tiistai 30. elokuuta 2011

Jipon isoisä


Tänään oli hauska päivä - tehtiin reilun tunnin extempore-pikapikapyrähdys Ouluun. Mietittiin, että minne sitä poikien kanssa menisi kyläilemään, kun mukavia kyläpaikkoja olisi ollut montakin tarjolla. Ratkaisun teki se tieto, että kasvattajan luona on hoidossa Jipon isoisä Jäkäläkummun Jänkäjustus "Robbie" eli Miina-emon isä.

Jekkukin pistäytyi leikkimässä Kielon kanssa, mutta muuten matkasi isännän kanssa, kun pienelle pihalle ja asuntoon ei viitsi kahta toisilleen vierasta urosta päästää. Kasvattaja tutki Jekkua tarkkaan ja oli Jekun pään kehitykseen tyytyväinen, samoin lihaskuntoon ja turkki oli erittäin hyvälaatuinen, joskin nyt ei vielä pohjavillaa juuri ole ja takajaloissa karvaa ei ole lainkaan. Oikein mukava kuulla pitkän linjan lapinkoiraihmiseltä arviota ja varsinkin kasvattajalta. No olihan Jekku nyt auttamattomasti vielä pieni kirppu turkin ja kuonon suhteen jos Jipon 7-vuotiaaseen isoisään vertaa. ;) Ehkäpä sitä sitten 5 vuoden päästä ollaan samassa pisteessä..

Kaiken huipuksi Miinakin tuli ja paikalla oli kolme sukupolvea. :) Valitettavasti kolmikosta ei kyllä saatu yhteiskuvaa, kun sen verta eläväisiä ovat, mutta isoisästä ja Jiposta muutama yhteiskuva kuitenkin:

Jippo ja Robbie


Jipsun isoisä :)


Leikkikolmikko - Jippo, Kielo ja Robbie

Jippo ja Miina-emo



2 kommenttia:

leila kirjoitti...

Se on aina mukava tavata koirasukulaisia. :)

quu kirjoitti...

Leila, niin onkin. :) Osaa paremmin omaakin turrea seurata, että mistä ihmeestä tuonkin on perinyt. ;)