sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Pellossa

9.-10.4.2011

Marjon ja Piitun lähdön jälkeen pakkasimme tavaramme ja suuntasimme Pelloon, n.150 km päähän tapaamaan Piitun kasvattajaa Minnaa. Saavuimme perille pilkkopimeällä joten kuvasaldo jäi köyhäksi. Jippo kotiutui Minnan luo välittömästi ja siitä oli hauskaa komentaa muita, kun Jekku yritti liehitellä molempia talon neitejä, siinä onnistumatta. Tessu oli hiljan astutettu, joten se ei alannut lainkaan ja Nuu johtajakoirana ei sekään alkanut. Jekun osalta siis varsin tapahtumaköyhä reissu. ;)

Jekun ja Jipon välit on olleet tähän saakka hyvät, mutta leikkiä ei ole juurikaan nähty. Jekku ärähti pienesti Tessulle, kun se meni liian lähelle Jippoa, mikä oli ensimmäinen viesti, että ehkäpä se on Jipon laumaansa jo hyväksynyt. Jippo hyppi molempien neitien päällä ja tutki Minnan kotia ja nukkuikin täysin rauhassa puusohvan alla.

Yö vierastalossa meni hienosti molempien nukkuessa makuuhuoneessa.

Aamulla heräsimme varhain ja veimme Jekun tutustumaan poroihin Jipon viettäessä aikaa neitikoirien kanssa:


Piitun emo Tessu


Tessun asuintoveri neiti poropaimen eli Nuu (Niuniun täyssisko)


Tessu ja Jippo

Ei kommentteja: