keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Pari viikkoa kilpparia


Meikkivoidepurkkinne kansi!


Pari viikkoa on hujahtanut kilpirauhasen vajaatoimintaa hoitaen ja Jekun mielialassa taikka käytöksessäkään ei ole liiemmin muutoksia näkynyt. Onneksi ei nyt ainakaan huonompaan, kuten eläinlääkäri varoitteli.

Ainoita muutoksia voisi olla Jekun käytöksen muutos, kun Jekku hakeutuu nykyään enemmän kovalle lattialle nukkumaan. Päivänukkumiset sängyssä tai sängyn alla ovat vähentyneet tai jääneet lähes kokonaan pois. Myös parvekkeelle menee mielellään - oli tovin aikaa, ettei Jekku halunnut mennä sinne joko ollenkaan tai pikaisesti kävi. Parvekkeella myös rämisee kesäaikaan aika runsaasti, kun taloyhtiön ilmastointi on päällä ja yksi tukipalkki pitää koko ajan pientä ääntä - se selittänee kiinnostuksen parvekekyttäämiseen, kun siellä ei ole jatkuvaa ylimääräistä ääntä. Se ääni myös ärsyttää itseäkin suuresti, saatika että korviltaan herkempää koiraa.


Näistä nyt ei voi ihmeemmin päätellä muuta kuin, että kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyvä madaltanut kylmänkesto olisi kohentunut ja Jekkua ei viluta. Koskaan sitä ei ole mikään viima tai pakkanen saanut lenkiltä lähtemään kotiin, eikä se ole ulkoisesti näyttänyt että sen olisi kylmä. Koskaan se ei ole millään pakkasella nostellut tassujakaan.

Lenkkejä ollaan lisätty ja nautittu kauniista ruskasta, mitä täällä etelässä vielä on.  Leikitty ollaan paljon ja edelleen Jekusta on hauska noutaa asioita. Viime viikolla  menin kylpyhuoneeseen vaatemytyn kanssa ja pian Jekku seuraa tuoden pudonnutta sukkaa. Jekku on tarkka kaikesta mikä tippuu lattialle ja toipa se meikkivoiteen korkinkin ja lattialle pudoneet tyynyt. 


Arjen höpsöjä kuvia:

Jippo on mukava lattiatyyny, niin pehmoinen paljaille varpaille.

Jipon lempiharrastus on katsella kaikkia ja kaikkea.


Pieni unikoira
 


Kun mikään lelu ei ole just sellainen millä huvittaisi just nyt leikkiä.



Käytiin toissaviikonloppuna Taavetissakin kepon porukoiden luona. Sinne on aina niin mukava mennä, kun pojatkin otetaan avosylin (ja kinkkuleikkein) vastaan. Kiva oli pieni hengähdystauko ja irtiotto arjesta.  Samin isä tykkää näistä pojista ihan mahdottomasti ja Jippo taas hänen korvistaan. Aina pitää Jipon päästä antamaan korvapesu.



Jipon uniasennot on kyllä välillä aika mestarillisia.


Ei kommentteja: