perjantai 29. toukokuuta 2009

Tervetuloa kotiin!



Tervetuloa kotiin Jekku!

Vihdoin se päivä koitti, jolloin saimme hakea Jekun kotiin. Eilen illalla saimme vasta takapihan aidattua, joten hilkulle meni valmistelut.

Jekulta oli löytynyt pieni napatyrä (tutkittiin myöhemmin rasvapatiksi, mikä ei johda mihinkään), josta sovittiin, että jos se tarvitsee hoitoa, niin kasvattaja korvaa. Paperien lukemisen ja allekirjoittamisen jälkeen oli aika lähteä uuteen kotiin. Kasvattaja-Petra kantoi Jekun autoon ja kyynelten lomassa kehui Jekkua hyväksi pennuksi.

Kotimatka kesti vain alle 15 minuuttia, jonka aikana Jekku pari kertaa itki, mutta rauhoittui. Kotona oltiin klo 12:55 .Mukana oli pentuesisarusten tuoksulla varustettu makuualusta jonka suojasta J tutki uutta kotiaan. Kohta se lähtikin tutkimaan uutta ympäristöään, mutta uinahti pian ja uinui 2 tuntia, ja sen jälkeen lähdettiin 1. pissuille ulos. Pihalla se riemu vasta uudesta kodista repesi!

Ruuaksi Jekku saa 1,5dl: josta kourallinen napuja, pari ruokalusikkaa raejuustoa ja saman verran jauhelihaa.

Pihalla leikkimisen jälkeen, Jekku taas uinahti klo 16:30. Tässä muutaman kuvan verran riemua takapihalla:

Puutarha-apuri tutkimassa uutta kotiaan:







Polulla juoksemista:








Leluihin tutustumista:







Pieni kyllä nukkuikin :)

Ei kommentteja: