maanantai 27. joulukuuta 2010

Hau!



24.-27.12.2010




Tänä jouluna meillä raikui nauru ja taputukset, kun Jekkua on opetetty haukkumaan käskystä. Joku teoreettikko oli sitä mieltä, että jos koira opetetaan haukkumaan käskystä, se ei muuten haukkuisi. Meillä haukkumisongelmaa ei ole muuten kuin lappalaiskoirien seurassa, mutta katsotaan miten teorian käy. ;)

Vielä ollaan opetteluvaiheessa, ja välillä haukun tilalla tulee äänetöntä haukkua, matalaa murinaa, mutta useimmiten kuitenkin saadaan sanaan "Hauku" vastaukseksi pieni haukku.

Välillä kuulostaa siltä, kuin pieni otus olisi kaivon pohjalla haukkumassa, kun taas toisinaan haukussa on mukana pienoista komentamista tai ripaus kissamaista miauta.



Meidän oli tarkoitus lähteä tänään joulupäivänä isäni luokse katsomaan Hessu-koiraa, Tassu-kissaa ja tottakai kotiväkeä, mutta automme sanoi sopimuksen irti juuri aatonaattona. Nyt odotellaan taas arjen alkamista, jotta saadaan menopeli kuntoon, jotta voidaan toteuttaa alkuperäinen joulunviettosuunnitelma.

Tällä välin ollaan kuitenkin nautittu joulun herkuista, koottu humoristista ja täynnä yksityiskohtia vilisevää Jan Van Haasterenin 1500 palan koiranäyttelypalapeliä. Dog Show kertoo ehkä karuinta todellisuutta koiranäyttelyiden maailmasta. Sikakin on päässyt punaiselle matolle, kun tuomarin taskuun on tungettu tukku rahaa.


Eilen illalla saatiin palapeli vihdoin valmiiksi! Kuva on eilisaamulta.


Sekä juotu teetä Jekku-mukista, minkä Kuukasjärvellä asuva Aaro-setä meille lähetti. Mukissa on kuva Jekusta, varsin itsetietoisen oloisena. Toisella puolella on tietysti Jekun nimi.


Mukin lisäksi kasvattaja muisti meitä joulukortilla, missä seikkailee hänen koiransa Lempi sekä Kielo. Kielon kanssa olimme tammikuussa mätsäreissä ja nyt upea neiti pokasi Helsingin Voittaja-näyttelyssä Juniorivoittaja 2010-tittelin. Lämpimät onnittelut tätäkin kautta! :)



Edit: Lisätty kuvia ja video, sekä muutettu päiväystä

2 kommenttia:

Lumipyry kirjoitti...

Hauska haukkukoulu :)

quu kirjoitti...

Lumipyry, no sanoppa muuta :D Ollaan nyt viikko treenattu ja samanmoista äänetöntä haukkua se on vieläkin. ;)

Tosin nyt tuota haukkua tulee aina kun pikkuhipon ottaa esille eikä heitä sitä heti silmänräpäyksessä, että näin.. :D