torstai 29. toukokuuta 2014

Kotikolo

Uuteen omaan kotikoloon tutustuminen oli tämän viikon suurin tapahtuma.

Kävin asuntoa katsomassa vapun jälkeen ja ihastuin siihen kovasti. Uusi kotikolomme on ihanan tilava sekä valoisa.

Asunto sijaitsee kolmannessa kerroksessa ja hissiä ei ole käytössä. Joten portaissa ravaamista riittää ja pojat eivät ole koskaan kerrostalossa asuneet, niin kun en minäkään. Asunto on hiljainen ja parveke avautuu sisäpihalle. Naapurissa asuu paljon koiria ja lenkkipolkujakin on riittävästi, eikä kepon luoksekaan ole pitkä matka.

Ennen kuin pojat saivat tuntea uuden kotinsa lattian tassujensa alla, kävimme testaamassa lenkkipolkuja, jotta pahimmat innot olisi höyrytetty ulos.

Lenkin jälkeen portaat mentiin todella rauhallisesti ja pojat istuivat oven eteen ja astuivat luvan kanssa sisään. Muut huoneet tupakeittiön lisäksi käytiin läpi samalla tavalla - lupaa pyytäen ja rauhallisesti. Pojille tuli selvä käsitys siitä, että uuteen kotiin mennään rauhassa. Ovikelloon hieman reagoivat, mutta itse kävelin tavanomaista rauhallisemmin ja liikuin kuin hidastetussa filmissä - tämä tuntui tarttuivan poikiin ja ne rauhoittuivat. Yritin itse välttää hössöttämistä ja säntäilyä.

Olin varannut pojille tuttuja tuoksuja ja leluja, ja Jekku lelut löysikin nopeaan. Lopulta iski väsy ja uni maittoi:


Jekku kellahti heti selälleen, jos sitä lähestyi. Masurapsutus on niin ihana juttu!




Tottakai Jippokin nautti masurapsutuksista.


Parveke on suuri ja siellä onkin mukava poikien nukkua päiväunia. Tänään kuitenkin riitti pikainen tutustuminen parvekkeeseen, sillä öljyttiin vielä parvekekalusteet ja pikkulava.



Remppa- ja muuttokaverit lepäämässä. :) 






2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos sinun täytyisi nyt ottaa koira,
Niin minkä rotuisen ottaisit?
☆EI SAA OLLA LAPPARI☆

quu kirjoitti...

Pahan kysymyksen laitoit.. ehkä se voisi olla joku vastaavanlainen pystykorvainen rotu, ehkä pienempi? Vaikea kysymys. :) Joku kotimainen koditon koirakin voisi olla hyvä vaihtoehto.