sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Allas ja kaverukset

Ennen kuin pääsen kirjoittelemaan meidän reissusta maalle laittelen vanhempia otoksia edellisiltä viikoilta :)

Yksi varma keväänmerkki on taloyhtiöiden pihoille ilmestyvät roskalavat - meidän pahana tapana, tai oikeammin hyvänä, on ottaa mukaan lavoilta tarpeellisia juttuja. Kuten tämä valkoinen kukkapöydän laatikko, mistä tuli Jekulle läträysallas:


Pienen hauskuussession ja kukkapenkissä tepastelun jäljiltä tassut on kyllä sitä luokkaa, etteivät sovi vaalean maton päälle :D



Siru kävi kylässä ja ensimmäinen yhteinen kaveriposeerauskuva otettu 19.5.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Kesämies

25.-29.5.2010

Kesämies päivystämässä


Lähdimme Jekun kanssa kahdestaan isäni luokse kesänviettoon toukokuun loppupäiviksi. Meno- ja tulomatka taittui junalla, ja meillä oli ihanaa seuraa menomatkalla vehnäterrieri-Martista ja tämän "äipästä", kiitos vain seurasta! :)

Isän luona on 3000 neliön puutarhatontti, minkä olen kasvittanut monilla kauniilla perennoilla, pensailla ja puilla. Vehmas puutarha houkuttelee monia lintuja, nisäkkäitä ja hyönteisiä - mainio paikka siis lemmikeille. Lisäksi kotopuolessa asustelee kissani Tassu, mikä jäi isäni luo asumaan muutettuani kaupunkiin.

Kesäreissun aikana Jekku pääsi samana iltana mummolan metsikköön juoksentelemaan, mutta meidän pihalla se ei päässyt kertaakaan lenkille, sillä tällä kertaa me opeteltiin vain ja ainoastaan tontin rajoja tulevia visiittejä varten.

Kesämiehen lempipaikka oli pieni lammikko kummisedän ja meidän rajalla


Jekkua lenkittömyys ei näyttänyt haittaavan, sillä me ei olla ikinä oltu niin paljon yhdessä pihalla ja touhuttu kaikenlaista hauskaa tai oltu vain, me juostiin kilpaa, jahdattiin toisiamme ja pelattiin jalkapalloa.

Jokaisesta rajanylityksestä tuli komento takaisin ja jos viipotettiin liian kauas, sai Jekku mennä sisälle hetkeksi miettimään tekosiaan. Koira ei ehkä yhdistä syy-seuraus-asiaa, mutta liika vapaus toi mukanaan liikaa rohkeutta, joten tästä syystä pienet päiväunet silloin tällöin oli paikallaan.

Kesämies todellakin päivystää näin rennosta asennosta päätellen



Jekku karkasi kolmasti - 1) Jekku näki Tassun ja lähti sen perään. Tassuahan ei saa kiinni joten Jekku palasi parin minuuttin rallatukselta takaisin. 2) ilmeisesti Jekku näki aiemmin pellolla loikkineen pupun ja lähti sen perään, mutta tuli taas pian takaisin 3) kummisedän pellolla olleet räsäkät oli ihan uusi juttu ja näille kummallisille rastaslinnuille piti murista ja pöhistä, lopulta piti mennä katsomaan mitä ne on. Kun linnut oli tarkistettu, niin palasi.

Koska kissa kiinnosti Jekkua niin kovasti päätimme ulkoiluttaa kumpaistakin erikseen eikä välikohtauksia enää tullut. Tassu ja Jekku näkivät kyllä toisensa useaan kertaan, lasioven takaa.

Hessu-ajokkia Jekku tervehti mitä ystävällisemmin korvat lytyssä ja perä maata viistäen. Hessuakin pieni junnu hieman kiinnosti, mutta kun Jekku alkoi komennuskonsertin jätti Hessu ruokailun kesken ja pakeni koppiinsa. :D


Meillä oli aivan mahtava reissu! :)

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Iltalenkki

23.5.2010


Kahlailun jälkeen levähdimme hetken ja lähdimme iltalenkille, kohti koirapuistoa jossa Siru odotti Jekkua. Matkan varrelta nappasin nämä kaksi kuvaa ovat - mikä olisikaan parempaa kuin koira koiranputkimatossa? :)


Me ollaan onneksi saatu Jekku sen verran kuuntelemaan, että siltä voi ottaa hihnan, pannan tai valjaat pois ja Jekku odottaa kiltisti lupaa mennä leikkimään. Tosin tämä oli ainut kuva, missä Jekku tosissaan otti kontaktia. Muissa kuvissa sen toinen silmä kyttäsi Sirun puuhia ;)


Jekku odottamassa namia


Jekku ja Siru, bestikset vailla vertaa

Dummy

Jekku kahlailemassa uuden lelunsa kanssa

23.5.2010

Oulaisten koiranäyttelyn jälkeen kävimme heti seuraavana päivänä Oulunsalossa Maijan luona ja Jekku sai lahjaksi oranssin dummyn eli oranssin kelluvan pehmokapulan. Käytiin testaamassa uutta koulutusvälinettä Hailuotoon menevän lautan tuntumassa.

Uimataitoa löytyy, mutta Jekkua aavistuksen arveluttaa syvempään veteen meneminen eli Jekku lähinnä tyytyy kahlailemaan ja odottamaan, että aallokko tuo kepin tai lelun hampaiden ulottuville. Syy pieneen vesipelkoon löytyy eräästä epäonnekkaasta ensikosketuksesta veteen viime vuoden kesäkuussa..

Jekku osaa uida, mutta tekniikka on vielä kovin kovaäänistä ja vesi lentää kuten kuvasta näkyy


lauantai 22. toukokuuta 2010

Oulainen

Jekku katselemassa tuomaripöytään päin

Jekun ensimmäinen koiranäyttely on takana päin!

Oulaisissa oli todella kaunis sää - aurinkoinen ja hieman tuulenvirettä. Näyttelyt oli hyvin järjestetty kauniilla urheilukentällä ja meidän kehä pysyi aikataulussa. Tosin ennen meidän ensiesiintymistä oli vain kolme koiraa pentuluokassa.

Jekun koirakaveri Saiva oli juuri ennen meitä, joten emme valitettavasti ehtineet Saivan esiintymistä juuri katsoa, kun jännitimme omaa vuoroamme ja teimme viime hetken harjailuja. Saiva kuitenkin esiintyi upeasti, sen ajan mitä ehdittiin katsoa. Hyvä Saiva! :) Saivan blogissa on myös kuva Jekkusesta, näet jutun kuvineen tästä.

Jekku kävi ensimmäisen ja viimeisen kerran tammikuussa mätsäreissä ja sen jälkeen näyttelytouhuja harjoiteltiin kevään talvihangilla, kasvattajan kanssa reilu viikko sitten ja näyttelyaamua edeltävänä iltana läheisellä kentällä, sekä kuudelta aamulla, juuri ennen näyttelyihin lähtöä.

Saimme onneksi koirakaveriseuraa Sirusta, mikä oli todella hyvä matka- ja leikkikumppani. :) Jekun odotteluaika kului painien ja makoillen Sirun kanssa. Kun oma leikkikaveri oli mukana, niin ei tarvinnut muita koiria katsella. Saivasta innostuttiin kovasti ja samoin meidän leirin Metestä ja Kielosta. Muita leiriseuraa olivat urokset Jeppe ja Edi, josta jälkimmäinen nappasi Paras uros- ja rotunsa paras-tittelit. Kaikkien meidän seurueen tulokset näet alempaa.

Kiitos Petra-kasvattajalle Jekun laittamisesta näyttelykuntoon ja tuestasi! :)

Jekku jaksoi seistä upeasti, vaikkei kotona koskaan oltukaan vaadittu siltä sitä näin pitkäkestoisesti



Jekku käyttäytyi kehässä kuin vanhat tekijät, kerran sekunniksi taisi istahtaa, mutta muuten jaksoi seistä ja seistä. Muut kehässä olevat urokset se unohti täysin ja keskittyi ravaamaan vierellä.




Leni-tuomari oli erittäin mukava (vaikka monessa paikassa oltiinkin peloteltu) varmaotteinen ja osasi käsitellä koiria. Junnu-uroksia oli kaikkiaan 6 - kaksi sai EH:n ja loput H:n. Häneltä saa todellisen arvion koiran tämän hetkisestä rakenteesta ja arvostelu oli informatiivinen. Ja kunhan Jekku kehittyy aikuiseksi, mennään samalle tuomarille uudestaan.

Leni-tuomari naureskeli, kun Jekku oli jättänyt turkin kotiin ja arvostelun lopuksi sanoi, että Jekku on pahassa kehitysvaiheessa, luusto vielä puutteellinen, eikä ole selvännäkijä, että kehittyykö miten paljon vielä.

Arvostelu oli oikea ja tuomari huomasi kaikki ne puutteet, mitkä sillä tiesinkin olevan (hännänasento, ahdas edestä, ahtaat etuliikkeet). Tuomari kiinnitti enemmän huomiota koiran kehoon, kuin käytökseen, eikä antanut hyvän turkin hämätä - meillähän tosin turkkia ei ollut. ;)

Oulainen RN 22.5.2010
Tuomarina Leni Finne
TulosH eli Hyvä, arvostelulla:

"Oikeat mittasuhteet. Luusto voisi olla voimakkaampi. Oikealinjainen, vielä kapea pää. Hyvät tummat silmät. Oikea ylälinja. Niukka eturinta, vielä hyvin kapea rintakehä. Etukulmaukset voisivat olla voimakkaammat. Hieman jyrkkä lantio. Häntä saisi nousta paremmin selälle. Tänään kovin niukka karvapeite. Riittävä askelpituus, ahdas edestä."

Seuraavat näyttelyt on kesäkuun puolivälissä Suomussalmella ja Oulussa heinäkuussa ja mikäli näissäkin tulee H tai T, niin jätämme Jekun suosiolla kasvamaan ja palataan näyttelyasiaan vasta ensi keväänä.

ROP oli Cantavia Mustikkamaito eli Edi ja VSP oli Dagolas Kullannuppu. Näyttelyn kokonaistulokset näet tästä.

Edi



Meidän seurueen muut sijoittuivat seuraavasti:

Shacal Rosmariini eli Kielo JUK1 PN2 VASERT. Kielon muistat tästä.




Cantavia Poutapilvi EH
Cantavia Leijonamieli H. Jepen muistat tästä.



Marraskuisilta pentutreffeiltä tuttu Rohto eli Omituinen Ohtonen oli JUN-EH JUK2 - Onnittelut! :)


Lisätty kuvia 29.5.2010:

Kuvaajana Titta Repo:







Kuvaajana Tiia Eskelinen



Jekun ja ystävänsä Saivan kohtaaminen :)


Lämmin kiitos kuvalainasta Titalle ja Tiialle! :)

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Uimari

Eilen Jekku ja Siru suuntasivat matkansa hiekkakuopille uimaan. Tai oikeammin Siru ui ja haki keppejä. Jekun tyytyessä varastamaan kepit Sirulta rannassa.

Jekku vietiin muutamana kertana syvemmälle ja se ui rantaan, mutta muuten se tyytyi kahlailemaan, saamaan pentuhepuleita rannassa ja hakeamaan nameja/keppejä ihan rannan tuntumassa.

Maanantaina Jekku vieraili 4H-kerhossa yhdessä Nallen kanssa (tuttu Niuniun blogista) ja tänään Jekku, Nalle ja Siru suuntaa kohti toista 4H-kerhoa. Huomenna Siru ja Jekku käyvät kahdestaan vielä yhdessä kerhossa koiravieraina. Sitten on koiravieraana olo ohitse tältä vuosipuoliskolta. Jatkamme vierailua taas syksyllä. Laitan kerhokuulumisia myöhemmin.

Vastaanottokomitean jäsen tekemässä töitä

lauantai 15. toukokuuta 2010

Kuuma

Ollaan tapailtu uusia tuttavuuksia tällä viikolla, mm. oravia puissa kiipeilemässä ja naksuttelemassa, ison valkopunaisen kissan, mitä Jekku kyttäsi varsin lahjakkaasti, kuitenkaan yli-innostumatta siitä.

Pihan tyhjän vesiaiheen eli ison saavin pohjalle ilmestyi myyrä, jota Jekku yritti ilmeisesti pistää parempiin suihin. Myyrälle laitettiin silta ja se lähtikin kotiinsa haavoittumatta, kun Jekku poistui sisätiloihin.


Jekun ja Myyrän kohtaaminen sujui ongelmitta, ainakin vielä..


Minusta ja Jekusta tehtiin pihajuttu, ja tässä Matiaksen ottamassa kuvassa Jekku auttaa pihatöissä, niinkuin se aina tekee. :)

Kuva Matias Partanen

Jekku vaihtaa kesäasuun, mikä on sinänsä harmi, koska Oulaisten näyttelyt on viikon päästä. Alkuviikosta kävimme hakemassa näyttelyoppia Jekun kasvattajalta ja ihan hienosti se sujui. Tiedä sitten mitä tapahtuu kun Jekku bongaa kaikki ne lapinkoirat siellä näyttelyssä..

Lisäksi Jekku on ilmoitettuna Suomussalmelle 13.6. ja Oulun kansainväliseen näyttelyyn 11.7. tanskalaisen Gunnar Nymannin arvosteltavaksi.


perjantai 14. toukokuuta 2010

Puutarha-apuri

14.5.2010

Jekku on kovasti ollut ahkera puutarha-apuri tänään ja muutoinkin:

Raskasta puuhaa tämä apurina oleminen.. 
..että välillä pitää levätäkin.

Keskelle pihaa Jekku on loihtinut kuopan ja useista täyttämisistä huolimatta on sen käynyt avaamassa. Tänään uudet mullat ja nurmikonsiemenet & köynnöstuki esteeksi, josko kuoppa saisi olla hetkisen aikaa rauhassa.

Taustan tuijaa on myös lannoitettu koko talven ajan - onneksi ne on niin edukkaita, että ne olikin lähinnä "kesäkukkia".


Nurmikonpaikkaamisen lisäksi istutettiin kevään ensimmäiset orvokit - Jekku on kovasti apuna: Se istuu vieressä ja seuraa kun pussista siirtyy multaa ruukkuun ja nuuhkii kukat. Kohokohta on muoviruukku jota se tykkää rei'ittää ja kanniskella - heitellä pitkin pihaa kuin kissat leikkii hiiren kanssa. Pöljä pieni koira. :)


torstai 13. toukokuuta 2010

Helatorstai


Jekku helatorstaina 13.5.2010 Ainolan puistossa taukoa pitämässä

Vietimme ihanan Helatorstain yhdessä Marin ja Sirun kanssa. :)

Lähdettiin klo 12 maissa kävelemään kohti Oulun keskustan lähellä sijaitsevaan Ainolanpuistoon. Puistossa on paljon vanhoja puita, puroja ja paljon erilaisia puutarhakasvej, joten katseltavaa ja kuunneltavaa riittää sekä eläimille että ihmisille.

Puiston puroissa koirat sai polskutella ja nauttia kevään äänistä. Hetkeksi pysähdyimme eväitä syömään jolloin suurin osa näistä kuvista otettiin.

Evästelyn jälkeen jatkoimme matkaa Oulun kaupungin kaduille hakemaan jäätelöä. Jekku oli toista kertaa kaupungissa ja oli todella nätisti. Se on aina niin reipas ja pelkäämätön ettei oltu aikaisemmin kaupunkiin edes viety, kun ajeteltiin sen kuitenkin siellä pärjäävän ja näinhän onneksi olikin.

Jäätelön jälkeen suuntasimme Hupisaarten koirapuistoon suunnitelluille treffeille tapaamaan Vekkua, joka on 3-vuotias erittäin kaunis lapinkoiranarttu, jonka tapasimme aikaisemmin tänä keväänä.

Palasimme reissulta 5 tuntia lähtemisessä ja tuomisina oli erittäin väsynyt lapinkoirakaksikko, mikä mateli perässä. Kerrankin kaunista hihnakäytöstä :D




Siru & Jekku



Koirapuistoilua - Vekku isäntineen puun alla.
Jekun supermielistelevä lähestyminen kohti Maria :)


Kuva: Sirun ihminen

maanantai 10. toukokuuta 2010

Blondi


10.5.2010

Kevät on saapunut ja takapihan kuivettua Jekku on viihtynyt paljon takapihalla - leikkien, katsellen naapureiden touhuja tai nukkuen. Poika on vaalentunut silmissä ja turkkiakin se on paljon ajanut. 

Puolentoista viikon päästä Jekun kanssa osallistutaan ensi kertaa näyttelyihin. Jännittää kyllä kovasti ja tuskin mitään kovin hyvää arvostelua tulee, kun turkkia ei juuri ole. Ensi viikolla ollaan menossa neljään eri 4H-kerhoon ja lapset tunnetusti on kovia harjaajia, että ei taida olla karvaakaan ristissä. ;)



sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Metsänvaltias




Metsänvaltiaan elämä on ollut rauhaista, koska olen toipunut leikkauksesta, joten lenkkivastuu on ollut kepon vastuulla. Emme ole nyt tavanneet toisia koiruuksia, Niuniuta ja Sirua lukuunottamatta, koska en ole saanut lenkittää Jekkua lainkaan.

Jekku oli viime viikonlopun ja alkuviikon flunssassa - liekkö sai kylmää, kun joka lenkin päätteeksi on pitänyt koiruli pestä. Flunssaan tehosi valkosipulikuuri ja saunominen, sekä muutaman päivän täysilepo. Viime sunnuntaina Jekku oli tukehtua, oli tukkoinen ja ryysti aivan älyttömästi. Meidän lenkit rajoittui talon kiertämiseen, eikä Jekkukaan halunnut lähteä vaan vietti päivänsä nukkuen.

Minun ollessa isän luona kyläilemässä poikakaksikko lähti laavuilemaan Jekun tervehdyttyä, jolta reissulta kuvat ovat:

Kuohuvan Kalimenojan vieressä on hyvä pitää lepotaukoa


Mitä strutsi tekee Suomessa?!


Rohkean ja tyhmänrohkean raja on häilyvä. Jekusta on kehittynyt liiankin taitava ylittäjä ja turhan seikkailuhaluinen. Vielä ei ole tullut estettä, joka pysäyttäisi pienen retkeilijän.


Huomenna on luvassa näyttelyharjoitusta Jekun kasvattajan, Petran, luona ja meidän ensiesiintyminen näyttelyissä on 22.5. Oulaisissa junnu-urosten luokassa. Meillä on mahdollisuus osallistua myös kasvattajaluokkaan, mikäli Jekku saa laatuarvostelussa ERIn (erinomainen) tai EH:n (Erittäin hyvä). Pieniä paineita aloittelijoille. ;)