keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Uusi koti



Terveisiä uudesta kotikaupungista!

Muutto tuli aivan yllättäen - olimme varautuneet muuttamaan vasta joulukuussa, mutta edelliset asukkaat olivatkin saaneet uuden kodin nopeaan ja pääsimme muuttamaan kolme kuukautta aiottua aikaisemmin.

Jekku alkoi hieman stressaantua banaanilaatikoista eikä millään rauhoittunut. Se ilmeisesti käsitti pakkaamisen siten, että olisimme jätesäkkien ja banaanilaatikoiden kanssa menossa vaeltamaan eikä millään halunnut jäädä reissulta pois.

Vihellin pelin poikki ja lähdimme Jekun kanssa viideksi päiväksi isäni luo maaseudun rauhaan ottamaan asioihin etäisyyttä ja rentoutumaan ennen muuttorulianssia. Jekkukin harjoitteli pihalla pysymistä ja viikko maalla toi herraan hieman ärinämeininkiä, ettei paluumatkasta junassa meinannut tulla yhtään mitään, kun kaikille piti murista (jopa nartuille). Herraa oli pakko ojentaa pitämällä kuonosta kiinni ja tiukasti tuijottamalla silmiin kiellon kera. Kun se aikansa lipoi huuliaan olikin jo normaalin kirjoissa. Junaseuralaisille heilutettiin iloisesti häntää ja kutsuttiin leikkiin, uroskoirillekin. Ilmeisesti liika vapaus ei tee Jekulle hyvää ;)

Maalta palattuamme aloitimme muuton. Avokki oli kyllä jo muuttanut enimmät huonekalut joten pääsimme 18.9. viettämään ensiyötä uudessa kodissa. Kotiutuminen Jekun osalta sujui loisteliaasti - kävelimme kodin läpi hihnassa ja istutin kaverin jokaiselle kynnykselle ja kutsuin huoneisiin. Näin läpikävimme koko talon läpitse. Eka ilta meni kyllä juostessa ees taas, mutta kun lelukori tuotiin olohuoneeseen alkoi tekemistä löytyä.

Ensimmäinen vahinkokin sattui seuraavana päivänä, kun Jekku ei ollut ihan vielä oppinut että mistä ovesta pääsee ulos ja isommat tarpeet olikin sitten tehty kylppäriin. Onneksi sinne, kun ne oli niin helppo siivota..

Nyt ollaankin asusteltu täällä melkein pari viikkoa. Lenkkipolut alkaa tuntua tutulta ja samoin talo. Onhan suurin osa meidän tavaroista jo täällä.

Jekku on saanut lenkkiystävän Komposta (Jehnajan Komponentti). Kompo on parivuotias uros, jonka kanssa tutustutaan pitkän kaavan mukaan. Molemmat kaverukset kyllä kutsuu toisiaan leikkiin ja hieman on kuonotusten nuuhkittukin. :) Mutta lenkitetään kavereita nyt useampaan otteeseen ennen kuin päästetään leikkivimma valloilleen.

Iso piha on kyllä niin ihana! On tilaa temmeltää, juosta, pelata jalkapalloa tai muuten vain riekkua. :)

Naapurissa asuu myöskin parivuotias kettuterrieriuros, jonka kanssa on hieman keskusteltu muristen, mutta selkeästi välit alkaa nekin parantua.

Perjantaina lähdetään taas hakemaan yhtä muuttokuormaa Oulusta. Olisi niin ihana nähdä koiraystäviä, mutta Jekulla on tällä hetkellä nuha. :(

Hei vain ensi kertaan! Toivottavasti kuvien kera!


Niunniun blogissa upeita kuvia Jekusta ja Niuniusta:









Kaikki upeat kuvat: Elina Seppänen
Kiitos rakas ystävä näistä upeista kuvista ja hetkistä! :)

4 kommenttia:

wind-up toy kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin! :) Voin vain kuvitella, miten ihanaa on, kun on oma iso piha ja sisälläkin tilaa riittää. Hieno juttu!

Tulipas tämä yllättäen, tämä teidän muutto. Seuraava treffikertakin siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Saivalta oikein paljon terkkuja Jekulle ja pikaista paranemista. :)

Minz kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin! Vähän aikaa menee, että kaikki ympäristö naapureineen koirineen tulevat tutuiksi, mutta eiköhän se siitä! Iso piha on IHANA!

Millan kirjoitti...

Onnea kotiutumiseen uudelle paikkakunnalle! Tähän saakka muutto on tainnut sujua hyvin. Kuulostaa ainakin siltä.

quu kirjoitti...

w-u t, kyllä me vielä tavataan :) Oulussa on kuitenkin asiointia useasti ja meillä on käytettävissä anopin kaupunkikotikin, kun he suuntaavat talveksi etelän lämpöön :) Laittelen viestiä aina kun Oulun seudulle tullaan!

Minz, kiitos toivotteluista! :) Kyllä täällä on jo kovasti kotoisaa!

Millan, kiitos kysymästä - muutto on sujunut hienosti. Vähän tosin alkaa olla jo turnausväsymystä, kun näitä banaanilaatikoita riittää ja riittää. ;)