Loppiaisreissu, osa II

Pienien teknisten ongelmien takia loppiaisreissun kerronta hieman viivästyi..

Heräsimme pirteinä uuteen päivään loppiaisaamuna ja kohta pihaan ajoikin auto, jonka sisällä oli eräs aarre. Karra.

Karra on Jekun ja Raikun yhteinen kaveri. Alkujaan Karra on peräisin Ruotsista eli hän on ruotsalainen suomenlapinkoira. :) Karra asusteli emäntänsä opiskeluiden aikana Oulussa. Nyttemmin Karran omistaja on valmistunut ja he muuttivat Oulusta pois takaisin kotiseudulle Etelä-Pohjanmaan lakeuksille.

Karrankin tapaamisesta oli kulunut ikuisuus. Viimeksi nähtiin viime kevään hallivuorolla ja kaverukset kovasti juoksivat ja leikkivät, ja treenasivat yhdessä välillä toisten touhuja seuraten.

Nyt kaksikko pääsi pitkästä aikaa leikkimään ja hauskaa riitti. :) Isän luona on iso piha, joten siellä on hyvä järjestää leikkitreffit. Kiitos Riikalle mukavasta hetkestä! :)


Välillä maltettiin olla vähän paikoillaan, niin saatiin kaverikuva:


Jekulla on jotain asiaa - luultavammin jotain painokelvotonta, vai mitä luulet? :D



Karran lähdön jälkeen lähdettiinkin ajamaan Ouluun.

Meillä oli suunnitelmana käydä Jekun kasvattajan Petran luona, mutta valitettavasti hän oli sairaana joten otimme suunnitelma B:n käyttöön ja käytiin pikaisesti tapaamassa Neetua ja Kofia, jotta kotimatkasta ei tulisi liian pitkän tuntuinen. Kofia on muutenkin hauska nähdä, kun Jekun kasvua ei oikein huomannut kun sen kanssa oli aina.

Kofi oli kasvanut valtavasti ja sillä oli isommat etu- ja takakäpälät kuin Jekulla, puhumattakaan eturaajoista. Valtava poika siitä on kasvamassa.

Tällä kertaa Jekku jo ymmärsikin, että Kofi on koira eikä haukkuva lelu, ja Jekku nujupaini Kofin kanssa sujuvasti. Välillä Kofi puri hännästä, korvasta, kaulasta tai muuten vaan roikkui Jekussa kiinni hampailla ja tassuilla. Pihalla Kofi sai opetusta, miten tyttökoirien jättämiä viestejä luetaan ja miten nostetaan jalkaa- toivottavasti näissä asioissa oppi ei vielä mennyt perille...

Jekusta onkin kouliintunut loistava kummisetä:

Joskus sitä vaan kirjaimellisesti jää toisten jalkoihin vai oliko se tassuihin:

Senkin takia halusimme vanhalla kotikadulla käydä, kun kiinnosti tietää onko siellä peruskorjaukset jo käynnissä. Jekku tunnisti paikan täysin omakseen. Se niin pörheänä ja onnellisena tepasteli ja juoksi suorinta reittiä Neetulaan. Neetukin omistajiensa mukaan kaipaa Jekkua ja aina jää odottamaan meidän vanhalle postilaatikolle josko Jekku sieltä ilmestyisi ja välillä haukkuukin, vastausta saamatta.

Jekku kylläkin suuttui meille, eikä sitten loppumatkalla katsonutkaan päälle - liekkö se suivaantui siitä, ettei menty vanhaan kotiin? Kuka tietää..

Ensi reissulla eli ensi viikolla onkin luvassa Sirun ja kasvattajan tapaamista, pitkän tauon jälkeen, kun lähdemme Jekkusen kanssa anoppilaan muutamaksi päiväksi ja tapaisimme tyttöjä vähän enemmästikin. Harmi vain, että Sirulla ja Niulla on passelisti juoksut menossa, joten jännäksi menee!