Rauha saavutettu

Naiset sekoitti Jekkusen pään jopa siinä määrin, että se alkoi ahdistua, kulunut viikko on ollut todella kurja.

Jekku piippasi, seurasi ja ulvoi itekseen pihalla. Myös meidän poissaolo sai sen itkemään ja ulvomaan. Meillä on siis mukavasti teini-ikäinen, naiset hoksannut ja lievästi eroahdistunut kaveri kotosalla. Pienen koiran pää on siis ollut ihan sekaisin, mutta nyt ollaan normalisoituneita.

Pari päivää oli ihan surkeita, mutta olemme palkanneet rauhoittumisesta, jättäneet piippaamiseen täysin huomiotta ja kiinnitetty huomiota kohtaamisiin eli jätämme Jekun taas täysin huomiotta. Tunnekuohussa Jekku ei saa eikä pääse mihinkään, lenkille lähtöäkin odoteltiin 15 minuuttia, kunnes Jekku rauhoittui ja laittoi kiepille. Eikä aikaakaan, kun meillä on taas rauhallinen koira, joka nukkuu rauhallisena eikä ravaa perässä. Lisäksi ollaan itse oltu rauhallisuuden perikuvia ja reagoitu hitaasti ympärillä tapahtuviin asioihin. Oikeastaan siis me ollaan oltu kuin ei oltaisikaan paikalla, ja palaset loksahtelee automaattisesti paikalleen.

Alkuviikosta kotiin tullessa vastassa oli läähättävä, hermostunut ja itkevä koira. Joka on kytännyt ovella meidän tuloa ja ulvonutkin. Nyt taas kaupasta tultuamme Jekku kömpi lipaston alta rauhallisen ja hyvin nukkuneen näköisenä, kun sitä ei huomioitu niin se laittoi kerälle eikä meistä piitannut. Rauha on taas saavutettu.

Koirallekin pitää antaa tilaa ja sitä kautta se saa itsevarmuutta "yksinkin pärjään mainiosti". Jekku leikkii yksistään nyt enemmän, kun ei odota sitä meiltä. Kun me ihmiset saadaan sitä tilaa, niin koiran läheisyyskin tuntuu paremmalta ja näin ollen suhde koiraan vain parantuu.