lauantai 8. tammikuuta 2011

Loppiaisreissu, osa I


Maanantaina Jekku touhutti lumileikkejään takapihalla täysin tiettämättömänä siitä, että sille oli varattuna monen monituista loppiaisriehaa koirakavereiden kanssa, joita se ei ole yli puoleen vuoteen tavannut.


Ajettiin tiistaina ensin Kemiin, missä tavattiin Mosku. Tämän nuoren koirapojan kanssa ollaan lähdössä Raaheen näyttelyyn joten oli aika vähän tutustua ennen samaan autoon sullomista. Mukavasti meni lenkki ja Jekku pörisi ilosta ja innostuksesta, eikä haukkumiseltakaan vältytty. Mosku puhdisti Jekun suupieliä ja tassunpohjia Jekun kelliessä lumessa, että eiköhän niistä kaverit saada kun käydään muutamaan otteeseen kävelyllä.

Kemistä pöristeltiin Ouluun ja käytiin hetki hengähtämässä anopin asunnolla, jonne Jekku juoksi pää kolmantena jalkana "tunnen nää paikat ja meen nyt"-tunteella. Karvas oli pettymys, kun anoppilassa ei ollutkaan ketään, kun ovat matkoilla ja Jekulta jäi saamatta lenkkimakkara, minkä se on viime aikoina anoppilasta saanut.

Jatkettiin matkaa ja haettiin Hanna ja Raiku kyytiin. Jekku uteliaana kurkki, että mikä harmaa otus etupenkille tuli. Raikun me tavattiin viimeksi 4H-kerhoreissulla, mikä oli viime kevään keväthankien aikaan eli kaaaaauaaan sitten, kun ollaan aina menty ristiin tapaamisien suhteen. Jekku ja Raiku ovat tässä ajassa kehittyneet todella paljon. Silloin viime tapaamisella oltiin vielä pikkupoikia ja nyt isoja teini-ikäisiä. Koirapuistossa pojat rallatteli, merkkaili ja tekivät poikien juttuja.

Ei nämä kaverukset ihan mitään ruudinkeksijöitä ole. ;)


Vauhdin hurmassa tuli pientä pörinähenkeä esiin (samaa tulee tyttöjenkin kanssa), mutta se meni komentamalla ohitse. Sitten tuli taas pikkuinen keskusteluhetki (aivan kuten tyttöjenkin kanssa monesti), mutta senkin jälkeen taas oltiin kavereita. Todella hyvin siis meni siihen nähden, että viime tapaamisesta oli kulunut ikuisuus ja pojat on lähes saman ikäisiä.



Raikun kanssa rallatusten jälkeen matka jatkui 300km verran etelään. Etelässä oli luvassa paljon kylmempää ja me värjöteltiinkin sisällä. Jekku kantoi saunasta puita matolle silputtavaksi heti kun silmä vältti ja se oli eri taitava kantamaan isojakin halkoja pitkän matkaa. Isälle näytettiin kaikki Jekun parhaimmat temput (pannan nouto ja käskystä haukkuminen).

Heti tulo iltana eli tiistai-illalla käytiin Leena-ystävän luona kylässä ja siellä Jekku sai Leenalta koulutusta. Se olikin koetinkivi meille, kun kerrankin Jekkua käskytti eri ihminen ja sellainen jota se ei ole moneen kuukauteen tavannut. Juusto teki tehtävänsä ja annetut tehtävät suoritettiin ja sen jälkeen Jekku menikin tyytyväisenä nukkumaan.

Keskiviikkona meillä ei ollut mitään erityistä ohjelmaa varattuna. Nukuttiin pitkään ja illaksi mentiin naapuriin Jussia tapaamaan jonne Jekku menee mielellään, kun Jussilta saa aina jotain hyvää. Viimeksi Jekku sai ison kasan näkkileipää ja se kovasti tykkää rouskuttaa kuivia leipiä. Jussin luona Jekku jatkoi puiden kantamista ja hieman pälyili laulavaa kalaa (kalataulu), mutta se unohtui nopeasti kun ne ihanat halot sai taas pään pyörälle. Pianon äänille pää kääntyili, mutta sekin osoittautui ihan mukavaksi soittopeliksi ja kaikki helistinsoittimet oli todella ihania, että piti vähän lipaista kielellä, miltä ne maistuu. Jussi onkin muusikko, joten hänen luona on mukava testata eri soittimia, että mitä Jekku tuumaa äänistä. Bassokitara oli rakenteilla, joten sen äänimaailma jäi tällä kertaa testaamatta.


Mukavan illan päätteeksi kömmittiin nukkumaan ja tarina jatkuu huomenna, että mitäs silloin loppiaispäivänä oikein tapahtuikaan..

2 kommenttia:

Aija ja sessut kirjoitti...

Kiitos! Mä kävinkin jo eilen katselemassa tätä teidän uutta ulkoasua, aivan loistava toi pöllö!! :D

quu kirjoitti...

Tattista! :D

Pöllöt on aivan huippuja, nyt vähän toisenlainen pöllökuosi käytössä.