Junalla puksutettiin lauantaina 3. päivä isän luokse ja eilen illalla palattiin takaisin. Kertakaikkisen mukava reissu, vaikka kuvasaldo turrukoiden osalta jäi laihaksi. Viikko oli mahtava karvakorvienkin mielestä sillä päivät kuluivat vapaana puutarhassa touhuten.
Puutarhan syystöihin kuului kuihtuneiden perennanvarsien leikkaamista ja siinä samalla leikittiin piilostakin. Pojat hoksasi idean äkkiä ja menin aina pensaiden tai puskien taakse piiloon. Annoin pienen kimeän merkkiäänen ja kaksikko ryntäsi täysillä kohden. Pysähtyivät ja haistelivat ilmaa, ja ilmavainulla löysivät. Palkkioksi rapsutteluja ja taas lähtivät omia toimittamaan, kunnes äänimerkki kuului taas.
Perheen karhukoiralla on edelleen korvatulehdus ja sen suhteen valitettavasti täytyy pysytellä etäällä, ettei se tartu. Tästä en kuitenkaan huolta kanna, kun karhukoiraurokset muutenkaan ole potentiaalisia leikkitovereita. Karvakorvien ollessa vapaana ne eivät Jörön häkille mene, mikä on hyvä juttu.
Aamulenkit mentiin ilman hihnoja suurimmaksi osaksi Zivan kera- koirakolmikko rynni hiekkatietä pitkin ja pitivät hauskaa. Välillä otettiin kiinni, että postiauto tai ravihevonen pääsivät ohittamaan. Jippo on ihan tärinöissään Zivasta, kun taas Ziva on Jekusta innoissaan. On mukava käydä isän luona, kun tietää että siellä on aina koirakaveri odottamassa jonka kanssa lenkkeillä ja leikkiä.
Hiekkatiellä on vain niitä teräviä ja suuria kivenmurikoita, mistä koitui harmia. Jekku kuopi anturansa auki ja ontui pari päivää. Repeymä oli kohdassa, missä iho muuttuu "normaaliin" ihoon joten repeymä pysyi kuivana. Desinfioin repeymän, kun Jekku oli sitä omatoimisesti hoitanut nuolemalla ja siitähän iho oli ärtynyt. Pienet karvat tunkivat repeymän alle ja sehän tietysti Jekkua kismitti. Leikkelin pienillä saksilla karvat pois ja anturanrepale oli kuivunut, että päätin siitä vähän leikata ja sitten lisää.. repaleessa ei ollut tuntua eikä verta tullut, ja Jekkukin antoi toimenpiteen suorittaa niin paraneminen alkoi. Anturavaivat on kyllä kurjia ja hankaloittavat elämää, mutta tämä sutviutui näppärästi.
Paluumatka meinasi alkaa nihkeästi, kun VR oli matkassa varakalustolla ja lemmikkivaunun piti olla ykkösvaunu, mutta se olikin varattu paremmalle väelle. Seisottiin reilun puolisen tuntia käytävällä ja vaihdettiin Seinäjoella ulkokautta vaunua vaunuun nro 7. Kaksi 2-kerrosvaunua olivat vaihtuneet kahteen 1-kerrosvaunuun, joten voinette kuvitella väenpaljouden. Paikkoja ei ollut kenellekään ja lemmikkivaunussa oli paljon ihmisiä ilman lemmikkejä eikä millään meinanneet antaa tilaa. Lopulta konnari ilmoitti ettei koko junassa ole kenellekään paikkoja vaan kaikki paikat oli vapaita. Me kumminkin päästiin lemmikkivaunussa hyvälle paikalle ja meidän matka meni mukavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti