sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Punaisia nauhoja kaksin kappalein!



Käväistiin poikien ja Piitun kanssa mätsärissä - lisäksi paikalla oli lappalaiskoirien alaosaston koiria useampi. Meillä oli siellä oma nurkkauskin. :)

Ensiksi oli Jipon vuoro esiintyä toisen lapinkoiraurospennun kanssa. Tuomarina isoille roduille toimi pumeja kasvattaja täti, mikä oli tosi tarkka ja sanoi, että Jippo on valmiimpi joten se sai punaisen nauhan. Punaisten pentujen ryhmäkehässä oli yli kymmenen koiraa ja yhden kierroksen perusteella neljä valittiin jatkoon, ja Jippo ei niihin kuulunut.  Olen kyllä tosi tyytyväinen, kun Jippo on pikkaisen alkanut olemaan intolintuna ja pomppimaan, että malttoi kuitenkin kivasti esiintyä. 

Jippo vapaasti esitettynä, venyy ja vanuu suuntaan jos toiseen :D
Kuva: Laura Posti

Jekku odottelemassa omaa vuoroaan Henna-tytön halailussa:


Jekun kanssa meille sattui kaikista pahin mahdollinen kilpakumppani - saksanpaimenkoiranarttu. Jälkeenpäin ajateltuna paras mahdollinen.. Sanoin kyllä tuomarillekin, että mitähän tästäkin tulee, mutta Jekku ei nartusta tuumannut mitään ja esiintyi erinomaisesti. Tuomari ihastui Jekun rauhalliseen ja itsevarmaan esiintymiseen ja hyviin liikkeisiin, joten sille napsahti ensimmäinen punainen nauha ikinä! :)

Kuva:Laura Posti

Punaisten aikuisten ryhmäkehässä ei tullut sijoitusta. Olen niin tyytyväinen, kun Jekku oli koko mätsärin aikana niin rauhallinen, vaikkei se koskaan mikään rähinäpetteri olekaan ollut, mutta aikaisemmin ollut pikkuisen kärsimätön kun mitään ei tapahdu ja ollut skarppina - sellaista nuoren koiran kärsimättömyyttä oli aikaisemmin havaittavissa. Nyt Jekku makoili ja tykkäsi olla rapsuteltavana, mitä se normaalisti ei ole näyttelyissä tehnyt (ja torstaisissa treeneissäkin Jekku pyysi Kompoa leikkimään ja Kompokin jo kaukaa näki Jekun ja oli kovasti iloissaan. Hauskoja nämä isot pojat. :) )

Mätsärissä taustalla ollut uros pärräsi ja Jekku sitä katsahti, mutta käänsi selkänsä ja laittoi makailemaan(!).  Voikohan tästä päätellä, että teini-ikä on nyt mennyt ohitse ja Jekusta on tullut itsevarma nuori mies?

Jekkuhan on kotioloissa sylikoira ja tykkää olla rapsuteltavana, mutta nyt se oikeasti oli niin rentona, että kävi pussailemassa kehäsihteeriä ja koirakavereiden emäntiä, mitä se normaalisti ei ole koirapahtumissa tehnyt. Aikaisemmin se on seurannut muuta toimintaa ja toisia koiria, että ihmiset on jäänyt vähän paitsiolle. Miekin rapsuttelin minkä ehdin ja Jekku jutteli omaan tapaansa kiitosta rapsutuksista ja antoi emännällekin pusuja. Miun koira on tainnut mennä jotenkin rikki. :D


Voittajan on helppo hymyillä!  Jekun ihkaensimmäinen punainen nauha! :)



Sinisen talon nalle :)






lauantai 19. marraskuuta 2011

Jalostustoimikunta

Tuossa taannoin tein Jekun osalta Lappalaiskoirat ry:n jalostustoimikunnalle terveysriskikyselyn Jekun suvun terveydestä.

Jokainen lappalaiskoirankoiranomistaja voi terveysriskikyselyn tehdä ja se kannattaa ehdottomasti teettää, jos on omaa koiraansa käyttämässä jalostukseen tai jos epäilee koiransa sairastavan jotain sairautta kuten esim. epilepsiaa, kilpirauhasen vajaatoimintaa jne niin osaa sukurasituksesta lähteä selvittämään koiransa mahdollista sairastumisen syytä

Terveysriskikyselyn tuloksessa kerrotaan, mitä riskejä suvussa on ja mistä riskeistä suku on vapaa. Vastauksessa ei kerrota sairastavien koirien nimiä tai että missä kohtaa sukutaulua tapaukset löytyy. Lisäksi kerrotaan mahdollisista sairauksista joita on koiran sukutaulussa olevien koirien jälkeläisillä.

Jekun suvussa ei ole kataraktoja (kaihia) eikä epilepsiaa, näin siis tämän hetkisen tiedon mukaan. Jipon osalta kyselyä en tehnyt, kun se on vielä niin juniori. Teetän sen sitten myöhemmin kun on ajankohtaisempaa.

Kaikkihan eivät ilmoita oman tai kasvattinsa sairauksista jalostustoimikunnalle, mikä on todella surullista joten 100% toimikunta ei voi luvata koiran suvun terveyttä tai tietojen paikkansapitävyyttä, mutta kannattaa silti käyttää jalostustoimikunnan palveluja, koska ainahan se on kotiinpäin pitää rotu mahdollisimman terveenä ja jos vaan jotenkin voi pienentää sairastumisriskiä, niin sehän kannattaa hyödyntää. Tietenkin itsekin täytyy selvitellä ja tutkia, mitä taustoilta löytyy.

Jekkua kysyttiin varaisäehdokkaaksi jo keväällä ja nyt kun sen terveystulokset on niin hyvät niin ehdokkuus vahvistui . Koska uroksen omistaja voi jalostustoimikunnalta kysyä riskejä yhdistelmästä, johon omaa urosta on kysytty, tein alustavan kyselyn ja selvisi, että yhdistelmä olisi erinomainen. Tämä etukäteiskysely helpottaa huomattavasti nartun omistajan päätöstä käyttääkö hän sinun urostasi ja kun virallista urossuositusta lähdetään kysymään ei tarvitse jännittää tulosta. Nartun omistaja kuullessaan yhdistelmän erinomaisuudesta lähettikin urostiedustelun Jekusta ja tulos on tuossa alla.

Jalostustoimikuntahan katsoo, että mahdollisia perinnöllisiä sairauksia (autoimmuunisairaudet, silmäsairaudet jne) ei löydy molemmilta puolilta. Tästä syystä on erittäin tärkeää pitää sukusiitosprosenttikin niin alhaisena kuin mahdollista ettei mahdolliset sairaudet kertaannu.

Muutama päivä sitten jalostustoimikunnan foorumille oli tullut tieto, että Jekku oli hyväksytty varaisäehdokkaaksi hienolle Viivi-neidolle:


Miilupellon Muru FI19598/09, A", (a).
Pirjo Kivijärvi ja Jani Moilanen, Suomussalmi kk
- Jehnajan Kamfertti FIN43600/08, B", (B), oe
- Cantavia Noitarumpu FI29257/09, B/A", (-), oe
- Pikku-Panuman Musti FI20306/09, B/C", (-), oe
 


Näin luet vastausta:
Nartun nimi ja tiedot,
Nartun omistaja
- Urosehdokkaat
Uroksen nimi, rekisterinumero, lonkkatulos, PrcdPRA-status, oe = nartun omistaja ehdottanut ko. urosta


Vaikka Jekku on varaisäehdokkaana ja luultavammin varalle jääkin, niin oli mukava käydä läpi tämä prosessi ja huomata, että Jekku ko. nartulle passaa ja onhan se aina kiva saada vähä nimeäkin näkyviin. Urossuositukset kun julkaistaan Lappalaiskoirat-lehdessä.




Jos sinun lappalaiskoirasi sairastaa jotain (esim. autoimmuunisairaudet, kivespuutos, allergiat, purentaviat ääniherkkyys jne), niin olisi hyvä asiasta kertoa jalostustoimikunnalle ja sen voit tehdä tästä linkistä.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Lintukoto tuhoutui

Meille tapahtui ikävä tapahtuma parisen viikkoa sitten. Lähdin poikien kanssa lenkille tutulle ja turvalliselle polulle. Pojat kulkivat kytkettyinä kunnes läheisen talon saksanpaimenkoiranarttu pääsi tarhastaan ja syöksyi kohti. Huusin kaikki mahdolliset kirosanat sille ja suojasin pojat taakseni. Narttu kääntyikin kotiinsa, kunnes se päättikin hyökätä päin. Siinä rytäkässä pannat lipsahtivat poikien kaulasta niiden paniikissa peruutellessa nartun hampaita. Onneksi pojat pääsivätkin irti, ja ne pystyivät väistelemään.


Jekku puolusti minkä ehti Jipon huseeratessa paimenhaukkua taistelevan kaksikon ympärillä. Vanha setä tuli tilannetta katsomaan ja onneksi koiran omistajakin tuli. Omistaja yritti hakata koiraansa kepillä, muttei uskaltanut koskea koiraansa eikä koiralla ollut pantaakaan. Lopulta Jekku luovutti, kun se ei mahtanut mitään ja Jekku lähti juoksemaan kotia kohti. Jippo yritti mennä nartulle hyvittelemään ja se saikin näykkäisyn takalistoon ja Jippohan kiljuen pakeni. Lopulta omistaja sai koiransa kuriin kysyen miten narttu on päässyt edes irti (johon en osannut tietenkään vastata mitään) ja me Jipon kanssa päästiin lähtemään kotiin Jekun juostessa edellä.

Jekku juoksi kotiovelle istumaan ja minulla oli pannat ja hihnat miljoonalla sykkyrällä jalkojen ympärillä. Leikkikentän tädit ihmettelivät hieman räsyistä olemustani ja he järkyttyivät tapahtumasta - entäs jos narttu olisikin hyökännyt lasten päälle tai narttu olisi Jekkua seurannut ja taistelu olisi tapahtunut leikkikentällä?

Jippo ei tapahtumaa muista ja käy kyllä niin pientä sääliksi, kun se ei tajua että toinen haluaa sille pahaa. Jekulle kaikki pisteet siitä, että se yritti puolustaa ja siitä että kun se ei pärjännyt luovutti, eikä syöttänyt itseään.

Minä vältän ko. paikkaa kuin ruttoa ja mieluusti valitsen jonkun muun reitin, kun saksanpaimenkoiranarttu huutaa tarhassaan aikaista vihaisemmin ja jos se vielä sieltä irti pääsee, niin se tappaa siihen paikkaan.


Pojat ohittivat paikan tunti hyökkäyksen jälkeen ja useana päivänä, mutta parin viikon jälkeen Jekku on alkanut murista mennessä paikan ohitse. Kotiintullessa saman paikan ohi se leikkii ja koheltaa kuten aina ennenkin. Pojat eivät ole koskaan käyneet narttua katsomassa, eivätkä ärsyttäneet sitä haukkumalla tai murisemalla tms, mutta kaippa nartulla on niin voimakas vahtivietti ja niin elämäänsä tylsistynyt, kun joutuu olla pienessä tarhassa jokaikinen hetki eikä se pääse ihmisten pariin eikä koskaan lenkillekään.

Jotenkin viha koko ko. rotua kohtaan vain nousee. Ensin valkoinen paimenkoira hyppää meidän pihalle ja nyt tuo. Miksi te ihmiset otatte tuollaisia koiria jos teillä ei ole tarpeeksi tietoa ja motivaatiota kouluttaa ja liikuttaa noin voimakasta rotua? Tai miksi ylipäätäkään otetaan mitä tahansa koiraa tarhakoiraksi vailla tarkoitusta? Luopukaa koiristanne jos ette kerta jaksa niitä hoitaa ja kouluttaa. Koirat tarvitsee joka päivä liikuntaa, koulutusta tai aktiviteettejä, ihmisen seuraa ja ennen kaikkea sosiaalista toimintaa toisten koirien kanssa.

Ehkäpä tämä narttu on iloinen, kun sen tarhaan on laitettu jouluvalot tai ehkä sen omat ihmiset on ylpeitä itsestään, kun koirakin saa valojen kautta huomiota? Surullista.

torstai 17. marraskuuta 2011

Laavuilemassa

17.11.2011

Pojilla on ollut vähän ankea viikko, kun aloitin kuukauden kestävän yrittäjyyskoulutuksen ja täytyy olla jo kahdeksalta opiskelemassa ja siihen aikaan pojat (ja minä myös) monesti kääntää kylkeä. Aamulenkille lähdetään kuudelta ja pojat jäävät kotiin kahdestaan tai isännän kanssa nukkumaan. Eipä olla sitten oikein ehditty mitään puuhata, kun en ole oikein ollut vireessä kun pitkän tauon jälkeen opiskelusta tulee pää kipeäksi ja valtavan väsyneeksi, vaikka muuten opiskelu antoisaakin onkin.  Onneksi kuitenkin päästiin aikaisin lähtemään koulusta ja kävin nappaamassa isännän ja pojat matkaan ja lähdettiin laavulle paistamaan makkaraa.

Toistamiseen käytiin tällä meidän uudella vakiolaavulla, mikä on heinittynyt lahti lintutorneineen. Kuvassakin näkyy valtava määrä piisamin koteja ja söipä Jippo piisaminlihaakin (raadon hampaista päätellen). Jekkua kiinnosti kovasti nämä muurahaiskekoa muistuttavat heinämättäät ja tassuttelikin heikoilla jäillä, pari kertaa plumpsahtaen matalaan veteen.




 Laavulle päästyämme unohdin kameran autoon ja pojat lähti tietenkin perään kamerannoutoreissulle. Käskin poikia istumaan ja odottamaan ja lähdin autolle yksikseni. Koko ajan tuntui siltä, että jokin seuraa ja aina kun käänsin pääni en nähnyt ketään. Autolle päästyäni takanani olikin valkokuonoinen versio vähän häkeltyneenä, että kuinkas tässä niin pääsi käymään. Jipon kanssa palasimme takaisin laavulle ja siellä polun päässä Jekku istui kiltisti käskyn alla odottamassa. :) Enpä olisi uskonut, että se malttaisi niin kauan odottaa. Meillä odota-käsky on vähän sinne päin, jota käytetään kun mennään ovista tai jos polulla pyytää odottamaan jne, ettei sitä edes tarvi niin pitkäkestoisesti edes totella, kun siihen on sitten ihan oma käskynsä, jota on pakko totella.

 Jekku katselemassa näkötornin terassilta maisemia ja kuuntelemassa onko piisamit vielä hereillä






"Anna mulle makkaraa!"




Jippo oli vähemmän yhteistyökykyinen kuvien suhteen, kun se selkeästi liikkui kauemmas meistä eli alkaa teini-iän korvattomuusvaihe ja kohtahan sitä ei voi päästää vapaaksi hetkeen aikaan, jos vanhat merkit pitää paikkansa..




 Eväänä oli makkaraa, perinteistä ja uutta chilimakkaraa, keksejä ja mehua. Poikia kiinnosti vain makkarapolitiikka, että saako he makkaraa ja miten paljon..


 

Jos on makkaraa, on siellä jossain pieni lapinkoirakin..



tiistai 15. marraskuuta 2011

Tuisku

Oli ilahduttavaa nähdä Jekun upeasta isistä eli Tuiskusta, Dagolas Duutsoni, uusia kuvia pitkästä aikaa ja sainkin omistajalta luvan näyttää niitä teillekin. :)

Jekun isipappakin on valtavasti kehittynyt sitten niiden kuvien, joiden perusteella päädyttiin Jekkuun.

Tuisku asustelee Tyrnävällä, Oulun kupeessa, perhekoirana ja sen kanssa harrastetaan arkitottista ja nyt menossa on naksutinkoulutus. Tuiskun mieleen on metsä- ja peltoretket, esteiden hyppiminen ja muutenkin kaikki toiminta. Tuisku on oppinut monen monta sanaa, kuten poikansa Jekkukin, ja Tuiskulle sanottaessa sanan "Lenkille" se hakee alkaa etsiä hihnaa. :)  Omistaja kuvailee Tuiskua herkkusuuksi ja että se tykkää touhuta täysillä.




Kuvat: Tuiskun omistaja

tiistai 8. marraskuuta 2011

Penkkikansaa


8.11.2011



Jippopippo on opetellut ahkerasti kiepin tekemistä ja maahanmenoa. Selkeästi käsimerkit ymmärretään paremmin kuin sanat, mutta niinhän se Jekkukin asiat oppii. Taistelutahtoa löytyy lelujen kanssa ja olenkin yrittänyt innostaa ja läpsiä leluun, työntää Jippoa pois, että se muutenkin elämässään taistelisi ja onhan se hyvä asia sitten luonnetestissä jos ei lelusta heti irroita.

Jipolle esitettiin jo isyyskutsu, vain 9 kuukauden iässä ja vastasin kutsuun myöntävästi - katsoo sitten lähempänä, että mitä terveystarkit pitää sisällään ja mitä jalostustoimikunta sanoo mahdollisesta yhdistelmästä.

Itse vielä ei ollenkaan sisäistä, että Jippo kasvaa aikuiseksi. Se on mamman oma pieni mussukka, joka seuraa koko ajan kotitöitä tehdessäni ja nukkuu minun sängyn vieressä eikä nouse ennen kuin herään,  eikä sitä voi ajatellakaan niissä isojen poikien puuhissa. Tokkopa Jippo edes tajuaa mitä ne tyttökoirat on.  Eikä Jippo nyt isäksi ole ryhtymässäkään ennen kuin terveystarkastukset on tehtynä ja niitä en teetä ennen kuin sitten lähempänä kolmea ikävuotta jotta saa luusto ja tukielimet kehittyä ihan rauhassa.

Miinuspuolena kyllä täytyy sanoa tuo kukkien merkintätikkujen ja muoviruukkujen varastaminen - en enää tiedä minne olen mitäkin kasveja istuttanut ja kun en istuttele mitään taviskasvejakaan niin siinä ei tunnistuskaan oikein auta kun ei niitä tunnista juuri kukaan. Tikut on siis siellä täällä ja muoviruukuilla on kiva leikkiä kuten kissa; heitellä ruukkuja ilmaan, kelliä niiden kanssa tai tassulla läpsiä ruukkua. Joskus tuntuu, että taisi Petra-kasvattaja hieman juksata ja myydä meille koiran sijasta kissan. ;)


Miehen sisar eli käly oli ostanut kesällä jostain kierrätyskeskuksen tapaisesta puutarhakalustesetin (kaksi nojatuolia, iso pöytä ja kahden istuttavan penkki) ja sehän täytyi häneltä ostaa pois, kun passaa niin tähän 70-luvun lopulla rakennettuun taloon värin kuin tyylikin puolesta. Penkki varsinkin on hauska, siinä on mukava kuvata poikia ja vaikka ilmeet nyt on tuommoiset annamullenamia-tyyliset, eli niin ei poikien näköiset, niin laitan nyt kuitenkin kyttäyskuvan tähän. :)