sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Juhannus

Juhannusviikolla pakkasimme autoon itsemme ja Jekkusen. Edessä oli 3h ajomatka kotipaikkakunnalleni Etelä-Pohjanmaalle. Matka meni hyvin, teimme sekä tulo-, että menomatkalla tunnin pysähdyksen liikkuen luonnossa ja rauhoittuen.

Kotosalla on 6000 neliön tontti ja Jekku sai viilettää vapaasti tutkimassa paikkoja. Yleensä sen löysi istumassa koiratarhan edestä, missä J nuuhki, katseli ja vinkui kahdelle kotoväen koiralle, Apelle ja Hessulle. Molemmat niistä ovat rodultaan suomenajokoiria.

Koska Jekkusesta on tarkoitus tulla vaelluskoira, se sai tutustua telttaan. Itse asiassa nukuimme teltassa koko vierailumme ajan eli useita öitä. Vaikka J ei ole sisäsiisti, niin telttasiisti se oli :)

Teltta pystytettynä ja uusi asukas nukahti välittömästi uuden kotinsa eteiseen



Nella, ystäväni labbis, oli loistavaa seuraa Jekulle. Tosin aluksi Nella ei ollut lainkaan vakuuttunut pienestä komentavasta pystykorvasta.

"Tuotako sinttiä mun täytyy alkaa?"


Lappalaiskoirista on se käsitys ettei ne pidä kovin paljon vedestä ja Jekun ensikosketus veteen olikin se, kun se plumpsahti järveen. Nella auttoi voittamaan vesipelon


Majakka ja perävaunu


"Jee, vesi on kivaa!"





Kuva: Riitta
Kuva: Riitta



Kävimme Leena-ystäväni luona ja tällaisen kuvan Leena otti pienestä vieraasta :)




Mie ja pieni Jekku-pörrykkä telttayön jälkeen
Jekulla kää 2kk 8pv. - Kuva Riitta

Aloitimme pienen kouluttamisen heti toisesta päivästä ja pikkuhiljaa ollaan opeteltu kaikenlaista. Majapaikassamme oli niin suuri tontti, että siellä oli tilaa harjoitella luoksetuloa, istumista ja paikalla olemista. Tässä tyylinäytteitä ala Jekku:

"Tule"

"Istu"

"Istu, paikka"

Suurin osa ajasta kulutettiin kuitenkin nukkumiseen, ympäristön tutustumiseen ja Jekun ehdottomaan lempipuuhaan, kukkien kasteluun, mihin se osallistui aina

Ei kommentteja: