Havunneulasten peittämä polku mutkittelee sammaloituneet metsänpohjan ja kivien välissä on muisto vain tästä ihanasta polusta mikä kuljettaa meidät Kokkokalliolle. Ymmärrän, että metsän hoitoa täytyy tehdä ja puustoa harventaa, mutta nykyisillä keinoilla jälki on rumaa ja metsänpohja on turmeltunut.
Harmittelun ja suremisen jälkeen iltalenkki jatkuu kohti Kokkokalliota.
Kallion ympäristö on koskematon ja maisemat niin kauniit. Tänään täällä ei ole ketään ja meidät Kokkokallio kutsuu aina keväisin ja syksyisin ihastelemaan maisemaa - Keväisin katsellaan eri värisiä vihreitä sävyjä ja syksyisin keltaisen ja ruskean sävyjä. Voikukat kukkii ja haavanlehdet kasvaa, kevät on täällä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti