Jeksulla takanaan toinen vaellus ja se on kyllä osoittautunut edelleen mainioksi vaelluskaveriksi.
Sillä kävimme loppuviikosta Iso-Syötteellä ihastelemassa ruskaa, upealta näytti. :) Haavat oli ihan keltaisenaan, samoin koivut ja mustikanvarvut nekin olivat punaisessa asussaan. Peikkometsissä roikkui pitkästi naavaa, pieniä ja isompia puroja, sammalmättäitä ja saniaisia. Upea reissu!
Tässä muutamia tunnelmia reissun varrelta kuvien kera:
Pikku-reissaaja valmiina lähtemään, rinkat selässä ja retkimieli korkealla:
Kontaktia pitkospuilla ennen pitkän matkan aloittamista:
Ensimmäisenä päivänä matkaa kertyi 9km ennen yöpymistä (ja jälleen kerran pilkkopimeässä teltta pystyyn). Tässä muutamia kauniita tunelmia ennen yöpymispaikan löytymistä - reitti polveili soiden ja metsien välissä:
Yön aikana satoi, mutta aurinkokin pilkahteli toisena päivänä usvaisissa metsissä. Yö meni hienosti Jekun nukkuessa selän takana ja aamulla se tälläsi itsensä tyynyjen päälle. Myös Kepo sai hienon karvamyssyn, kun Jekku päätti laittaa itsensä pään päälle nukkumaan. Toisena päivänä tultiinkin kotiin eli päivämatka oli 18km.
 |
Telttapaikka
|
Tarkoitus oli mennä ihastelemaan maisemia näkötornista käsin, mutta sää päätti toisin..
Vähän kyllä ihmetytti se paluureitti, kun poluille oli levitetty kivimurskaa, jotenkin liian ylellinen polku n.3km ennen luontokeskusta. Ymmärrän kyllä, että vähentää kulutusta, mutta silti.. Vaeltamistunnelma siitä hieman laski. Toinen ihmetyksen aihe on aina ne kyltit. Matkan pituudet on aina mitä sattuu, tainnut kylttimestarilla mennä kyltit sekaisin..
Jekulla ei tuntunut patterit tyhjenevän millään. Pieni duracell-pupu jaksoi ja jaksoi. Välillä tavattiin musta suomenlapinkoirauros Topi, mutta muuten oli aika vähäistä ihmis- ja koirakontaktit. Tassutkin olivat hyvässä kunnossa matkasta huolimatta.
"Mä tuun täältä nyt, pois alta ukot ja akat, kun autoa kohti mennään!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti