Ensimmäistä kertaa osallistuin koiran kanssa silmien joukkotarkastukseen. Matka vei ihan uudelle eläinklinikalle Uudenkaarlepyyn Losvikaan. Klinikkalle on helppo osata ja sijaitsee maaseudun rauhassa joten ajomatka oli nopea ja helppo eikä tarvinnut liikennejärjestelyjä miettiä.
Aivan mielettömän mukavaa ja asiantuntevaa palvelua. Silmätipat laittoi hoitaja ja viihtyisissä sisätiloissa sai odotella vuoroaan. Jippo oli vilkkaana tutustumassa kaikkiin koiriin. Iloisesti heilutti häntää, myös uroksia se olisi mennyt tervehtimään ystävällisesti. Se on semmoinen höppänä. Tarkistus meni mutkattomasti kunhan rauhoittui istumaan paikalleen.
Kaisa Wickström oli Oulusta tullut Pohjanmaalle tarkkaamaan silmiä ja Kaisa totesi Jipon silmät terveeksi!
On jo pitkään askarruttanut Jipon valkoinen
vilkkuluomi, että onko siinä jotain vikaa tai estettä jalostukselle vai
mikä se oikein on. Kukaan ei ole tuntunut tietävän asiasta lapinkoirien
osalta yhtään mitään, eikä nettikään.
Erityisesti pentukuvissa valkoinen vilkkuluomi näkyy tai ehkä minä olen
vain siihen kiinnittänyt paljon huomiota, kun tiedän sen olevan vaalea.
Ell Kaisa Wickström vakuutti, että johtuen koiran laajasta vaaleasta
karvoituksesta silmän vilkkuluomi voi olla vaalea, joko molemmat tai
vaan toinen. Tämä on ihan yleistä, eikä siihen kiinnitä mitään huomiota
jos koiralla on tummat vilkkuluomet. Kuulemma tätä asiaa kysytään ja
paljon, ja erityisesti juuri toisen koiran kohdalla jos aikaisemmalla on
tummat vilkkuluomet (kuten Jekulla).
Jipon silmät ja silmänrakenne on terve, eikä estettä jalostukselle. Valkoinen tai osaksi tummunut vilkkuluomi on vain kauneusvirhe, jos sen sellaiseksi haluaa laskea.Kaisa sanoi, että ei ole kuullut näyttelytuomareiden tästä sanovan mitään, mutta sekin voi toki olla mahdollista.
Jipon tapauksessa vilkkuluomi on alkanut iän myötä tummua saman
väriseksi kuin toisenkin silmän vilkkuluomi.
Vastaavasti taas Jipon turkki muuttaa väriä - harmaata pohjavillaa tulee enemmän, musta karvapeite kulottuu ruskeaksi ja piirto kapenee.
Kuva on heinäkuulta, ja
vilkkuluomi on tummunut kuvanottohetkestä aika tavalla. Se voi tummua
kokonaan tai vaan osittain. Niin täydellisessä koirassa pitää toki olla
yksi kauneusvirhe. :)
Tiedoksi vain, että tämmöistäkin on, eikä tarvitse murehtia.
Kyselin henkilökunnalta hintoja ja luustokuvat kustantaa 170-180€. Marraskuuksi voisi anoa lomapäivän töistä ja käytättää Jipon luustokuvissa (kyynärät ja lonkat).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti