeilyyn eikä tuskastua parkkipaikan etsimisestä.

Reittiä lähdettiin kulkemaan välillä liukastellen ja risteyskohdassa päätimme kääntyä vasemmalle ja kulkea Ahvenlampea kohti (kuva yllä), jonka rannalla on laavu.

Sorvalammen laavulle päädyimme kuitenkin evästämään. Siellä on laavu ja nuotiopaikka upealla kallioisella paikalla. Kalliolta valuva vesi oli muuttanut laavun edustan velliksi, mutta kuivempaan aikaan paikka on mitä mainioin ja kaikki laavun "palvelut" helposti käytettävissä ja lähellä. Tilaakin on riittävästi isommallekin porukalle. Laavun katto oli tarpeeksi pitkällä ja laavun edustan penkki oli kuiva ja siihen päädyttiinkin istumaan.

Pipo, hanskat ja paita päätyivät laukkuun. Kylmä sadekaan ei auttanut vaan auttamatta tuli liian kuuma. Poikien ajeltu turkki ei pidä vielä kovin hyvin vettä, mutta tiheässä metsässä ei päässyt kastumaan. Sade lopulta lakkasi laavulle päästyämme kokonaan. Tainalla oli termarissa kahvia ja itsellä mehua. Rekut saivat Dentastixit ja nameja evääksi. 

Jekun turkki tuli leikattua heinäkuussa lyhyemmäksi ja se on pitkään ollut harmahtanrusehtava, kun päälikarva on puuttunut. Pikkuhiljaa päälikarva on kasvanut, mutta alaselässä on vielä isot vaaleat kohdat. Aivan kuin muste olisi loppunut ja samoin sillä näyttäisi olevan vaaleat "valjaat".




Jekulla on takana vuosi kilpirauhasen vajaatoimintaa. Lääkitystä käytiin toukokuussa tarkistamassa (pysyi ennallaan). Silloinkin huolena oli hieman korkeat maksa-arvot, mutta ainakaan sen käytöksessä ei ole näkynyt muutosta. Reipas, eläväinen ja liikkuvainen kaveri.

 Laavulta lähdimme jatkamaan matkaa ja tämä osuus on retken kauneinta antia. Voi kuvitella miten peikot, haltiat ja röllit täällä taikametsässä asuvat. Metsä on nuorta, mutta niin taianomaista.

 Osa matkasta oli pitkospuita ja pian kuvan ottamisen jälkeen tulikin reippaasti koira vapaana kulman takaa vastaan. Se säikäytti meidät kaikki ja aina harmittaa, kun koiria pidetään vapaana retkeilyreiteillä ja tälläkään kertaa koiran omistajat olivat vain hiljaa, kun asiasta mainitsin. Olisi kurjaa jos koira vammautuisi tappelun seurauksena.

Jekku on kokenut muutaman irtokoiran elämänsä aikana, jotka ovat pääseet iholle ja käyneet päälle. Kerran kuusi irtokoiraa juoksi perään.. Jekku ohittelee nätisti koirat eikä arjessa vaikuta, mutta yllättävät irtokoirat saa sen reagoimaan. Enkä voi sitä moittia, että ikävät tilanteet on siihen vaikuttanut. Tälläkin kertaa se reagoi  ja irtokoira päätti peruuttaa paikalta omistajiensa luokse. Jekulla onneksi ei jää tilanne ikinä päälle ja ohitti kytketyn koiran moitteetta. Eikä se ole vihainen, se vain haluaa ilmoittaa, että älä tule tänne ja se meni tälle koiralle onneksi perille. Meillä kulkee aina mukana turvasuihkeet, koska irtokoiria liikkuu ikävän paljon.

Kolme kaverusta. Pojat tulevat keskenään hyvin juttuun ja niiden kanssa on mukava retkeillä. Mosku ja Jippo yrittävät aina tilaisuuden tullen leikkiä. Jekku on retkellä retki-rekku, sitä kiinnostaa vain poluilla eteneminen ja evästys.

Risteyskohdassa päädyimme kulkemaan reitin vanhempaa osaa ja sen merkit olivat puissa haalistuneet. Merkit harvassa ja kyltit hävinneet. Pariin kertaan polku kulki tien yli ja jokaisella ylityksellä sai etsiä minne polku katosi ja etsiä polun jatkoa. Polku vain kapeni ja päädyimme lopulta urheilupuiston taakse. Reitti olisi vielä jatkunut, mutta asfaltille päästyä oli vieläkin epäselvempää minne suuntaan polku olisi jatkunut. Päädyimme kulkemaan loppumatkan asfalttia pitkin parkkipaikalle. Oli mukavan vaihteleva tuo vanhempi osa, jos vain se merkittäisiin paremmin.