sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Sunnuntailenkki




Tutuissa uusissa kotomaisemissa tassuttelemassa sunnuntailenkkiä, mistä on muodostunut yksi viikon kohokodista. Itse olen yleensä lauantait töissä ja sunnuntai on ainut yhteinen vapaapäivä meille kaksijalkaisille.

Sain mieheltä hienon "korunkin" eli matkajuomapullon, mikä on kyllä kätevä kun on näin kuumia lenkkipäiviä. Sellaisia asioita, mitä ei omista ei tiedäkään käteväksi ennen kuin sellaisen saa, ja tämä on juuri sellainen vekotin. Jekku yleensä juo vasta kotiin päästyään, joten vesi onkin Jippoa ajatellen, kun sen on aina kuuma.



Jippo rakastaa yleistä sinkoilua, pomppimista sekä hyppelyä. Se olisi ollut mainio agilitykoira, kun se on niin ketterä ja nauttii touhusta, eikä pelkää mitään vaikka tassujen alla pitoa ei olisikaan. Mutta harmittavasti sen lonkat (C/D) ei harrastamista salline. Agility olisi ollut meille hyvä yhteinen harrastus.  Satunnaisesti olen kannustanut sitä hyppimään kaatuneiden puiden runkojen yli ja siitä se on hurjan hauskaa.

Jekku puolestaan mieluusti kiertää kaikki esteet jos vaan voi. Se ei piittaa hyppäämisestä, vaikka kuvassa se näyttääkin pakahtuvan hyppäämisen ilosta. ;) Korkeassa ruohikossa pomppiminen on Jekun mieleen ja samaten kiville pomppiminen, ja sieltä päivystäminen, mutta päätön pomppinen ei kuitenkaan sitä niin paljon innosta.


 



Kiitos sunnuntailenkistä meidän kanssa!

Ei kommentteja: