perjantai 29. tammikuuta 2010

Rauha saavutettu

Naiset sekoitti Jekkusen pään jopa siinä määrin, että se alkoi ahdistua, kulunut viikko on ollut todella kurja.

Jekku piippasi, seurasi ja ulvoi itekseen pihalla. Myös meidän poissaolo sai sen itkemään ja ulvomaan. Meillä on siis mukavasti teini-ikäinen, naiset hoksannut ja lievästi eroahdistunut kaveri kotosalla. Pienen koiran pää on siis ollut ihan sekaisin, mutta nyt ollaan normalisoituneita.

Pari päivää oli ihan surkeita, mutta olemme palkanneet rauhoittumisesta, jättäneet piippaamiseen täysin huomiotta ja kiinnitetty huomiota kohtaamisiin eli jätämme Jekun taas täysin huomiotta. Tunnekuohussa Jekku ei saa eikä pääse mihinkään, lenkille lähtöäkin odoteltiin 15 minuuttia, kunnes Jekku rauhoittui ja laittoi kiepille. Eikä aikaakaan, kun meillä on taas rauhallinen koira, joka nukkuu rauhallisena eikä ravaa perässä. Lisäksi ollaan itse oltu rauhallisuuden perikuvia ja reagoitu hitaasti ympärillä tapahtuviin asioihin. Oikeastaan siis me ollaan oltu kuin ei oltaisikaan paikalla, ja palaset loksahtelee automaattisesti paikalleen.

Alkuviikosta kotiin tullessa vastassa oli läähättävä, hermostunut ja itkevä koira. Joka on kytännyt ovella meidän tuloa ja ulvonutkin. Nyt taas kaupasta tultuamme Jekku kömpi lipaston alta rauhallisen ja hyvin nukkuneen näköisenä, kun sitä ei huomioitu niin se laittoi kerälle eikä meistä piitannut. Rauha on taas saavutettu.

Sitä vain miettii, että jos tavallisella koiranomistajalla ei ole näitä tietoja hallussa, niin miten mahdottomaksi koiran kanssa elo voi mennä?


Ahdistunut koira voi pistää koko kodin remonttiin ja kaikista ikävimmässä tapauksessa kohtaa viimeisen päivänsä, tai ainakin kotiutuu uudelleen. Aika harva tuttavapiirin koiranomistajista oikeasti tietää, miten koira toimii ja miksi, jos tietäisivät niin ehkä ongelmia olisi vähemmän? Monesti palkataan tai vahvistetaan vahingossa väärästä käytöksestä ja kohta ongelmia on kasaantunut ja kasaantunut.

Mitä enemmän koiran sielunelämää on tutkinut, niin sen parempi on mitä vähemmän sitä huomioi ja huonossa käytöksessä jättää huomiotta. Meillä hyi-sana toimii hyvin ja sen tarkoituksen ymmärretään, joten me voidaan huonoon käytökseen puuttua.

Huomiottajättäminen ei tarkoita millään tavoin hylkäämistä tai että koiraa jotenkin kohdeltaisin kaltoin, päinvastoin. Kohtaamisien määrä vähenee, mutta laatu paranee. Jälleennäkemiset on riemukkaita ja tapahtuu silloin, kun me ihmiset halutaan ottaa koiraan kontakti, eikä koira odota niitä koko ajan. Vastaavasti taas koira tietää, että kohtaamisista ja saa huomiota ja laumaeläimenä se pitää siitä. Ulkona ollessakin on helpompi kutsua luokse, kun koira motivoituu jo huomiosta. Jos jatkuvasti Jekkua silittelee, niin se vaatiikin niitä enemmän ja sitten ollaan ongelmisssa.

Koirallekin pitää antaa tilaa ja sitä kautta se saa itsevarmuutta "yksinkin pärjään mainiosti". Jekku leikkii yksistään nyt enemmän, kun ei odota sitä meiltä. Kun me ihmiset saadaan sitä tilaa, niin koiran läheisyyskin tuntuu paremmalta ja näin ollen suhde koiraan vain parantuu.

Nyt on puhuttu paljon näistä hevosrääkkäystapauksista, ja kuten suurien eläintekin, niin ehkä pienten eläintenkin omistajille voisi enemmän kertoa eläimen tavoista ja ongelmatilanteista, sekä niiden ratkaisusta. Kaikki ei osaa hankkia tarvittavaa tietoa, joten miksei sitä voisi opettaa jossain? Tällä saataisiin monessa kodissa elo rauhalliseksi, eikä olisi niin paljon uudelleensijoitettavia/lopetettavia eläimiä.

Meille Jan Fennelläin kirja Kuuntelen koiraani on se kirja, jota ilman emme voisi olla, kannattaa lukea, niin ymmärtää koiraa paremmin :)

maanantai 25. tammikuuta 2010

Hormonihyrrä

Me täällä ollaan kuin tulisilla hiilillä, sillä Jekku on vihdoin, 9,5kk iässä, tajunnut että mitä ne tytöt lopulta ovatkaan.

Tyttökoirat ei ole vain leikkitovereita vaan potentiaalisia tyttöystäviä eli pikku-Jekkuja olisi saatavilla jos joku valmis koiratyttönen erehtyy lähestyä.. Tästähän muutoksesta seuraa meille ihmisillä hauskuutta, myötähäpeää ja harmaita hiuksia. Paljon ollaan tultu eteenpäin sitten toukokuun lopun, jolloin Jekku meille tuli. Siitä on kasvanut tasapainoinen ja hyväkäytöksinen nuoriherra, joka rakastaa ihmisiä, joten niissä tavoitteissa ainakin on onnistuttu. Kunhan saataisiin tämä teini-ikä luotsattua yhtä onnistuneesti. Jekku on kuitenkin aika nöyrä (pentukurssilla ei tosin oltu sitä mieltä) eikä yritä alistaa meitä ihmisiäkään, se ainakin vielä tietää paikkansa.

Meillä kuitenkin voidaan pahoin :D Ei voi rauhoittua, ei syö nameja, ei puruluita, ulvotaan ja sukukalleudet esillä. Kuuluvat toki asiaan, mutta meidän ihmisten on vähän vaikea sopeutua kun omasta pienestä pennusta onkin kasvanut iso mies. Takaisinhan ei ole menemistä, joten kyllä me tästä yli päästään. Tämä tuli vain kovin äkkiä!

Eilinen oli ihan järkyttävä päivä, mutta tänään on jo ruoka on maistunut. Jotenkin maaseudulla oli helpompaa kasvattaa koiria, kun naapureissa ei ollut koiria ja meidän muiden koirien naisseikkailut olivat minimissään. Tiheästi asutussa kaupungissa asia on ihan toinen..

Jekku ei ole ennen eilistä tajunnut tytöistä juuri mitään, mutta mentiin sitten tapaamaan Siru-kaveri, jolla oli passelisti tärppipäivät. Kävelylenkki oli yhtä itkua ja kiukuttelua. Tokihan sitä onnistumistakin tuli, mutta kaikenkaikkiaan taidettiin tehdä tyhmästi. Ja nyt ollaan yhtä hormoonihyrrää. Tosin tämähän olisi tullut väistämättä vastaan..

Kotimatkalla tuntui, että kävelytän sutta, kun muutaman metrin välien sydäntäsärkevä ulvonta kaikui kaduilla. Jekku painoi etupään alemmas, ojensi kaulan ja monitahoisesti ulvoi. Itkettiin, ulvottiin pari-kolme kertaa, itkettiin, ulvottiin.. parin kilometrin kotimatka oli oikein "mukava".

Yritin rauhoitella nameilla, mutta kun ne ei kelvannut eikä korviakaan tuntunut turrukalla olevan, oli vain pakko kävellä kotiin. En viitsinyt tehdä asialle mitään, etten vahingossa vahvista käytöstä. Vanha pappakin sai kuulla kohdalla serenadin, mitä ei ehkä arvostanut..

Ollapa meillä vielä tällainen pieni pentu, joka roikkui lahkeessa, pissasi minne sattui ja puri pohkeita, sillä mikä tahansa pentukäytös on ihanempaa kuin teini-ikäinen hormonihyrrä taloudessa

perjantai 22. tammikuuta 2010

Hallivuoro, osa I

Kävimme tänään ensimmäistä kertaa lappalaiskoirien hallivuorolla:

Valtava kuplahalli oli jännittävä paikka - tekonurmi, viileää ja halli oli jaettu toko- ja agilitypuoleen. Jekulla meni puolisen tuntia rauhoittumiseen - äänet kaikui suuressa hallissa, esteiden kasaamisäänet säikytti, uusia tuoksuja ja outoja koiria. Välillä piti haukahdella muiden mukana, mutta kunnes muut olivat hiljaa, Jekkukin rauhoittui. Jekku ei yleensä hauku millekään, mutta lähtee kyllä muiden mukaan haukkukisaan.

Tällä ensi kerralla otimme muutaman perusharjoituksen, mutta pääasiassa katselimme ja leikimme vetonarulla ja vinkupallolla. Harjoitukset meni mukavasti, mutta vähän korvat oli hukassa. Rauhoittumisen jälkeen toteutti pyyntöjä hienosti - istumista, seisomista, maahan menoa ja luoksetuloja. Hallin toisella puolella oli agilityharkat käynnissä ja se kiinnosti Jekkulia kovasti. Riikka-ystävä myös tutki Jekun paikat ja hampaat, ja hienosti kuulemma meni.

Keskiviikkona Jekku tapasi Riikan koiran Karran toistamiseen, ja Raiku-koirakaverin myös. Kävimme kiertämässä pienen metsälenkin ja vähän meidän teinipoika pörisi muille. Sellaista pikkuista kukkoilua havaittavissa.. Kotona on myös yritetty astua meitä ihmisiä, josta on seurannut Jekun alistaminen asettumalla sen päälle. Jekku nopeaa luovuttaa ja huokaisemalla ilmaisee, että hän on jäänyt nyt toiseksi ja sen jälkeen ei enää kokeile, ainakaan samana päivänä ;)

lauantai 16. tammikuuta 2010

Bling


Päivittäiseltä metsälenkiltä tarttui mukaan muutama herttainen kuva yhdeksän kuukautta vanhasta Jekkusesta :)

Olemme olleet siitä onnekkaassa asemassa, että asumme lähellä järveä jonka ympärillä on metsää, osa alueesta on hyvinkin kosteaa ja soista. Polkuja risteilee metsässä yllin kyllin ja voi päivällä aika huoletta pitää koiraa irti. Viikonloppuisin metsä täyttyy muistakin koirakoista, joten silloin koiraa ei voi ajatellakaan pitävänsä irti.
Joko mennään?!


Soinen osuus on talvella helppo suorittaa..





Välillä on pieniä saarekkeita jossa kasvaa suuria havupuita:


.. palasimme takaisin soiselle osuudelle jossa pajut ja heinät kasvaa valtoimenaan..


Pieni valokuvausstoppi:





Järvenranta häämöttää!


Siellä se järvi on! Polku kääntyy oikealle ja sitä pitkin lähdetään kohti kotia, johon ei ole enää pitkä matka!



maanantai 4. tammikuuta 2010

Sininen nauha



Kävimme eilen ensimmäistä kertaa harjoitusnäyttelyissä eli Match Show:ssa yhdessä Marin ja hänen koiransa Sirun, sekä Jekun kasvattajan Petran ja koiransa Kielo kanssa. Kielo tavattiin viimeksi pentutreffeillä marraskuussa ja olipa tyttö kasvanut! :)

Näyttelynoviisina oppimista oli paljon ja saimme hyvät eväät ensi kertaa varten. Menestystä ei tällä kertaa tullut: saimme ensimmäisestä erästä sinisen nauhan (Jekku rakasti tuomaria liikaa eikä seissyt kunnolla, hampaiden ja paikkojen katsominen sujui hyvin). Tosin ei häviäminen haitannut yhtään kun rakkaat ystävämme Mari ja Siru olivat vastassa. :) Ja myös toisesta erästä tuli lähtöpassit, vaikka silloin se seisoi ja seisoi. :)

Siru tarkkailemassa kehän tapahtumia


Jekku kyllä seisoi todella upeasti, kun tuomari katsoi muita koiria. Pääsipä Jekku koirakoulu.infon kuvagalleriaankin. Kuvia voit katsella täältä.

Jekun kasvattaja Petra oli myös mukana kannustamassa meitä ja osallistui uuden tulokkaan Kielon kanssa. Petra ja Kielo korjasivat koko potin -Heille lohkesi isojen pentujen voitto ja Best In Show, heidän menestys oli meillekin kuin pala voittoa :) Hyvä Petra ja Kielo!

Kasvattaja kehui Jekun liikettä ja kehui meitä vanhoiksi tekijöiksi kehässä. Jekun hampaat ja turkki sai myös kiitosta. Kiitos Petra tuesta! :)


Oman vuoron odottelu kesti ja kesti.

Harjoittelemme kotosalla seisomista, minä taas Jekun vieressä kyykistelyä, koiran asennon korjaamista ja sitä että missä kädessä hihnaa ja namia kannattaa pitää. Eli koira on valmis, mutta unkkelo ihminen ei.. ;)

Olin ylpeä, kun Jekku liikkui hienosti kehässä ja tuli vierellä/vähän perässä. Se ei höntyillyt pois kehästä, eikä jäänyt taakse eikä yrittänyt toisten koirien luokse. Se ei ärhennellyt eikä haukkunut. Namit sai sen vähän paineeseen ja se tarjosi kaiken osaamansa..

Erityisesti olin ylpeä siitä, että Jekkua ei tarvinnut hihnasta kiskoa seisomaan, eikä kädellä tukea sitä vaan se seisoi ihan itse. Valitettavasti monet tätä teki, ja se ehkä kuuluu toimintaan, mutta haluan että koira tekee asioita omatoimisesti ja sillä on mukavaa.

Kiitos Mari ja Petra seurasta! :) Siru ja Kielo olivat korvaamattomia tylsyyden tappajia, kun saimme odotella ja odotella.

"Eikö nää bileet lopu koskaan?"

Lopulta pääsimme lähtemään ja Jekku tapasi Sirun asuintoverit eli kaksi kania. Onneksi Jekku oli sen verran väsynyt, että lipaisi kania kyljestä (paisti mielessä?) eikä haukkunut/yrittänyt käydä kimppuun. Vähän piti kuitenkin vahtia, mutta ihan nätisti sujui. On kyllä tosi kivaa, kun Jekulla on taas koirakavereita kaupungissa!

Jekun tyylinäytettä Match Show'sta 3.1.2010



perjantai 1. tammikuuta 2010

Uusi vuosi, uudet kujeet

Hyvää Uutta Vuotta 2010

ja

mainioita lenkkeilykelejä toivottaen,



t. Jekkulan väki

* * *

Täytyy kyllä myöntää, ettei Jekun ensimmäinen vuodenvaihtuminen ollut mitenkään nautittava. Vietimme ihan vain perheen kesken juhlaa kotona ja sisätiloissa. Ikkunaverhot olivat ikkunoiden edessä ja telkusta pyöri ohjelma kovalla äänellä.


Alkuilta - kuudesta kahdeksaan - meni loistavasti ja Jekku vain nukkui päivävakiopaikassaan, 100 vuotta vanhan lipaston alla, mutta sitten se laittoi seuraavanlaisen paniikkimoden päälle:

Jekku juoksi paniikissa, itki ja yritti kavuta sohvalle turvaan (sillä ei ole lupa tulla sohvalle, joten hätä oli kyseessä). Voisi sanoa, että pikkumies kiipi ns. seinille. Vasta yläkerrasta löytyi turvapaikka, tietokoneen pöydän alta, mihin rauhoittui.

Yläkertaan vietiin Kissakin (vinkuva pehmoleopardi) ja sitä sitten lutkutettiin silmät kiinni ja alakerrassa saman kohtelun sai Nasu (pehmopossu). Välillä leluja kuitenkin tapettiin ihan tosissaan. Puruluuta rauhoittui kuitenkin syömään.


Yhden maissa pääsi pikaiselle hihnalenkille, eikä sitten ollutkaan oikein kummissaan. Takapihalla pissa-asioinnit uskalsi tehdä vain jos toinen meistä tuli kaveriksi ja ikinä ei oltu pissaamisoperaatiota tehny noin nopeaan. Yleensä J jää vain hengailemaan ja unohtaa koko asian, sisällä sitten muistaa ja taas mennään ulos.

Naapuri sai huutia, kun räjäyttivät 5m päässä talosta sellaisen ilotulitusmeren (kolmen metrin korkeudelle jatkuvalla syötöllä tähtisadetta). Ihmiset ei sitten yhtään ajattele muita eikä osaa toimia ilotulitteiden kanssa. Välillä tuntuu, että "juhlinta" menee liian pitkälle. Pitkin yötä kuului pauketta, kun luultavasti alkoholista nukahtaneet säntäsivät pihalle ampumaan unohtuneita raketteja.

Seuraavan viikon saadaan taas lukea iltapäivälehdistä onnettomuuksista. Onkohan nykyihmiset jo niin huolimattomia, että ilotulitteet saisi kieltää kokonaan? Siltä ainakin tuntuu.. ainakin ahtaasti asutulla kaupunkialueella.

* * *

Hiljaiselon aikana olemme käyneet useasti laavulla paistamassa makkaraa ja loimulohta, sekä tavanneet tuttuun tapaan koirakavereita. Nyt pyhien aikana Jekku on ollut varsin yksinäinen, kun kaikki koirakaverit ovat poissa kaupungista. Jekku myös saanut viilettää vapaana metsäpolkuja pitkin, mikä sitten on taas aiheuttanut pientä ongelmaa hihnakäyttäytymisessä, kun opit on vähän unohtuneet. Toinen ongelma on koirien luo karkaaminen.

Aloitamme noiden asioiden "treenaamisen" hallivuorolla, mikä on joka viikkoista. Me tosin ei varmaan joka kerta mennä, mutta tarvittaessa. Hallivuorolle osallistuu lappalaiskoiraharrastajia ja vapaamuotoisesti jokainen saa harjoittaa mm. tokoa ja muuta. Yhdessä sitten pähkäillään ja opastetaan. Me aiotaan harjoitella ihan peruskäskyjä toisten koirien häiriön alla, sekä liinan avulla tuota luvan kysymistä toisten koirien luokse. Pari Jekun koirakaveria omistajajineen on lupautunut avuksi, kiitos heille! :)

Vietimme useamman päivän perheeni luona Etelä-Pohjanmaalla, kun autoin perhettä siivoamisessa ja joulun valmisteluissa, ja Jekku pääsi mukaan kyläilemään. Ensimmäinen junamatka (3h/suunta) meni loistavasti - ei tullut huonoa oloa, ei paniikkia eikä muutakaan huomauttamista. Sen sijaan kyläily ei ollut niin mukavaa (tai siis oli oikeinkin, mutta Jekun kannalta ei ehkä..) - eka yö oli ihan kamala, kun Jekku ei rauhoittunut millään ja säpsähteli koko ajan. Seuraavat yöt oli helpompia, mutta päivät se vaelteli, eikä rauhoittunut. Olihan siellä mukava perhe vastassa ja huomiota yllinkyllin, uusia hajuja ja jännittävää muutenkin!

Junamatkaaja-Jekku: Ensimmäinen reissu junassa sujui hienosti
"Joko ollaan perillä?" Jekku ihmettelee



Vapaana ei voinut omalla pihalla pitää, kun J katosi heti likaojaan, mihin oli päänsä tuikannut. Lumipesu ei auttanut, vaan piti tulla minun polvitaipeeseen puhdistautumaan, hohhoijaa :D Hihnalenkit ei nekään onnistuneet, kun maalla tuntuu olevan ihan yleistä pitää koiria vapaana. Eikä meidän tapaamat olleet mukavan tuntuisia..

Järjestettiin tapaaminen paikallisten lappalaiskoiraharrastajien kanssa ja Jekku sai tutustua kahteen suomenlapinkoira-neitiin Karraan ja Saagaan, sekä yhteen tomeraan porokoiraurokseen. Jekku toimi lähinnä tyttöjen erotuomarina ja juoksi vieressä ilmaisemassa mielipiteitä tyttöjen painista. Kerrankin niin, eikä meidän öykkäri päässyt vauhtiin :)

Tavattiin labbis-Nella (tuttu juhannusviikolta) ja Jekku tajusi muutaman huomauttamisen jälkeen, että Nellan selkään ei hypätä. Nella oli hiljattain leikattu, joten leikattu jalka ei olisi kestäneet liikaa painoa. Jekku opetti Nellalle poskessa ja huulessa roikkumisen, Nella taas varasti nameja suoraa taskusta, mitä Jekku ei oppinut, huh!

Nella ja Jekku kerjäämässä nameja ihmisiltä



Käytiin mökillä viilettämässä vapaana metsässä ja katsomassa kun pikku-moto harvensi koivikkoa. Jekku ei pelännyt lainkaan vaan juoksi metsässä kuin aropupu ja poimi pitkiä oksia.. Lisäksi paistettiin makkaraa ja isä varasi J:lle puolet makkarastaan :)


Onneksi kotosalla on 6000 neliön tontti jossa riittää kierrettävää ihan hihnankin kanssa ja aika saatiin kulumaan mainiosti. Tassu-kissa ei halunnut tutustua, eikä Hessu-koirakaan ollut kiinnostunut, vaikka Hessu jäi yksin hiljattain, kun asuintoverinsa Ape sai niin pahan suolitukoksen, että hänet jouduttiin saattelemaan ikuisille metsästysmaille.

Kasvattaja ehdotti meille harjoitusnäyttelyyn osallistumista hänen avustuksellaan, johon me mielellään tartuimme. Kiitos Petralle! :) Täysin näyttelynoviisina on jännä osallistua, kun ei tajua mistään mitään. Ehkä allekirjoittanut tarvitsee enemmän harjoitusta, kuin rakas karvaturrimme.

Aah, melkein unohdin tärkeimmän. Mitäkö Jekku sai joululahjaksi? Jekku sai täysihoidon - iso kasa namia, turrukka syliin ja kynsien- ja tassukarvojenleikkuun, sekä kunnon harjauksen. Lisäksi sai heijastinliivin ja karstan (toimii erittäin hyvin). Leluja etsimme monesta kaupasta parina päivänä, mutta missään niissä ei ollut ostettavaa. Suurin osa leluista on tällä hetkellä revitty kappaleiksi, joten leluvarasto tarvitsee täydennystä. Ollaankin nyt sitten leikitty noilla vanhoilla leluilla enemmän, kun uusia ei ollut tarjolla.

Edit: Lisätty kuvia 4.1.2010!