26.9.2010
Uudessa kodissa on asuttu lähes pari viikkoa. Tavaroiden purkamisen kiireessä (osa tavaroista on vielä Oulun asunnolla, kun meillä on aikaa tyhjätä sitä lokakuun loppuun saakka) ei ole oikein ehtinyt tarkistaa pihaa, mutta tänään ennätin kierrellä ja kuvata kaikki kolkat. Voi sitten talvella suunnitella kevään puutarhatöitä. Nurmikkoa ainakin tässä vaiheessa riittää. Tontilla on kaikkiaan kokoa 1000 neliötä, mutta katsotaan keväällä jos pihaa aitaisi vähän suuremmaksi.
Jekku pysyy pihalla irti, mutta kokeiltiin laittaa se juoksunaruun, mikä oli jäänyt edellisiltä asukkailta. Jekku ei ihan ymmärtänyt juoksunarun ideaa ja kun naru loppui niin se jäi istumaan paikalleen ja näytti surkealta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti