25.7.2011
Käväistiin poikien kanssa iltalenkillä koko perheen kesken. Pojat saivat pitkästä aikaa vilistää vapaana metrisessä heinikossa ja pomppivat kuin aropuput, niiden nassuista näki riemua ja tehtiin mamin etsintäleikkejä, tosin molemmat touhuttivat niin paljon että meinasi mami jäädä löytämättä.
Pomppimisen jälkeen olikin lenkin virallisempi osuus eli hihnalenkkeily joen rantaan. Rannassa Jekku pääsikin lempipuuhaansa eli uimaan,
Jippo ei vielä ole ihan niin ihastunut veteen kuin Jekku, mutta käy kyllä kahlailemassa.
Tosiaan Jekku ui jokea pitkin kauan aikaa ja rantaan tullessa pojat huomasi aitauksessa lampaat, johon Jekku reagoi yllättävästi vahtihaukulla, mitä se ei normaalisti käytä juuri koskaan.
Pienempikin innostui asiasta ja päätettiin käydä katsomassa lampaita kytkettynä (näin tokikaan ei saisi tehdä, mutta mentiin varovaisesti ja katsottiin lampaita kauempaa ihan hiljaa), ettei jäisi niiden tapaamisesta mitään kierrosta päälle. Tätä kirjoittaessa, 10.8., pojat näkivät lampaat toistamiseen ja suhtautuivat niihin kiinnostuneesti, mutta täysin rauhassa. Näemmä kannattaa siis kaikki tilanteet viedä loppuun siten, että koirille jää rauhallinen kuva esineestä/asiasta tai eläimestä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti