torstai 29. marraskuuta 2012

Tarttuvaa

Kirpeä pakkasaamu ja iltapäivälläkin vielä maassa hieman kuuraa. Pakkanen saa pojat muuttumaan järjellisistä koirista järjettömiksi. Intoa, vauhtia ja typeryyksiä riittää yllin kyllin, mutta se kuuluu asiaan, tottakai. :)


Varokaa, idiotismi on tarttuvaa!



sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Perhepotretti

4H-visiitin jälkeen ollaan vietetty ihan vaan arkea - lenkkiä, pientä kotitreenailua, uusia sanoja ja irtipitolenkkejä, sekä leikkimistä joten niistä ei ole sen ihmeemmin raportoitavaa eikä kuviakaan, kun kelit on olleet niin ankeat.

Pari virallisempaa seisomakuvaa tältä päivää Jekusta, ikää 3v 7kk:



Perhepotretti


Jekun kanssa käytävää keskustelua.. emme päässeet oikein yhteisymmärrykseen. :D



keskiviikko 14. marraskuuta 2012

4H-visiitti

Jipon kanssa käytiin tänään ensimmäistä kertaa 4H-kerhossa koiravieraana .

Viimeksi oli puhetta, että kerho-ohjaajat toivoisivat Jekun tulevan tälläkin kertaa. Ajattelin kuitenkin, että lapsille on hyvä opettaa, miten ollaan ja toimitaan nuoren ja villimmän lapsikoiran kanssa ja meni tosi hienosti! :) Jippo tottui Torniossa jo isoon naapuruston lapsikatraaseen, joten sen tiesin pitävän kovasti lapsista, mutta hyvä sitäkin taitoa pitää yllä ja mukava tarjota Jipollekin jotain erityistä.


Koirahan on kuin peili - se peilaa vastapuolen reaktioita hyvässä ja pahassa. Jipon kanssa näytinkin, miten toimitaan jos koira innostuu liiaksi ja miten koiran saa rauhoittumaan. Jippohan reagoi juoksuun paimentamalla joten sen saa villiintymään helposti jos haluaa. ;) Lapset ymmärsi heti, että Jipon kanssa on parasta toimia rauhallisesti ja näin tekivät, ja meillä oli erittäin ihana tuntinen.

Jippo näytti bravuurit mitä osaa, osasi rauhoittua, vähän tosin piippasi kun alkoi olla tylsää, mutta lapsia rakasti malttillisesti iloisesti häntä heiluen. Jippo keskittyi jopa niin kovasti, että aloitin harjoittamaan sille ryömimistä ja se ymmärsi jujun. 

Yhden tytön pyysin avustajaksi ja hän teetätti Jipolla monia perustemppuja - istumista, maahanmenoa, seisomista, kiepin tekemistä ja namin jättämistä, ja Jippo kuunteli tarkkaavaisena mitä tyttö häneltä odottaa ja teki asiat. Itse asiassa paremmin kuin miun kanssa. ;)

Ja ilmeestähän sen näkee mitä Jippo on mieltä lapsista. ♥


Tämä tyttö oli erityisen ihana ja häntä heilui vimmatusti selällä aina kun Jippo kävi tekemässä tuttavuutta.
Pus pus


 Tunnin loppupuolella Jippo itse hakeutui matolle makoilemaan ja rauhoittumaan, ja lapset ymmärsivät itsekin antaa Jipon vetäytyä hetkeksi rauhaan ja kohtahan pieni mies oli taas lapsia tervehtimässä.



Lasten lähtiessä kotiin se seurasi tarkasti jokaisen lapsen poistumisen. Se näemmä otti avosylin jokaisen uuden ihmisen laumanjäseneksi ja seurasi, miten lauma kutistui. Kun lapset olivat poissa Jippo kellahti selälleen kerho-ohjaajan rapsutetettavaksi. Väsynyt, mutta onnellinen pikkukoira joka oli antanut kaikkensa lapsille.



maanantai 12. marraskuuta 2012

Jippoilua

9.11.2012


Tehtiin Jipon kanssa kahdestaan peltolenkki lelujen ja namien kera.



Namien etsintä on aina hauskaa, joskin kyntöpellon vaot lisää vaikeustasoa kummasti.



Vapaamuotoista poseerausta:

Täyskäännös

8.11.2012



Päivälenkki sai uuden käänteen ja piti palata jo muutaman kymmenen metrin päästä kotiin.

Naapuruston koirista kyllä kuuli, että jotain oli tekeillä ja J-pojat oli myös täpäkkänä. Lähdettiin kumminkin lenkille kunnes vastaan pelmahti suomenajokoirauros. Koira pyörsi kyllä meidät nähtyään, mutta päätin että parempi kun ei nyt kumminkaan mennä kokeilemaan jos uros tuleekin uudelleen vastaan ja sehän oli ajotöissä, joten ei viitsi häiritä sen töitä, kun meillä ei ole kiire mihinkään.

Onneksi on suuri piha, johon sain pojat päästää vapaaksi ja ne sai rallatella. Joskin kumpikin tiedosti, että joku koira lähistöllä on ja siellähän se ajokki viilettikin - peltoja pitkin. Jippo tarkkaili, muttei lähtenyt perään:



Jekku keskittyi vain olennaiseen, pitämään hauskaa:




Hernerokkasumu

3.11.2012


Tänään oli päivällä niin valtava sumu ja sen näkee kuvistakin. Jollain lailla hyvin kiehtova keli ja viihdytiin kauan aikaa pihalla tehden puutarhatöitä poikien leikkiessä keskenään tai tuodessa leluja, että heitähän.

Leikkiinkutsuasento

Sitten ne alkoi tulla hieman levottomaksi ja kun minulla oli keskittymistä vaativat hommat käsillä laitoin poikaset kiinni. Kiinni laittaminen oli kyllä päivän paras päätös, kuten ylimmästä kuvastakin näkyy niin pelto oli hernerokkasumun peitossa ja keskeltä sumua jolkotteli joku hahmo.

Jekku näki hahmon ensin- katsoi ensin ja käänsi sille selän, asettui maahan makamaan ja ryhtyi tuijottamaan Jippoa. Jippo seisoi tarkkaavaisesti katsellen, kun eläin jolkotteli n.40m päästä huomaamatta meitä lainkaan. Jipolta petti lopulta pokka ja se kalautti kuuluviin valtavan vahtihaukun johon Jekku välittömästi reagoi nostaen karvat pystyyn, tepastellen ja vahtihaukkuen muutaman kerran kunnes totesi, että mitä ihmettä me tässä nyt vahditaan. Jippo on hälyttäjä ja Jekku reagoi Jipon antamiin signaaleihin. Tässä vaiheessa kauris oli jo kaukana kadoten takaisin hernerokkasumuun.

Poikasia ennen kaurisepisodia:



Jippo palasi rikospaikalle - ruokakippo tarvitsisi täytettä, vaikka juurihan se tyhjennettiin.


 Jipon selän puolivälissä, heti harjan jälkeen, on kulottunein kohta. Jännä seurata koska se tummuu.










Jekku löysi hyvän piilopaikan kukkapenkistä. Miun kukkapenkit on kyllä pienen pellon kokoisia, joten lymyämispaikkoja löytyy paljon.




Pomppufiilis


 26.10.2012
Jatkuu..