Juhannuksena 2014 meillä oli tarkoitus lähteä reippailemaan Huopaistenvirran retkeilyreitille, mikä sijaitsee Taavetissa. Reitti lähtee kunnantalon ja linnoituksen kupeesta eli meidän tapauksessa siis lähes Kepon vanhempien etupihalta - he kun asuvat linnoituksen lähellä.
Silloinen retki torppasi jo alkumetreille, kun puut olivat merkitsemättä ja kyltit kaatuneet. Ei arvailtu lähteä vieraspaikkakuntalaisina testaamaan missä suunnassa reitti kulkisi, vaikka paikallisille se varmasti olisi tuttu reitti. Anoppi kävi asiasta kunnantalolla sanomassa ja siellä toivomus otettiin lämmöllä vastaan, ja niinpä Huopaisenvirran reitti on nyt merkitty sekä maaliläiskin puihin ja uusin kyltein.
Harmittavasti reitti ei ole rengasreitti, mutta appi kuljetti meidät reitin loppupäähän Ellolantielle, mihin reitti päättyy ja missä on laavu. Sieltä kävelimme sitten takaisin anoppilaan.
Taivas oli jännittävän punainen ja sää sopivan viileä tallustella ja ihastella järven ja taivaan kuvioita.
Kirkasvetinen virta lipui rauhaisaa tahtiaan tummana kullanväristen heinien kahistessa tuulessa.
Virran luota siirryimme sammaleiseen metsään, jossa melkein näki peikkoja. Polku oli neulasten peittämä ja askellus pehmeää, ja kaikkialla oli hiljaista.
Vähän joka puolella oli toinen toistaan suurempia muurahaiskekoja ja osaa oli vähän metsäneläin tutkinutkin. Muurahaiset olivat syvällä pesässään talvea viettämässä - vaikea sitä on kuvista uskoa, että jouluaatto on vain muutaman päivän päästä.
Jos olet joskus katsonut elokuvan Trollhunter, ymmärrät miksi on kuva rispautuneesta renkaasta keskellä metsää. Nyt ei peikkoja näkynyt, vaikka rengas oli kulunut.
Reitti oli kyllä niin selkeästi ja hyvin merkitty!
Sammalmetsästä päästiinkin hakkuuaukealle ja oli työn takana päästä edes sinne suurien kaadettujen karvaisten kuusien lomasta. Näkymä oli karu ja aava, voi vain kuvitella miten kaunis metsä tässäkin oli ja miten kaunis reitti olisi ollut jos tämä metsä olisi saanut olla pystyssä.
Metsäautotie vaihtui hiekkatieksi ja sitä riitti, ja riitti..
Lopulta hiekkatie vaihtui taas poluksi ja koirat innolla lähtivät polkua kulkemaan.
Polulta pääsimme tielle ja sieltä taas kuusien siemenviljelyksille. Tässä kohdassa me eksyimme, ettemme löytäneet reittimerkkejä - ehkä höpöttelimme niin että jäi merkki huomaamatta. Onneksi tässä vaiheessa matkaa oli enää tovi jäljellä ja GPS vei meidät lopulta perille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti