torstai 23. kesäkuuta 2011

Uimasilla, osa xxx

Tein pitkän päivän pihapuuhia poikien lekotellessa varjossa eli varsin tylsä päivä, jollei oteta sitä huomioon, että kaksikko leikki koko päivän keskenään - Jipon jo hieman närkästyessä, että enkö saa jo nukkua.. Lämpötila alkoi kohota iltapäivää kohden ja mies järjesti pojille vauhdikkaan leikkituokion - Jippo leikki vinkukoiralla itsekseen, kun Jekku taas taisteli narusta kepon kanssa. Jekun mielestä kepon kanssa leikkiminen on yksi maailman parhaimmista jutuista - narussa roikutaan niin kovaa, että jalat on ilmassa ja juostaan kilpaa naru suussa, murahdellaan kun toinen yrittää narua ottaa. Jekku ymmärtää leikin rajat ja pyydättäessä jättää lelun rauhaan tai tiputtaa sen suustaan vauhdista. Kieltämättä leikkiä on todella hauska seurata. :)

Leikin jälkeen pojat (koirat ja mies) olivat ihan läkähdyksissä. Lähdettiinkin tuttuun pikkupoukamaan polskuttelemaan tai Jekku polskutteli ja me muut (nössöt) kahlattiin.


Yritettiin saada Jippoa käymään kuumana ja ottamaan kunnolla kierroksia, jos se sitten lelun perässä ryntäisi itse veteen. Kävihän se kuumana (juoksi, pomppi ja paimensi Jekkua) ja ääntäkin lähti, mutta ei vielä tarpeeksi kuumenemaan saatu, että se olisi lelun perään lähtenyt. Leluna meillä oli köyhän miehen frisbee eli muovisangon kansi, minkä Jekku löysi ruohikosta. Täytyisi kokeilla, että mikä olisi semmoinen lelu johon Jippo lämpenee kunnolla.

"Onko mun niinku ihan pakko hakea tuo lelu??!"


Jipsukipsu kyllä ui mielellään ja sillä on hyvä tekniikka, mutta se täytyisi saada itse ottamaan askelia vedessä ja haluamaan veteen. Ei siis auttanut muuta kuin nostella Jippoa veteen ja mukavastihan se lipui kohti rantaa:





Jekku ottaa vesileluista todella paljon kierroksia ja mehän ollaankin se opetettu siihen , jotta se menisi veteen. Muissa asioissa ollaan opetettu, että maltti on valttia ja luovuttamalla saa asioita, mutta vesilelut on ihan eri juttu. Nythän se on heti puljaamassa lammikossa kuin lammikossa, mutta kierrokset on jääneet. Jekku harjoittelikin tänään lelun jättämistä ja se kyllä hienosti odotti käskyä, koska saa lähteä kantta hakemaan.

Jekku the vesikirppu kuivattelemassa itseään heinikossa.


Oikein hyvää juhannusta blogikavereille ("Vuf vuf!" pojilta) ja lukijoille!
Toivoopi Jekkulan väki! :)

Me ollaankin juhannus ihan vaan kotosalla ja käydään polskuttelmassa jos säät sallii, ja ihan sitä arkea pyöritetään.

Rallytokokylttien tulostus olisi ajankohtaista ja samoin pienten agilityesteiden hankita, jos voisi kotioloissa hieman jotain pientä agiliitoa harjoitella, nyt kun nurmialuekin on suht. tasainen.

4 kommenttia:

bufi kirjoitti...

Selasin hieman blogiasi ja ai että, koirasi ovat ihania. :) Kuvat on hienoja ja niitä on ilo katsella! Tahtoisin vaan antaa muutaman vinkin,, kannattaa leventää blogin teksti kenttää ja pistää suurempia kuvia! Kuvat ovat älyttömän pieniä, jonka vuoksi niitä on hieman hankala katsella. Lataa kuvat vaikka esim photobucketin avulla ensin ja sitä kautta laittaa kuvat blogiisi niin saat paljon suurempia kuvia, ilman että kuvien laatu kärsii. Ja ulkoasun värimaailmaa hieman muuttaa ehkä raikkaammaksi. Nyt kauniiden koiriesi kauneus ei pääse täysin esiin. :P Ja tuo yläpalkki missä on bloggerin omat nuo hallinta nappulat niin kannattaa se laittaa esim läpinäkyväksi. Näyttää sillon kivemmalta. :) Anteeksi kauheesti että tällälailla tunkeudun maailmaasi ja tulen arvostelemaan, mutta tahdoin vaan antaa mielipiteeni. :) Kun itse tykkään kamalasti ulkoasujen tekemisestä ja olen ehkä hieman perfektionistikin, mutta joo.. Tämä kommentti oli ihan hyvällä sanottu. :)

Minz kirjoitti...

Ihania helletunnelmia! Kyllä se on hyvä, että on paikka, minne voi koirien kanssa mennä pulikoimaan. Meilläpäin on koirarannat niin hankalissa paikoissa, ettei sinne tee mieli lähteä ja ovat osaksi ihme limanuljaskan (sinilevä?) vallassa, ettei kyllä koiraa voi sinne sekaan laittaakaan. Mutta suihkussa käydään ja sitten on viileämpi olo vähän aikaa kölliä - tai märkää paitaa pidetään yllä, lenkeillä esimerkiksi, niin ei ole niin paahtavan lämmintä. Hassun näköisiähän nuo ovat, kun on 'villapaita' päällä helteelläkin. =D

Ja mitä noihin ed. kommentoijan kuvajuttuihin tulee, niin mielestäni sulla on juuri sopivat kuvat sopivan pitkän tekstirivin kera. Jokaisella pakkaa olemaan omankokoisensa ruutu katsottavana, ja mitä isompi kuva tekstin joukossa, sitä vähemmän tekstiä ruutuun jää - ja saahan nuo isonnettua, jos haluaa, kuvaa klikkaamalla! Tykkään!

Reipasta kesää!

quu kirjoitti...

Marm, kiitos kommentista!

Täällä on myös perfektionisti, joka on kirjoitellut blogeja vuodesta 2004 saakka. ;)

Olen tarkkaan miettinyt kesän ulkoasua ja talvella taas toisenlaista jne. Aika usein vaihtelen ulkoasua, kuvia yms, joten tämä on nyt tällainen tällä hetkellä, ensi viikolla saattaa taas toisenlainen.

Joihinkin postauksiin tulee niin paljon tekstiä ja kuvia, että miun itsenikin on vaikeaa yli 10 vanhalla koneella päivitellä, Koneeni resoluutio on 1024x768, ja jos kuvat ja blogikin kokonaisuudessa tästä suurenee, en voi omalla koneella blogiani päivittää lainkaan. Nykyään koneen näytöt ovat suurempia, mutta kun miulla ei ole niin näillä mennään.

Saatika sitten ne lukijat joilla on hitaampi yhteys.

Kuvakoko on aina se 650pix suurimmelta sivulta, koska tällöin voin ladata kuvan myös foorumeille joihin tämän suurempia kuvia ei voi laittaa. Laiskana tästä on myös vähemmän vaivaa, kun samoja kuvia ei tarvitse käsitellä uudelleen. Photobucketin kanssa on ongelmia foorumeilla niin paljon, että ei kiitos..

Kaikki kuvat taas ei ole laadullisestikaan hyviä, lähinnä informatiivisia, että parempi että lukijat voivat halutessaan itse valita, mitä kuvia katsoo suurempana.

Onhan miulla noita blogejakin n. 10 päivitettävänä, että kaikkea ei jaksa viilata ja viilata, kun tekstintuotto on tärkeämpää. :)

Minz, meillä pojat ovat keksineet, että kaivamalla ison kuopan on viileää.. olemme keskustelleet asiasta jo toista päivää eikä oikein auta :D Kerron miten asia edistyy vai luovutanko.. ;)

Ihanaa kesää myös sinne! :)

quu kirjoitti...

Tuota sinistä yläpalkkia ei muuten saa tässä mallissa edes muutettua, olen etsinyt monta kertaa että mistä sen voisi muuttaa ja ei. Eikä tätä harmaata taustaakaan, kun se vaihtaa sen takaisin vaikka asetus on tallennettu.

Taustanahan tässä on hauskoja pöllöjä, mutta nyt nekään ei näym joten tausta on vain harmaa.

Blogger on niin harvoin yhteistyökykyinen, että näillä eväillä täytyy nyt mennä.

Missä pöllöt? :(