lauantai 12. joulukuuta 2015

Matkalla Tornioon/ Kalajoki 18.8.2015


Käytiin piipahtamassa Kalajoen hiekkasärkillä nauttimassa pieni välipala ja elokuun paahteinen aurinko kannusti riisumaan tossut, käärimään lahkeet ja lähtemään kahlailemaan. Pehmeä hiekka tuntui niin makoisalta jalkojen ja miksei tassujenkin alla ja viileä tuuli puhalsi.

Ajoimme ohi virallisten uimapaikkojen kohti veneiden laskupaikkaa, missä voi ulkoiluttaa koiria. Tämä suojaisa poukama oli rauhallinen ja siellä näkyi paikallista väestöä kaukana kaupallisista alueista.



Aavan meren ja rantapoukaman välissä oli leveä hiekkasärkkä jossa laskimme koirat irti. Ne eivät olisi mihinkään päässeetkään kovin vikkelästi kun syvää vettä oli molemmin puolin. Muita auringosta nauttijoita irtonaiset kiltit pörröt eivät haitanneet eikä ne kyllä kauas menneetkään. Pienet jahtileikithän kaksikko kehitti.




"Tihutyö tehty" - naamasta loistaen Jekku rälläsi menemään toisen rämpiessä syvemmästä vedestä jonne se hetki sitten kaadettiin. Jipolle meni kyllä herne sieraimeen, kun kastui ja hiekkaa kaikkialla, että sekin pitkästä aikaa antoi hampaat irvessä-palautetta että pysyhän veikka kauempana jos on kamppailut mielessä.







Ei kommentteja: