sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Syrjänharjun Hoot 5,5-viikkoa


Ajeltiin tänään katselemaan Jekun ja Taigan 5,5-viikkoisia pentuja Orivedelle. Meitä odottikin perillä  todella reipas ja rohkea kuusikko.

Pennut ovat päivät suuressa tarhassa kelien salliessa mummon ja emonsa kanssa ja illat vietetään perheen parissa sisätiloissa Täytyy sanoa, että nämä pennut todellakin tottuvat erilaisiin alustoihin sillä siistissä tarhassa oli monenlaista alustaa missä pikkutassuilla tepsutella - oli lavoja, hiekkaa, karkeaa soraa, kivenmurikoita ja isompia kiviä, sekä metallinen rappuralli. 

Yleisvaikutelmaltaan pentue on varsin tasainen ja erityisesti pentujen sosiaaliset luonteet jäi päällimmäisenä mieleen. Pennut viipottivat kuvausaikana pihalla omatoimisesti mutta myös seurasivat ihmisiä ja leikkivät leluilla. Useampi pentu kantoi lelua itsekseen ja vetoleikkeihinkin ne lähti mukaan.

Ulkoisesti pennuissa oli pieniä eroja, toisilla oli hieman pitempi runko tai leveämpi rintakehä mutta kokonsa puolesta ovat kasvaneet tasaisesti. Hännät selällä viipotettiin mutta vauhti on useimmissa kuvissa niin vauhdikas ettei hännät pysyneet perässä. :D

Sami ihastui toimeliaaseen Hemmoon, mikä on luonteen puolesta paljolti isänsä kaltainen.  Hiski oli rauhallinen ja Huuko hyvin valokuvauksellinen ja tarkkaileva. Mustista pojista Heikki oli varsinainen hännänheiluttaja. Hermanni muistuttaa emoaan ja Herkko oli vauhdikas.  Mukavia perhe- ja harrastuskoiran alkuja näistä tulee. Toivottavasti päästään tapaamaan myöhemminkin poikia niiden kotiuduttua ympäri Suomea.






Ei kommentteja: