lauantai 1. helmikuuta 2014

Havuja perkele



Emäntäolio kaivoi sukset vuosien tauon jälkeen vintiltä. Ajattelin joulutalvikiloja vähän karistella. Teistä muista en tiedä, mutta olen talvilihava, joka vuosi. Olen jo tottunut siihen, että talvella turpea ja kesällä ei huvita syödä.

Toisaalta taas olisi mukava saada poikien lihaksistoa vahvemmaksi umpihankijuoksutuksella ja myös sitä omaa aikaa kumpaisenkin kanssa. Todellakaan mikään Kirvesniemen Marja-Liisa ei olla, joten vauhti on hidasta katselua ja hyvin satunnaista, mutta parempi sekin kun ei mitään.

Ensin tein ihan pienen lenkin, että pysynkö enää pystyssä, kun auraamatonta tietä pitkin suksittelin. Ihan kivasti se rytmikin tuli vuosien tauon jälkeen. Voitinhan 7v hiihtokilpailun ja sain ison "kulta"lautasen siitä. Syy voittoon oli se, kun olin ainut osanottaja - eivät uskoneet että olin 8v ja jouduin vuotta nuorempien sarjaan, ja tietysti ainut osallistuja voittaa. ;) :D

 Case Jippo

Jippo tuli hiihtotestiin toisena - se löi koko homman läskiksi. Vilkas pomppu-ukko poukkoili tien laidasta toiseen ja kotiinpäin se juoksi ihan suksien kärjessä pomppien yli. Ilmeisesti se otti kaiken leikkinä ja pisti vaan höpöksi. Suksia se ei vierastanut eikä pelännyt, ja vauhtiakin riitti jos se vaan kulkisi suoraan ja olisi asiallisesti.

En tosin siltä vaatinutkaan käytöstapoja, kun halusin nimenomaan nähdä sen aidon suhtautumisen suksiin. Kuitenkin kivasti se kuunteli kun kotiin mentiin ja Jekku siellä odotteli - sana "nätisti" oli iskostunut ja se ryntäsi flexinmitan ja asettautui maahan, odotti, syöksyi taas, odotti kunnes oltiin perillä.


Case Jekku

Korkean työmoraalin omaava Jekku taasen oli kuin unelma. Jekku ottaa työnsä vakavasti ja tekee asioita tarkasti kuunnellen. Jekusta löytyy se kujeilija ja vauhtihirmu, mutta työhommissa kahdestaan se kuuntelee - se käyttää noita isoja korviaan.

Se kunnioitti suksia suuresti - se ei pomppinut yli vaan antoi suksille tilaa, muttei se myöskään suksia tai sauvoja erityisesti väistänyt tai lainkaan pelännyt. Hienosti kulki toista laitaa ja kerran eksyi väärälle puolelle, mutta palautui omalle puolelle. Käännös meni kivasti ja kotiin tullessa siltä sai vauhtiakin, muttei se mennyt höpöksi. Kotiin tullessa sekin nätisti meni loppumatkan. Jekusta tuleekin hyvä hiihtokoira opettamatta sen kummemmin.

Jos otsikko ei avaudu niin Kirvesniemi tokaisi tuon lausahduksen eräässä kilpailussaan. 

Ei kommentteja: