SISARUKSET:
2 urosta ja narttua:
Jekun sisaruksista on kasvanut upeita ja ihania koiruuksia :) Kaikilla on samaa ilmettä ja pilkettä silmäkulmassa. Myös samoja luonteenpiirteitä löytyy, varsinkin Jekusta ja Netasta, jotka tuntuvat olevan tulisieluja :)
Sisarukset päätyivät Keminmaahan, Oulunsaloon, Niemisjärvelle, Muurameen ja Jekku jäi ainoana Ouluun.
Onneksi nykymaailmassa on monenlaisia yhteisöpalveluita, joiden kautta voi pitää yhteyttä Jekun sisaruksiin; Masiin, Nettaan ja Viiviin. Kolmatta urosta, Kuuraa, ei olla tavoitettu.
Tällainen vastaavanlainen sisarusparviesittely löytyy tästä. Ja silloin koko katras oli kuvattu muutamaa päivää ennen pesästä lentoa.
Kiitos kaikille Jekun sisarusten omistajille kuvalainasta :)
Uros 1
Uros 2
Cantavia Noitarumpu eli meidän Jekku
"Jekun mielestä kaikki ihmiset ovat potentiaalisia rapsuttajia ja yleensä vieraat muistavat vierailusta enemmän Jekun karvalaadun, sillä Jekku istuu koko vierailun ajan rapsuteltavana. Jekulla on valtava valikoima erilaisia kurkkuääniä ja mouruamisia, millä se ilmoittaa hyvääoloaan ja kertoo päivän kuulumisia. Välillä häntä heiluttaa koiraa eikä päinvastoin. Jekku rakastaa sisarustensa tavoin painia ja nyttemmin osaa nätisti painia myös pienempien kanssa. Vaikka Jekusta löytyy nöyrä- ja mielyttämisenhaluinen puoli, niin toisinaan se haluaa nukkua yksin alakerrassa ja metsälenkeillä viipottelee edellä vailla huolen häivää. Se on myös löytänyt oman jätkämäisen puolensa.
Kotiväkeä Jekku tervehtii korvat luimussa, peräpää viistäen, häntä pyörien ja mouruamalla :)"
Uros3
Narttu 1
Cantavia Niittyvilla eli Viivi
Viivin ihminen kertoo Viivistä näin:
"Viivi on luonteeltaan kiltti ja ystävällinen, vauhtia ja aktiivisuutta riittää. Tulisuuttakin ajoittain. Iloinen se on aina ja Viivin häntä onkin ihan pienestä asti heilunut aina huimaa vauhtia. Usein Viivin häntä pyörii ympyrää! :) Tykkää kaikista ihmisistä ja koirista, ja koirakavereiden kanssa painiminen onkin aika lailla parasta Viivin mielestä."
Viivin kuvat: Kristian Rehn (ylempi kuva) ja Maija Keränen
Narttu 2
Cantavia Neidonkenkä eli Netta
Netan ihminen kertoo Netasta näin:
"Netta rakastaa kaikkia tasapuolisesti isolla sydämmellä ja koirakavereiden kanssa tassupaini on parasta kera kaulailun. Netta on omantiensä kulkija, mutta osaa ottaa huomion, jos on sitä vailla (tunkee kainaloon ja ilmaisee äänellään, syvällä kurkku urinalla/ulvomalla, että huomio mua nyt!). Häntä pyörii yleensä ropelina ympyrää perässä kun Netalle juttelee lepertäen ja kaikki saa pusuja, jotka kylään tulee. Netasta löytyy aika usein myös se itsenäinen koira joka ei seuraa kaipaa. Ja aika selvä on että Netta on yhden ihmisen koira, vaikka tottelee muitakin perheenjäseniä. Netta on enemmän "äijä" kuin moni uros, mutta osaa olla myös se neiti (yleensä kehässä malttaa neiteillä, ei muuten).
Se on meidän pieni hölmö koira.. "
Näyttelytuloksia:
Kerimäki ryhmänäyttely 7.3 JUN ERI2 PN3
Keuruu ryhmänäyttely 7.2 JUN ERI3
Kuopio Jalostuspäivät 31.1.JUN EH
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti