torstai 9. tammikuuta 2020

Silmätohtorilla





Kuluneen vuoden ja erityisesti pimeän syksyn ja alkutalven aikana Jekun käytöksessä on ollut havaittavissa muutossa hämärässä. Välillä jäänyt katselemaan asioita ja haukahtaen reagoinut satunnaisiin ihmisiin ja naapurin pihalle yllättäen kohonneeseen lumiukkoon (mikä kyllä yhtä nopeasti katosikin, kiitos Etelä-Suomen vesisateiden). Reagointi on ollut vähäistä, mutta Jekun itsevarmalle käytökselle kuitenkin poikkeavaa. Jekulta on virallisesti silmät tutkittu kolmeen kertaan, joista viimeisin tutkimus 2016.

Silmänpohjat ovat näyttäneet omaan kokemattomaan silmään harmaantuvan jos silmiä on jossain tietyssä kulmassa tai valossa katsonut. Varasin ajan Leena Ruotsalainen-Ryökkyselle, silmäspesialistille, joka käy yleensä meidän eläinlääkäriasemalla aina torstaisin tutkimassa silmiä ja Jekunkin silmät aiemmin tutkinut.

Aikaa varatessa ja vielä ajanvarauksesta soittaessa olin tullut varanneeksi kaihikontrolliajan, mitä siis Jekulla ei ole ollut, jolloin vastaanotolle ei tarvitse mennä odottelemaan silmätippojen vaikutusta. Käytiin tänään silmät tutkimassa ja ell-asemalla on runsaasti eri rotuisia koiria ja kissojakin. Jekun kanssa odotellessa harjoiteltiin kuonokoskettamista ja se tökki kuonollaan taskusta löytyneeseen paperinpalaan namin toivossa.

Leena tuumi Jekun nähdessään, että tämähän oli se rauhallinen kaveri ja Jekku vain kiltisti nökötti pöydällä, kun Leena sen silmiä tutki. Tutkimukseen ei mennyt juurikaan aikaa ja jäimme keskustelemaan omien koiriemme luonne-eroavaisuuksista.

Silmät tutkittiin oftalmoskoopin ja biomikroskoopin avulla ja pian Leena sanoikin, ettei poikkeavia muutoksia löytynyt. Kaihimuutoksia ei löytynyt ja silmänpohjatutkimus oli normaali. Lisäksi ns. uhkausvaste (karkea "näkötesti") toimi normaalisti ja silmien tilanne oli kaikkiaan rauhallinen.

Linssiessä eli mykiöissä todettiin normaalia ikään liittyvää kovettumusta eli nukleoskeroosi. Tästä johten pupilliaukot näyttävät valossa tasaisen harmahtavilta, eikä näön tarkkuus ole enää yhtä hyvä kun nuorena.

Leena ehdotti, että tutkimuksen voisi virallistaa, jolloin tieto tallentuisi myös Kennelliiton ylläpitämään jalostustietokantaan, KoiraNettiin.  Koin tämän turhaksi, koska tämä kaihikontrollina varattu aika oli kalliimpi ja hinta olisi kasvanut. Kokonaiskustannus oli reilu 115€, kun taas virallinen silmätutkimus 85€. Virallinen tieto siinäkin mielessä on turha, kun Jekulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja oli pahalaatuinen kasvainlöydös, joten se ei ole enää jalostukseen saatavillakaan. Kasvattajalle lähetin kuvan käynnin raportista.

Huojentavaa, että tällainen ikänäkö ja tarkennusongelma. Nyt kun asian tiedostaa niin osaa myös asiaan suhtautuakin. Puntarissakin käytiin ja painoa Jekulla 20,1 kg.




Ei kommentteja: