tiistai 30. lokakuuta 2012

Nukkumasopet

Täällä kun nyt vielä porukoiden nurkissa asustellaan niin poikaset nukkuvat yönsä minun kanssa samassa huoneessa. Huone on aika pieni, mutta riittävän suuri leikkimiseen ja nukkumiseen. Pojilla on tapana tunkea itsensä jonkun alle - usein ne tapaa nukkumasta sängyn vierestä siten että pää ja etuosa on sängyn alla ja loppu keho ulkopuolella. Toinen lempipaikka on pyöreän pörrömaton päällä, missä kummatkin välillä nukkuu pitkin pituuttaan. Jekku myös on minun Helsinginreissujeni jälkeen hakeutunut nukkumaan ihan tähän tietokonepöydän viereen, minun jalkojeni juureen. Ehkä se vahtii ettei mamman tarvitse matkustella ilman hänen korkeuttaan.

Jekun lempipaikkoja on oven edusta, missä se nukkuu usein missä tahansa kyläpaikassa ja toinen sen ehdoton lemppari on puolikuupöydän alla pienessä talonpoikaisyksiössä, missä huonekorkeutta riittää ja vähän tilaakin, mutta silti Jekku sijoittaa itsensä pöydänjalkaan kiinni. Se on pienestä saakka tehnyt niin jos nukkuu jonkun huonekalun vierellä.


Jippo nukkuu kuningatartuolin alla, uusvanha "antiikki"tuoli on huonekorkeudeltaan hyvin matala, mutta riittävä pienelle koiralle missä se pesee tassut ja järsii luuta. Tuolin alta on hauska tutkia tapahtumia kulmien alta. Pieni luolakoira.

Ei kommentteja: