lauantai 29. tammikuuta 2011

Raahe RN 29.1.2011


Raahen näyttely oli kokemuksena upea ja seurakin aivan mahtavaa. :)

Kiitos Aijalle kyydistä ja hauskasta seurasta (parempaa seuraa en olisi voinut toivoakaan!), sekä Jehnajan porukalle ja voittajakaksikon, Jorin ja Iineksen, omistajille juttuseurasta. Meitä oli siellä tiivis 21 henkinen lappalaisporukka esittelemässä koiriaan räntäsateessa. Sää ei kyllä suosinut ja ehkä pieni kirpakka pakkanen olisi voinut olla mukavampi keli, kun ulkona esiinnyttiin.

Jekku käyttäytyi jälleen kerran hienosti kehässä, vaikka pari päivää ennen koirapuistossa toinen uros kävi päälle ja pikkasen arvelutti, että mitäköhän tästä tulee, mutta kun itse oli vaan rauhallisena eikä tee asiasta ongelmaa, niin se ratkesi itsestään.

Meidän pieni nuorten luokka käsitti vain kaksi muuta urosta Jekun lisäksi eli mukana olivat Fihtolas Ekoteko ja Tiehpi Kaarneenmarja, jotka kumpainenkin olivat tuttuja kesän näyttelyistä. Molemmat saivat EH:n ja tuomari antoi vain valioluokan uroksille ERIn.

Ovathan valioluokan 6-vuotiaat urokset aivan eri tasolla kuin junnut ja nuoret. Valiot liikkuivat vaivottamasti ja lapinkoirien tapaan ahmamaisesti ja ne kantoivat itseään ihan eri tavalla kuin nuoret pojat. Valiokehä oli aivan upeaa seurattavaa! :)

Raahe RN 29.1.2011
Tuomarina Teuvo Kangas
NUO-H

"Tumma riistanvärinen. Keskikokoinen. Mittasuhteiltaan oikea, kauttaaltaan hieman kevyt uros, jolla vielä hieman kevyt pää. Hyvät korvat. Tiivis runko. Kevytluustoiset raajat, jotka saisivat kulmautua takaa paremmin. Oikea turkinlaatu. Normaali luonne ja liike."

Tuomari tökkäsi mittatikulla heti ensi alkuun Jekkua kylkeen ja Teuvo nauroikin, ettei tämä siitä näyttänyt tuumavan mitään.

Olen arvosteluun erittäin tyytyväinen, vaikka olisin tietysti toivonut, että kehitystä olisi tapahtunut aavistuksen enemmänkin kesään verrattuna. Jekun isän puolen urokset on hitaita kehittymään, joten jäädään taas kasvutaolle ja ehkä sitten vuoden päästä avoimiin. Nyt on tärkeät arvostelut saatu junnu- ja nuorten luokasta.

Erityisesti hienoa oli huomata kehitystä liikkeen, rintakehän, turkin ja hännänkannon suhteen. Liikkeet oli parantuneet, kun aavistuksen rintakehä on leventynyt. Häntääkin Jekku kantaa nyt paremmin. Kesänäyttelyissä Jekulla oli ihan kauhea turkki, tai eihän sillä sitä ollut, että mukava oli saada siitäkin nyt mustaa valkoisella. :) Raajaluusto ei tuosta varmaan kummene, mutta pään pitäisi kehittyä vielä ja runko varmaan kerää vielä massaa, ja ehkä ne jalkakarvatkin vähän saisi jalkoja pulleimmiksi.

Kaikista parasta näyttelyistä oli se, että tapasin vihdoin Jekun isoisän Lumiturpa Eemelin, kun olin kuullu, että Jekussakin on paljon isoisäänsä. Valtava nallukka istahti eteen, korvat meni lyttyyn ja otti auliisti rapsutuksia vastaan ja kohtahan Eemeli olikin selällään - ihan kuten Jekkukin tekee. :) Eemeli oli PU2.

Lappalaiskehän voittajat oli täyssisarukset Jori ja Iines. Iines on Jekun kaverin Moskun äiti.

Ei kommentteja: