torstai 29. marraskuuta 2018

Silmäeläinlääkärissä



Jipon silmät ovat vuotaneet enemmän ja vähemmän jo pitemmän aikaa. Vuoto on ollut kirkasta kyynelnestettä ja rajoittunut enemmän oikeaan silmään. Vasen silmäkin on toki vuotanut, muttei niin paljon kuin oikea. Tuulisilla ja pölyisillä säillä vuotoa on ollut enemmän. Päätettiin lähteä selvittämään perinpohjin, mikä silmiä vaivaa ja varattiin aika silmäspesialisti Leena Ruotsalainen-Ryökkyselle.

Aluksi Leena tutki silmiä erilaisin linssein pimeässä huoneessa ja totesi, että itse silmissä ei ole poikkeavuuksia. Silmänpaineet tarkisti painamalla pientä kojetta silmää vasten ja silmänpaineetkin olivat hyvät. Kyynelkanavan aukot oli nekin hyvät ja samoin ylimääräisiä hankaavia ripsiä ei löytynyt.

Seuraava vaihe olikin Jiposta inhottava, kun kyynelnesteen eritys mitattiin paperilapuilla, mitä pidettiin minuutin verran per silmä. Se näyttikin itsestäkin todella inhottavalta ja tukalalta. Voin kuvitella miltä koirasta on mahtanut olla kun tuijottanut lappua ja kaksi ihmistä pitää kiinni ettei saa tassullakaan huitaista lappua pois.

Sitä seurasi vihreä kajaali ja se laskeutui hauskasti alaluomeen jolloin näytti, että nyt on Jipolla juhlameikit.  Värjäyksessä tarkistettiin onko hankaumia itse silmissä. Sitä seurasi sitten puudutus ja tops-puikolla eläinlääkäri tarkisti alaluomen ja vilkkuluomen alustat. Se vasta ällöttävältä näyttikin ja Leena näytti minullekin, että katso nyt kun siistit vilkkuluomen alustat. Alaluomista löytyi sitten punaisia pieniä pisteitä eli siellä oli lievä sidekalvontulehdus, mihin määräsi kahdenlaisia silmätippoja.

Lääketipoissa oli antibioottia ja kortisonia, sekä Bebanthen Eye-silmätipat toimivat kosteuttajana. Jälkimmäisiä tippoja annettaan muutama minuutti lääketippojen jälkeen.

Tippoja annetaan viiden päivän aikana kolme kertaa päivässä ja seuraavina viitenä päivänä puolestaan kaksi kertaa päivässä. Tippoja päivässä Jippo saa siis aluksi yhteensä 12 päivässä ja hän ei pidä tippojen laitosta sitten _yhtään_.


Epävirallisesti Jipolla terveet silmät:

- Ei haavaumia sarveiskalvoissa
- Ei hinkkaavia ripsiä
- Ei roskia
- Kyynelkanava-aukot normaalit
- Silmänpohjissa ja linsseissä ei poikkeavaa
- Silmänpaineet normaalirajoissa ja tasaiset
- Kyynelnesteen eritys molemmissa silmissä normaalin ylärajoilla (25mm/min) ja kyynelnesteen laatu normaali
- Vilkkuluomen alustat siistit

Jippo olisi kovasti halunnut tutustua pieneen vaaleaan tyttökoiraan, mutta päättikin että mamin selän takana olikin parempi olla kun kaunis vaalea neiti ei innostunut lainkaan Jipon tervehdysyrityksestä .

Heinäkuussa rokotuksilla kävimme puntarille ja nyt painoa oli siihen nähden tullut kilo lisää eli paino tällä hetkellä 20,7kg joten täytyy taas hieman herkuttelua vähentää. Paino on kuitenkin sopiva, mutta lonkkien takia painon ei ainakaan saisi tuosta yhtään kohota.

Viralliseen silmätarkastukseen nähden tämä olikin paljon laajempi kokonaisuus ja hinta myös sen mukainen 170€.


Ei kommentteja: