lauantai 6. maaliskuuta 2010

Yoda



Jekun lenkkitoveri, Yoda

Kevätaurinko paistaa ja hieman jo lämmittääkin, joten mikä olisikaan mukavampi tapa viettää kaunista lauantaipäivää, kuin lähteä kävelylenkille Heidin ja tämän upean Yodan kanssa. Kiitos seurasta :)

Yoda, oikealta nimeltään Tiephi Korvenkutsu, on 8,5kk vanha suomenlapinkoirauros. Kauniissa parkinvärisessä turkissa on kullanhohtoisia karvoja ja kaunis vaalea nenu pilkistää kuonosta. Aivan ihastuttava koiruus :)

Ensimmäisen kerran tapasimme Yodan pentutreffeilllä ja sen jälkeen ollaan tavattu pari kertaa kävelylenkkien ja kahdenkeskisten ohitustreeninen merkeissä. Koska kaverukset on jo hieman liian vanhoja tutustumaan lähemmin, olemme päätyneet vain lenkkeilemään yhdessä. Aina välillä lenkin aikana saavat nuuhkia toisiaan ja vähän kaulaillakin, ja mukavasti on mennyt jutut yksiin.



Yoda hieman kiihtyy uusista asioista ja ilmoittaa niistä haukkumalla. Jekku taas ei välitä ympärillä tapahtuvista asioista (paitsi tyttökoirien tuoksuista), joten kyseessä on oiva treenikaksikko. Yodan kanssa lenkkeillessä Jekku ei vedä eikä touhuta omiaan vaan sivusilmällä katselee Yodan tekemisiä ja samalla omaa emäntääkin siunataan kontaktilla.















Jekku oli uupunut kolmituntisen tallustelun ja emäntien ikuisuudelta kestävän rupatteluhetken jälkeen, että kotiin päästyään suuntasi lumihankeen uneksimaan leikkihetkistä Yodan kanssa




2 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Onpas persoonallisen näköinen lappari. Onhan meidän Usmakin aika kevytrakenteinen ja kohtalaisen lyhytturkkinen, mutta Yoda muistuttaa vielä enemmän porokoiraa.

quu kirjoitti...

Yodan emolla on samanmoinen turkki, mutta toiveita on että ensi talvena turkki olisi muhkumpi. Tietty vaikuttaa sekin, että asustelee kerrostalossa.. ;)