maanantai 24. elokuuta 2009

Rokua

Evästauko aina paikallaan, varsinkin jos tarjolla on luonnonantimia :)


Jekun ensimmäinen vaellusreissu 4,5 kuukauden iässä tehtiin Rokualle, jossa vietimme yhden yön kiertäen Keisarinkierroksen 19 kilometriä pitkän reitin. Reitin varrella pysähdyimme ja evästimme useasti, sekä teimme lukuisia pienempiä pysähdyksiä aina hienoa maisemaa kuvatessa.

Kotopuolessa olemme harjoitelleet Jekun kanssa useamman kerran metsässä liikkumista, ojien ylityksiä ja pitkospuilla sekä poluilla kulkemista, sekä yövytty teltassa. Sille siis reissu oli jo tuttua kun sen kanssa oli jo pohjatyö tehtynä.

"Keisarinkierros -retkeilyreitti, 19 km, kulkee Rokuanvaaran suosituimpien nähtävyyksien ja luontokohteiden kautta. Valkoisin maalimerkein merkitty reitti kulkee Rokua Health & Span ja Rokuanhovin kautta ja läheltä Rokuan leirikeskusta. Reitin varrella sijaitsevat Rokuan kansallispuisto, Suomen syvin suppa Syvyydenkaivo, Rokuan korkein kohta Pookivaara ja Palovartijan tupa. Taukoa voi pitää Kirvesjärven, Saarisen ja Rokuanjärven kodissa tai Palovartijan tuvalla Pookivaaran huipulla. " - Lainaus Luontoon.fi sivustolta

Maasto oli erittäin kuivaa ja pölyistä. Muuten reitti soveltuu huonommankin kuntoisille leveiden polkujen vuoksi, mutta upottava hiekka sai polveni hieman vihoittelemaan, kun jalalla ei ollut tukevaa maata alla.





Seuratako opastetta vai ihmisiä, tuumii Jekku


"Valmiina ollaan!"

Palovartijan tuvan söpöt puupöllöt opastamassa retkeilijöitä:


Ilta lähestyy..

Ilta-auringon hehkua, yöpymispaikka häämöttää.



Aamun uskomattoman upeaa vihreyttä.

Jekku pienesti aamukiukutteli, kun olisi halunnut samoilla leiripaikassa vapaana eikä oikein tykännyt kun joutui hihnaan. Evästelyn jälkeen lähdettiin eteenpäin:




Suomen syvin suppa eli Syvyydenkaivon tuntumasta:


Lepotauko paikallaan!


Toisella levähdyspaikalla Jekulle tuli mukava yllätys, kun siellä oli hauska leikkitoveri jonka kanssa saivat kirmata ja läträtä vedessä. :)



Viimeisen päivän loppupään maisemat olivat parasta antia - ensiksi mystistä vanhaa metsää..

.. ja järven rannan lehtomaista saniaismetsää:





Ei kommentteja: