sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Hessu




Kevät saapuu kohisten ja varjoinen puutarha on jo lähes lumeton. Aurinkokin pilkahteli tänään ja otin kuvauskohteeksi veljen kohta 13-vuotta täyttävän suomenajokoirauros Hessun.

Hessu on ikäisekseen erinomaisesti liikkuva ja jäntevä kettuajokki. Se on menneenä talvena käynyt useita kertoja metsällä ja kettusaalistakin on tullut. Iloinen, hömelö ja sosiaalinen Hessu on pysynyt hyvin terveenä. Vanhuudesta johtuvaa pientä jäykkyyttä on havaittavissa ja silmän päältäkin on karvoja hieman lähtenyt. Väritys sillä on ollut nuorempana hyvin selvä, mutta nyt on Hessu jo niin harmaantunut.

Hessu Hopo on kaikkiaan 7. ajokoira, mitä meidän perheellä on ollut. Muut urokset ovat tässä iässä olleet jo kauan eläkkeellä ja lihaskunto huomattavasti heikentyneenä tai sitten ovat jo ikuisilla paimennusmailla. Hessu on asunut lähes koko elämänsä koiratalossa, missä on lämmitys, ikkuna ja hyvin paksut seinät. Varmaan olosuhteetkin ovat edesauttaneet sitä, että se on niin hyvin säilynyt, kun ei ole koskaan tarvinnut palella ja ollut koiratalossa tilaa liikkua. Välillä se on katsellut ikkunasta ulos että vähän virikettäkin.

Kesäisin se on päässyt pitkille pyörälenkeille ja talvella sitten metsään ja kävelyille. Jippo on kovin ystävällinen Hessulle ja niitä on pidetty samassa tilassakin muutamia kertoja. Jippo kovasti on Hessun korvia pessyt. Jekku vanhempana on Hessun hyväksynyt ja kerran ne olivat murtautuneet samaan tilaankin. Siellä koirakolmikko oli tyytyväistä ollut, vailla mitään sanaharkkaa.

Sisällä Hessutin käy usein ja se etsii sen pehmoisimman sängyn ja nukkuu kauan hyvin tyytyväistä. Tassu-kissa sietää Hessua ja ne voivat samassa sängyssäkin hengata. Hessun tiedetään kyllä tappaneen villikissoja, ettei se niin leppoinen ole. Oma kissa onkin eri juttu.

Koskaan en ole tavannut näin helppoa talutettavaa, minkään rotuista. Hessu ei vedä tippaakaan ja on kuulolla. Ei pidä antaa sen pettää, sillä se on oiva kettupeli, yhä edelleen.

 




 


Ei kommentteja: