maanantai 2. lokakuuta 2017

Toipumista





Viikko vierähtänyt leikkauksesta ja kaikki on tähän saakka mennyt hyvin. Jekkua saa aika tavalla toppuutella lenkeillä, kun vauhtia riittää ja välillä leikkivimma iskee, ja tekisi niin mieli säntäillä tai kepin kanssa rehata. Muttei nyt auta kuin laittaa hihnaa lyhyemmäs ja estää rontin puuhat.

Viime yö nukuttiin jo sängyssä ja siskonpeti lattialta purettiin pois. Kylläpä oli pitkästä aikaa mukava nukkua kunnolla, vaikka kyllähän siinä tietysti on oma viehätyksensä kun viereen änkeää karvainen kerä hervottoman suuren kaulurin kanssa ja välillä kauluri tökkää naamaan. Jekku nukkui yönsä rauhallisesti ja eilen sai myös viimeisen kipulääkkeen.

Iltasella suihkuteltiin leikkaushaavan aluetta vedellä ja kevyesti paineltiin kuivaksi - Jekku ei aristellut toimitusta, mutta vielä on haava hieman jostain kohtaa auki ja hieman kudosnestettä valuu (ehkä tippa silloin tällöin). Ruvet arven ympärillä on vielä tiukasti ja saavat ollakin - kyllä ne ajan myötä tipahtaa pois. Muuten iho haavan ympäriltä on vaaleanpunaista.

Noin viikko vielä pidetään kauluria/paitaa, ja hihnalenkkeillään. Ehkä tällä viikolla eläinlääkäri soittaa patologin lausunnosta, toivottavasti!





Ei kommentteja: