Kävimme tänään ensimmäistä kertaa lappalaiskoirien hallivuorolla:
Valtava kuplahalli oli jännittävä paikka - tekonurmi, viileää ja halli oli jaettu toko- ja agilitypuoleen. Jekulla meni puolisen tuntia rauhoittumiseen - äänet kaikui suuressa hallissa, esteiden kasaamisäänet säikytti, uusia tuoksuja ja outoja koiria. Välillä piti haukahdella muiden mukana, mutta kunnes muut olivat hiljaa, Jekkukin rauhoittui. Jekku ei yleensä hauku millekään, mutta lähtee kyllä muiden mukaan haukkukisaan.
Tällä ensi kerralla otimme muutaman perusharjoituksen, mutta pääasiassa katselimme ja leikimme vetonarulla ja vinkupallolla. Harjoitukset meni mukavasti, mutta vähän korvat oli hukassa. Rauhoittumisen jälkeen toteutti pyyntöjä hienosti - istumista, seisomista, maahan menoa ja luoksetuloja. Hallin toisella puolella oli agilityharkat käynnissä ja se kiinnosti Jekkulia kovasti. Riikka-ystävä myös tutki Jekun paikat ja hampaat, ja hienosti kuulemma meni.
Keskiviikkona Jekku tapasi Riikan koiran Karran toistamiseen, ja Raiku-koirakaverin myös. Kävimme kiertämässä pienen metsälenkin ja vähän meidän teinipoika pörisi muille. Sellaista pikkuista kukkoilua havaittavissa.. Kotona on myös yritetty astua meitä ihmisiä, josta on seurannut Jekun alistaminen asettumalla sen päälle. Jekku nopeaa luovuttaa ja huokaisemalla ilmaisee, että hän on jäänyt nyt toiseksi ja sen jälkeen ei enää kokeile, ainakaan samana päivänä ;)
2 kommenttia:
Terveisiä Jekulle! Mukavaa lukea teidän puuhailuista. Meillä on vilukissaveteraanien kanssa etenkin näin pakkaskaudella hiljaiseloa, mutta ensi viikolla pääsemme pitkästä aikaa huvittelemaan agikisoihin. Viimeisiä kertoja alkaa olla, kun kisakamulla on vuosia mittarissa 10 1/2.
Jekku piippaa takaisin :)
Mekin ilmoittauduimme alustavasti agin alkeiskurssille, saa nähdä saadaanko tarvittavat jutut opetettua ennen osallistumista.
Paljon rapsutuksia kisakamulle :)
Lähetä kommentti