Ystävänpäiväkotailua

"Tehdäänköhän me tänään jotain kivaa?"

"Otan ainakin kiekon mukaan!"

Puolenpäivän tienoilla lähdettiin poppoolla kodalle, johon on hyvin vaikeakulkuinen reitti, joten siellä saa olla rauhassa. Ensin rämmittiin kalkitulla pellolla pitkin traktorin jälkiä ja karvakorvat revittelivät sellaista haipakkaa, ettei pitkään aikaan olekaan nähnyt tuollaista kiitoliitoa. Mukavasti tuntui luoksetulokin olevan hallussa, kun pienestäkin kutsusta ne säntäsivät luokse ja vapauduttuaan taas lähtivät kiitämään.

Metsää lähestyessä pojille napakasti sana "takana" ja ne kiltisti tallustelivat käyntivauhtia perässä osaansa hyvin tyytyväisenä. Metsään mentäessä napattiin pojat vielä kiinni, kun reitti oli sen verran vaikeakulkuinen ettei pystynyt ennakoimaan mahdollisia vastaantulijoita.

Kota sijaitsi mäen juurella järven rannalla. Ei pöllömpi paikka tämäkään.

Harmittavasti järvi oli jo osittain sula, joten pojat olivat evästyksen aikana kiinni ettei reissu muuttuisi surulliseksi. Vaikka jos pojilta asiaa kysytään, niin aika surullistahan se on olla kytkettynä juuri sen mittaiseen hihnaan, mikä ei yllä kotaan laisinkaan eikä lähellekään makkaraa. Harmi juttu, pojat!

Muuten niillä oli ihan omat jutut ja kujeet menossa - saivat vapaasti rallattaa, tutkia, jahdata toisiaan ja ihmetellä. Tuppaa välillä jäädä kuvataanpa koiria-moodi päälle ja pojat jää kytikselle poseeraamaan. Nyt ne eivät olleet kiinnostuneita poseeraamaan tuon taivaallista ja olihan meno sitten sen mukaistakin. Hauskaa ja vauhdikasta, juuri sellaista reippailua mistä lapinkoirapojat tykkää (ja hihnanjatkekin).