tiistai 12. syyskuuta 2017

Reissulta reissuun



Syyspuutarhatöitä ollaan poikien kanssa tehty kotopuolessa ja eilen kepo saapui junalla tänne Etelä-Pohjanmaalle. Varasimme mökin Torniosta Kukkolankosken läheltä ja sinne lähdetään tässä puolenpäivänmaissa ajelemaan. Käytiinkin päästelemässä koirilta vähän enimpiä höyryjä ja ne sai tuttuun tapaan rallattaa vapaana, niinkuin aina kotopuolessa on tapana.

Kuvistakin näkee miten iloisia pojat ovat keposta, leveä hymy niillä ja vauhtia riitti, kunnes löysivät itsestään jälleen kerran sisäisen laiduntajan.
































Turkkiprojekti onnistui tänä vuonna oikein mainiosti - Turkki on ehtinyt nyt reilun kolme kuukautta kasvaa ja se on ollut riittävän kynitty kesää ajatellen. Tosin kesäkin oli sateinen ja kylmähkö, joten ei tämän enempää olisi tarvinnutkaan turkkia ajella. Kasvu on ollut tasaisasta ja ehti hyvin kasvaa syksyksi takaisin.  Kun häntä, pöksyvillat ja kaulan harja saivat jäädä ennalleen, niin Jippo on näyttänyt vain sutjakalta, ei niinkään kynityltä.
8.6.2017

Ei kommentteja: