perjantai 1. tammikuuta 2010

Uusi vuosi, uudet kujeet

Hyvää Uutta Vuotta 2010

ja

mainioita lenkkeilykelejä toivottaen,



t. Jekkulan väki

* * *

Täytyy kyllä myöntää, ettei Jekun ensimmäinen vuodenvaihtuminen ollut mitenkään nautittava. Vietimme ihan vain perheen kesken juhlaa kotona ja sisätiloissa. Ikkunaverhot olivat ikkunoiden edessä ja telkusta pyöri ohjelma kovalla äänellä.


Alkuilta - kuudesta kahdeksaan - meni loistavasti ja Jekku vain nukkui päivävakiopaikassaan, 100 vuotta vanhan lipaston alla, mutta sitten se laittoi seuraavanlaisen paniikkimoden päälle:

Jekku juoksi paniikissa, itki ja yritti kavuta sohvalle turvaan (sillä ei ole lupa tulla sohvalle, joten hätä oli kyseessä). Voisi sanoa, että pikkumies kiipi ns. seinille. Vasta yläkerrasta löytyi turvapaikka, tietokoneen pöydän alta, mihin rauhoittui.

Yläkertaan vietiin Kissakin (vinkuva pehmoleopardi) ja sitä sitten lutkutettiin silmät kiinni ja alakerrassa saman kohtelun sai Nasu (pehmopossu). Välillä leluja kuitenkin tapettiin ihan tosissaan. Puruluuta rauhoittui kuitenkin syömään.


Yhden maissa pääsi pikaiselle hihnalenkille, eikä sitten ollutkaan oikein kummissaan. Takapihalla pissa-asioinnit uskalsi tehdä vain jos toinen meistä tuli kaveriksi ja ikinä ei oltu pissaamisoperaatiota tehny noin nopeaan. Yleensä J jää vain hengailemaan ja unohtaa koko asian, sisällä sitten muistaa ja taas mennään ulos.

Naapuri sai huutia, kun räjäyttivät 5m päässä talosta sellaisen ilotulitusmeren (kolmen metrin korkeudelle jatkuvalla syötöllä tähtisadetta). Ihmiset ei sitten yhtään ajattele muita eikä osaa toimia ilotulitteiden kanssa. Välillä tuntuu, että "juhlinta" menee liian pitkälle. Pitkin yötä kuului pauketta, kun luultavasti alkoholista nukahtaneet säntäsivät pihalle ampumaan unohtuneita raketteja.

Seuraavan viikon saadaan taas lukea iltapäivälehdistä onnettomuuksista. Onkohan nykyihmiset jo niin huolimattomia, että ilotulitteet saisi kieltää kokonaan? Siltä ainakin tuntuu.. ainakin ahtaasti asutulla kaupunkialueella.

* * *

Hiljaiselon aikana olemme käyneet useasti laavulla paistamassa makkaraa ja loimulohta, sekä tavanneet tuttuun tapaan koirakavereita. Nyt pyhien aikana Jekku on ollut varsin yksinäinen, kun kaikki koirakaverit ovat poissa kaupungista. Jekku myös saanut viilettää vapaana metsäpolkuja pitkin, mikä sitten on taas aiheuttanut pientä ongelmaa hihnakäyttäytymisessä, kun opit on vähän unohtuneet. Toinen ongelma on koirien luo karkaaminen.

Aloitamme noiden asioiden "treenaamisen" hallivuorolla, mikä on joka viikkoista. Me tosin ei varmaan joka kerta mennä, mutta tarvittaessa. Hallivuorolle osallistuu lappalaiskoiraharrastajia ja vapaamuotoisesti jokainen saa harjoittaa mm. tokoa ja muuta. Yhdessä sitten pähkäillään ja opastetaan. Me aiotaan harjoitella ihan peruskäskyjä toisten koirien häiriön alla, sekä liinan avulla tuota luvan kysymistä toisten koirien luokse. Pari Jekun koirakaveria omistajajineen on lupautunut avuksi, kiitos heille! :)

Vietimme useamman päivän perheeni luona Etelä-Pohjanmaalla, kun autoin perhettä siivoamisessa ja joulun valmisteluissa, ja Jekku pääsi mukaan kyläilemään. Ensimmäinen junamatka (3h/suunta) meni loistavasti - ei tullut huonoa oloa, ei paniikkia eikä muutakaan huomauttamista. Sen sijaan kyläily ei ollut niin mukavaa (tai siis oli oikeinkin, mutta Jekun kannalta ei ehkä..) - eka yö oli ihan kamala, kun Jekku ei rauhoittunut millään ja säpsähteli koko ajan. Seuraavat yöt oli helpompia, mutta päivät se vaelteli, eikä rauhoittunut. Olihan siellä mukava perhe vastassa ja huomiota yllinkyllin, uusia hajuja ja jännittävää muutenkin!

Junamatkaaja-Jekku: Ensimmäinen reissu junassa sujui hienosti
"Joko ollaan perillä?" Jekku ihmettelee



Vapaana ei voinut omalla pihalla pitää, kun J katosi heti likaojaan, mihin oli päänsä tuikannut. Lumipesu ei auttanut, vaan piti tulla minun polvitaipeeseen puhdistautumaan, hohhoijaa :D Hihnalenkit ei nekään onnistuneet, kun maalla tuntuu olevan ihan yleistä pitää koiria vapaana. Eikä meidän tapaamat olleet mukavan tuntuisia..

Järjestettiin tapaaminen paikallisten lappalaiskoiraharrastajien kanssa ja Jekku sai tutustua kahteen suomenlapinkoira-neitiin Karraan ja Saagaan, sekä yhteen tomeraan porokoiraurokseen. Jekku toimi lähinnä tyttöjen erotuomarina ja juoksi vieressä ilmaisemassa mielipiteitä tyttöjen painista. Kerrankin niin, eikä meidän öykkäri päässyt vauhtiin :)

Tavattiin labbis-Nella (tuttu juhannusviikolta) ja Jekku tajusi muutaman huomauttamisen jälkeen, että Nellan selkään ei hypätä. Nella oli hiljattain leikattu, joten leikattu jalka ei olisi kestäneet liikaa painoa. Jekku opetti Nellalle poskessa ja huulessa roikkumisen, Nella taas varasti nameja suoraa taskusta, mitä Jekku ei oppinut, huh!

Nella ja Jekku kerjäämässä nameja ihmisiltä


Käytiin mökillä viilettämässä vapaana metsässä ja katsomassa kun pikku-moto harvensi koivikkoa. Jekku ei pelännyt lainkaan vaan juoksi metsässä kuin aropupu ja poimi pitkiä oksia.. Lisäksi paistettiin makkaraa ja isä varasi J:lle puolet makkarastaan :)


Onneksi kotosalla on 6000 neliön tontti jossa riittää kierrettävää ihan hihnankin kanssa ja aika saatiin kulumaan mainiosti. Tassu-kissa ei halunnut tutustua, eikä Hessu-koirakaan ollut kiinnostunut, vaikka Hessu jäi yksin hiljattain, kun asuintoverinsa Ape sai niin pahan suolitukoksen, että hänet jouduttiin saattelemaan ikuisille metsästysmaille.

Kasvattaja ehdotti meille harjoitusnäyttelyyn osallistumista hänen avustuksellaan, johon me mielellään tartuimme. Kiitos Petralle! :) Täysin näyttelynoviisina on jännä osallistua, kun ei tajua mistään mitään. Ehkä allekirjoittanut tarvitsee enemmän harjoitusta, kuin rakas karvaturrimme.

Aah, melkein unohdin tärkeimmän. Mitäkö Jekku sai joululahjaksi? Jekku sai täysihoidon - iso kasa namia, turrukka syliin ja kynsien- ja tassukarvojenleikkuun, sekä kunnon harjauksen. Lisäksi sai heijastinliivin ja karstan (toimii erittäin hyvin). Leluja etsimme monesta kaupasta parina päivänä, mutta missään niissä ei ollut ostettavaa. Suurin osa leluista on tällä hetkellä revitty kappaleiksi, joten leluvarasto tarvitsee täydennystä. Ollaankin nyt sitten leikitty noilla vanhoilla leluilla enemmän, kun uusia ei ollut tarjolla.

Edit: Lisätty kuvia 4.1.2010!

Ei kommentteja: