lauantai 19. marraskuuta 2011

Jalostustoimikunta

Tuossa taannoin tein Jekun osalta Lappalaiskoirat ry:n jalostustoimikunnalle terveysriskikyselyn Jekun suvun terveydestä.

Jokainen lappalaiskoirankoiranomistaja voi terveysriskikyselyn tehdä ja se kannattaa ehdottomasti teettää, jos on omaa koiraansa käyttämässä jalostukseen tai jos epäilee koiransa sairastavan jotain sairautta kuten esim. epilepsiaa, kilpirauhasen vajaatoimintaa jne niin osaa sukurasituksesta lähteä selvittämään koiransa mahdollista sairastumisen syytä

Terveysriskikyselyn tuloksessa kerrotaan, mitä riskejä suvussa on ja mistä riskeistä suku on vapaa. Vastauksessa ei kerrota sairastavien koirien nimiä tai että missä kohtaa sukutaulua tapaukset löytyy. Lisäksi kerrotaan mahdollisista sairauksista joita on koiran sukutaulussa olevien koirien jälkeläisillä.

Jekun suvussa ei ole kataraktoja (kaihia) eikä epilepsiaa, näin siis tämän hetkisen tiedon mukaan. Jipon osalta kyselyä en tehnyt, kun se on vielä niin juniori. Teetän sen sitten myöhemmin kun on ajankohtaisempaa.

Kaikkihan eivät ilmoita oman tai kasvattinsa sairauksista jalostustoimikunnalle, mikä on todella surullista joten 100% toimikunta ei voi luvata koiran suvun terveyttä tai tietojen paikkansapitävyyttä, mutta kannattaa silti käyttää jalostustoimikunnan palveluja, koska ainahan se on kotiinpäin pitää rotu mahdollisimman terveenä ja jos vaan jotenkin voi pienentää sairastumisriskiä, niin sehän kannattaa hyödyntää. Tietenkin itsekin täytyy selvitellä ja tutkia, mitä taustoilta löytyy.

Jekkua kysyttiin varaisäehdokkaaksi jo keväällä ja nyt kun sen terveystulokset on niin hyvät niin ehdokkuus vahvistui . Koska uroksen omistaja voi jalostustoimikunnalta kysyä riskejä yhdistelmästä, johon omaa urosta on kysytty, tein alustavan kyselyn ja selvisi, että yhdistelmä olisi erinomainen. Tämä etukäteiskysely helpottaa huomattavasti nartun omistajan päätöstä käyttääkö hän sinun urostasi ja kun virallista urossuositusta lähdetään kysymään ei tarvitse jännittää tulosta. Nartun omistaja kuullessaan yhdistelmän erinomaisuudesta lähettikin urostiedustelun Jekusta ja tulos on tuossa alla.

Jalostustoimikuntahan katsoo, että mahdollisia perinnöllisiä sairauksia (autoimmuunisairaudet, silmäsairaudet jne) ei löydy molemmilta puolilta. Tästä syystä on erittäin tärkeää pitää sukusiitosprosenttikin niin alhaisena kuin mahdollista ettei mahdolliset sairaudet kertaannu.

Muutama päivä sitten jalostustoimikunnan foorumille oli tullut tieto, että Jekku oli hyväksytty varaisäehdokkaaksi hienolle Viivi-neidolle:


Miilupellon Muru FI19598/09, A", (a).
Pirjo Kivijärvi ja Jani Moilanen, Suomussalmi kk
- Jehnajan Kamfertti FIN43600/08, B", (B), oe
- Cantavia Noitarumpu FI29257/09, B/A", (-), oe
- Pikku-Panuman Musti FI20306/09, B/C", (-), oe
 


Näin luet vastausta:
Nartun nimi ja tiedot,
Nartun omistaja
- Urosehdokkaat
Uroksen nimi, rekisterinumero, lonkkatulos, PrcdPRA-status, oe = nartun omistaja ehdottanut ko. urosta


Vaikka Jekku on varaisäehdokkaana ja luultavammin varalle jääkin, niin oli mukava käydä läpi tämä prosessi ja huomata, että Jekku ko. nartulle passaa ja onhan se aina kiva saada vähä nimeäkin näkyviin. Urossuositukset kun julkaistaan Lappalaiskoirat-lehdessä.




Jos sinun lappalaiskoirasi sairastaa jotain (esim. autoimmuunisairaudet, kivespuutos, allergiat, purentaviat ääniherkkyys jne), niin olisi hyvä asiasta kertoa jalostustoimikunnalle ja sen voit tehdä tästä linkistä.

2 kommenttia:

Petra kirjoitti...

Eikö vaan siitä tule aika jännä tunne kun näkee oman koiransa nimen siellä urossuosituslistalla. :) Meidän blogissa on muuten teille pieni haaste, käykäähän hakemassa.

quu kirjoitti...

Petra, joo hetkellinen julkkisfiilis tuli :D Kiitos haasteesta! :)