Hormonihyrrä

Me täällä ollaan kuin tulisilla hiilillä, sillä Jekku on vihdoin, 9,5kk iässä, tajunnut että mitä ne tytöt lopulta ovatkaan.

Tyttökoirat ei ole vain leikkitovereita vaan potentiaalisia tyttöystäviä eli pikku-Jekkuja olisi saatavilla jos joku valmis koiratyttönen erehtyy lähestyä.. Tästähän muutoksesta seuraa meille ihmisillä hauskuutta, myötähäpeää ja harmaita hiuksia. Paljon ollaan tultu eteenpäin sitten toukokuun lopun, jolloin Jekku meille tuli. Siitä on kasvanut tasapainoinen ja hyväkäytöksinen nuoriherra, joka rakastaa ihmisiä, joten niissä tavoitteissa ainakin on onnistuttu. Kunhan saataisiin tämä teini-ikä luotsattua yhtä onnistuneesti. Jekku on kuitenkin aika nöyrä (pentukurssilla ei tosin oltu sitä mieltä) eikä yritä alistaa meitä ihmisiäkään, se ainakin vielä tietää paikkansa.

Meillä kuitenkin voidaan pahoin :D Ei voi rauhoittua, ei syö nameja, ei puruluita, ulvotaan ja sukukalleudet esillä. Kuuluvat toki asiaan, mutta meidän ihmisten on vähän vaikea sopeutua kun omasta pienestä pennusta onkin kasvanut iso mies. Takaisinhan ei ole menemistä, joten kyllä me tästä yli päästään. Tämä tuli vain kovin äkkiä!

Eilinen oli ihan järkyttävä päivä, mutta tänään on jo ruoka on maistunut. Jotenkin maaseudulla oli helpompaa kasvattaa koiria, kun naapureissa ei ollut koiria ja meidän muiden koirien naisseikkailut olivat minimissään. Tiheästi asutussa kaupungissa asia on ihan toinen..

Jekku ei ole ennen eilistä tajunnut tytöistä juuri mitään, mutta mentiin sitten tapaamaan Siru-kaveri, jolla oli passelisti tärppipäivät. Kävelylenkki oli yhtä itkua ja kiukuttelua. Tokihan sitä onnistumistakin tuli, mutta kaikenkaikkiaan taidettiin tehdä tyhmästi. Ja nyt ollaan yhtä hormoonihyrrää. Tosin tämähän olisi tullut väistämättä vastaan..

Kotimatkalla tuntui, että kävelytän sutta, kun muutaman metrin välien sydäntäsärkevä ulvonta kaikui kaduilla. Jekku painoi etupään alemmas, ojensi kaulan ja monitahoisesti ulvoi. Itkettiin, ulvottiin pari-kolme kertaa, itkettiin, ulvottiin.. parin kilometrin kotimatka oli oikein "mukava".

Yritin rauhoitella nameilla, mutta kun ne ei kelvannut eikä korviakaan tuntunut turrukalla olevan, oli vain pakko kävellä kotiin. En viitsinyt tehdä asialle mitään, etten vahingossa vahvista käytöstä. Vanha pappakin sai kuulla kohdalla serenadin, mitä ei ehkä arvostanut..

Ollapa meillä vielä tällainen pieni pentu, joka roikkui lahkeessa, pissasi minne sattui ja puri pohkeita, sillä mikä tahansa pentukäytös on ihanempaa kuin teini-ikäinen hormonihyrrä taloudessa