Vuokkoretkellä

Viimeiset pari viikkoa on mennyt enemmän ja vähemmän sairastaessa flunssaa ja puhti on ollut poissa pitkään. Pakko oli anoa sairaslomaa pari päivää, että sairauden sai nujerrettua. Oma työni on niin fyysistä ja työtä tehdään kylmissä olosuhteissa ettei oikein työn lomassa voi tervehtyä vaan sen täytyy tapahtua kotisohvalla. Toisaalta taas ei ryystävä, niiskuttava ja yskivä asiakaspalvelijakaan kovin suuria pisteitä saa.

Jokainen koiranomistaja sen tietää, että vaikka toinen jalka olisi haudassa niin silti koirien hyvinvoinnista ei voi tinkiä. Muistan lukuisat neljänkymmenen asteen kuumeet ja mahataudit joilloin lenkille on pitänyt lähteä. Lenkkejä voi toki lyhentää, mutta lenkit täytyy kuitenkin tehdä, koirat ruokkia ja aktivoida leikein, leluin tai pienin tempuin. Suurin osa lapinkoirista on kotioloissa varsinaisia sohvaperunoita ja suhtautuvat välillä vähäisempään lenkitykseen sen kummemmin "hyppimättä seinille".

Valkovuokot kukkivat parhaillaan ja sairastamisesta huolimatta halusin päästä katsomaan valkovuokkoja ja onneksi Sami vei meidät autolla vuokkoapajille, sieltä on lyhyt tallustaa kotiin kun vain yhteen suuntaan tarvitsi kulkea.

Kasvikeräilijänä luonnonkasvien erikoiset muodot on lähellä sydäntä ja siksi oli hyvin ilahduttavaa kuulla, että lähistöllä kasvaa keltavuokkoja joita olen puutarhassa vuosia kasvattanut, mutta keltavuokon näkeminen luonnossa on vielä ollut kokematta ja niinpä lähdettiin etsimään.

Eipä tarvinnut pitkään tallustella, kun näimme suuria laikkuja keltavuokkoja. Niitä kasvoi ihan asutuksen lähellä pienessä lehtoisessa nuoressa pusikossa vaikka miten paljon ja niitä ihasteltiin poikien kanssa. Tai lähinnä Jekku yritti laittaa joka puskan päälle maata. :)

Pikkukäenrieska