Syndemies

 Pieni suuri mamman mussukka täyttää tänään 3-vuotta! 

Aika menee niin äkkiä, tuntuu että juurihan sain tekstiviestin pentujen syntymästä ja ihastelin ensimmäisiä pentukuvia. Toisaalta muistan vain  hämärästi ajan ennen Jippoa, aivan kuin se olisi ollut luonani aina.

Lempeyden perikuva rakastaa kaikkia eläimiä, rupisammakoitakin. Ehkä se kuvittelee, että rupisammakoita pussaamalla tapaa sen unelmiensa prinsessan? Pussailuun asti ei tosin ole päässyt, kun olen kaikki lähentely-yritykset sammakoihin päin estänyt.

Se herää aina hyvällä mielellä ja venyttelee, kun kysyn lähdemmekö lenkille. Jos hieron mahaani ja tiedustelen haluaako ruokaa - Jippo lipaisee huuliaan ravistelee päätään ja laittaa korvat puolitankoon, usein myös kippurahäntä tipahtaa alas.

Eron jälkeen se aina tulee häntä heiluen ja keikistelee lelu suussa. Se yrittää kovasti jutella jotain, mutta eihän sitä pehmolelun, kahden tai jopa kolmen takaa mitään kuulu.

Jipon mielestä moni parempi - mitä enemmän sillä on pehmoleluja, puruluita tai niitä sängyltä tippuneita vilttejä tai tyynyjä, niin sen parempi. Aamulla se tyytyväisenä herää keskeltä tyyny- ja peittokasaa.

Jos neulon, jumittaa Jippo lankakerän päälle ja käyttää sitä tyynynä. Vaivoin jaksaa päätä nostaa, kun yritän lankaa kiskoa. Se on ollut aina hyvin leppoisa ja vaivaton. Vähän sitä on tarvinnut opettaa, kun se on seurannut Jekkua niin paljon. Jipolla ei ole mitään erityisiä huonoja tapojakaan. Se on todella helppo otus ja niin rakas pieni.