lauantai 2. tammikuuta 2016

Vuodenvaihde sekä menneitä ja tulevia tavoitteita

Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä elokuvia katsellen ja kuunnellen Jipon unihaukkua, kun ne vuodenvaihtuessa olivat umpiunessa. Järjestin päivän lenkkeilyt kuitenkin rauhallisimpaan aikaan ja viideltä tallusteltiin kepon luokse tehden samalla päivälenkki ja pojat olivat sisällä sen "pahimman vaiheen" eli kunnan järjestämän kello kuuden ilotulituksen sekä h-hetken.

Vaikkei kumpikaan ilotulituksen äänistä tai valoista mitään välitä, niin en luota vieraisiin ihmisiin. Olisi kurjaa jos sen ainoan kerran ilotulite räjähtäisi turren jaloissa ja se säikähtäisi sitä ikihyviksi tai menettäisi näkönsä.  Illanmittaan karvatit saivat aidatulla rivaripihalla hengailla ja siellä ne leikki ja touhusi omiaan satunnaisten paukkujen välähtäessä. Iltalenkki käytiin tekemässä puolikahden maissa hiljaisessa metsässä.

Tänä vuonna ilotulitus oli maltillista viime vuoteen nähden, jolloin ilotulitukset alkoivat heti joulun jälkeen jatkuen loppiaiseen saakka. Nyt oikeastaan juhlittiin vain varsinaisena päivänä ja sallitun ajan puitteissa.

On aika koota vuoden 2015 tavoitteet ja katsaus mitä saavutettiin, sekä asettaa uudet tavoitteet tälle uudelle vuodelle 2016. 

Vuoden 2015 yleisiä tavoitteita:

- Paikalliseen koirakerhoon liittyminen ja pääseminen osaksi ohitustreenejä, sekä omaehtoisia treenejä kentällä.
- Treeni- ja leikkikoirakaverien löytämistä
- Enemmän retkiä ja pieniä vaeltamisia
- Suoretkeilyä
- Rokotukset kuntoon
- Lappalaiskoirakontakteja
- Alaosaston perustamista näille kulmille?
- Erikoisnäyttelyihin osallistuminen - Voittaja -ja Helsinki Winner näyttelyt

Paikalliseen koirakerhoon ei liitytty kun eivät koskaan vastanneet tiedusteluihin, mutta naapurin kautta löysimme mukavalta kuulostavan kouluttajan ja hallia voi vuokrata edukkaasti, joten käydään tänä uutena  vuotena vähintääkin omatoimisilla hallivuoroilla.

Perustin syksyllä 2015 alueelle yhteislenkkiryhmän ja sitä kautta tutustuttiin uusiin eri rotuisiin koirakoihin. Pojat saaneet sosiaalistua monenrotuisiin turrukoihin.

Retkiä ja lenkkejä on tehty paljon ja ystävystyimme naapurin kanssa niin tulee päivittäin liikuttua lenkeillä 2-3h ihan helposti. Monia ja monia upeita polkuja ja sammalmetsiä tallusteltiin tänä vuonna ja ikimuistoisemmat oli Liesjärven kansallispuistossa ja Torronsuo.

Rokotukset saatiin kuntoon, DM-testit teetettyä ja Hannes Lohen tutkimusryhmälle lähti verinäytteet, ja pojat hyvässä lihaskunnossa. Alaosaston perustaminen tekeillä.

Näyttelyissä en käynyt edes katsomassa. :denti:

Tulevalle vuodelle yleisiä tavoitteita vuodelle 2016:

- Hallivuorot
- Paljon yhteislenkkejä
- Retkiä luontopoluille ja kansallispuistoihin


*  *  *
Katsaus Jekun menneisiin ja tuleviin tavoitteisiin:
Jekku -tavoitteet vuodelle 2015

- Hierontaa 2krt/vuosi
- Karhu-ja/tai susitesti?
- Pari näyttelyä
- Lammaspaimennus
- Peruuttamisen opettaminen
- Paljon uimista

Hieronnat, testit ja näyttelyt jäi tekemäti, kun olin aina töissä, kun sopivia misseilyjä oli alueella ja autottomana oli hieman haasteellista miettiä kyydityksiä.

Peruuttaminen luonnistuu ja lammaspaimennusta kokeiltiin mutta tärpeillä (astutusreissulla ollut) narttu vei herrasta voiton pääasiassa. Keppi ei olisi voinut Jekkua vähempää kiinnostaa mutta oli siellä positiivisiakin juttuja.

Sateinen kesä, joten kastuttiin ilman uimista useita kertoja, mutta muutamat polskuttelut tehtiin kumminkin. Vakiouittopaikka on vielä hakusassa.

Mainio retkivuosi kylläkin ja Jekku kaverustui muutamaan koiraan ja kissakoulutus etenee. Oikein hyvä vuosi. Jekusta kehkeytynyt tänä vuonna tasapainoisempi, rauhallisempi ja halinallempi. Herra Itsenäiselle läheisyys ja hellyydenosoitukset on sille tärkeitä ja hakeutuu entistä lähemmäs.

Jekun tavoitteet 2016:

- Orava- ja muutama fyysinen temppu, missä Jekku ei ole kovin taitava
- Avoimen luokan näyttely ennen veteraanikehiä
- Pyöräilyä
- Vakiuittopaikan löytäminen
- Silmätarkki?

*  *  *
Katsaus Jipon menneisiin ja tuleviin tavoitteisiin:
Jippo - tavoitteet 2015
- Hierontaa 2krt/vuosi
- Karhu-ja/tai susitesti?
- Lammaspaimennus
- Noudon opettaminen
- Opettaa Jippo nauttimaan kahlailusta ja jopa saada se uimaan omaehtoisesti
- Viimeinen SERTi -> FIN MVA

Jiponkin kohdalla moni asia jäi toteutumatta, mutta muuten vuosi oli tasapainoinen ja onnistunut. Noutoa Jippo osaa aika veikeästi, jollei Jekku tule opastamaan.

Vesi-inhoiselle Jipolle vuosi oli merkittävä, sillä kahlailtiin paljon ja Jippo oppi nauttimaan hommasta, mikä oli suuri saavutus pikkukoiralle joka ei tassuistaan kastu edes sadepäivänä.

Kiitos kasvattajan aktiivisuuden Jippo korkkasi Valko-Venäjällä FI&BY MVA-tittelit joten muotovalio-titteleitä saatiin peräti kaksi! Lammaspaimennus meni Jipolla mukavasti, mutta paras vire hukassa ja sitä voisi kokeilla vielä uusiksi jos täältä etelästä löytyisi kiva paimennuspaikka.

Jipon 2016 tavoitteet:

- Rallytoko-kurssi ja möllikisat
- Uusia rallytokojuttuja
- Peruutuksen opettaminen

- Lonkkien uusintakuvaus
- Anna tassu - Jipon tassut ovat pyhää aluetta joten haasteellinen opettaa.
- KV-näyttelyt ja kohti CACIBeja


Kiitoksia lukijoille vuodesta 2015 ja suuntaamme vuonna 2016 kohti uusia polkuja! :)

Ei kommentteja: